Vihreiden Mari Holopainen ja Maria Saita: Äänestysikärajan laskeminen 16-vuoteen olisi luottamusta vahvistava demokratiateko
25.6.2026 11:16:02 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Demokratian tila on maailmalla heikentynyt viime vuosikymmeninä eikä sitä voi ottaa Suomessakin selviönä. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Saita esittää äänestysikärajan laskemista 16-vuoteen kaikissa kansallisissa vaaleissa.

Viime vuosikymmenet demokratian tila on maailmalla heikentynyt ja esimerkiksi Yhdysvalloissa viime vuosien kehitys on ollut dramaattista.
– Emme voi Suomessakaan ottaa demokratian tilaa selviönä. Demokratian ja avoimen kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi tarvitaan monia toimia, mutta yhtenä sellaisena esitän äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikärajan laskemista 16 vuoteen. Tämä uudistus voitaisiin toteuttaa jo tulevalla hallituskaudella, tai vähintään siitä voitaisiin järjestää kokeilu, vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen toteaa.
Ikärajan laskeminen toisi myös paremmin kuuluviin nuorten äänen heitä koskevissa kysymyksissä.
– Kun puhutaan esimerkiksi ilmastokriisin torjunnasta, luontokadosta tai eläkejärjestelmän tulevaisuudesta, tulisi nuorten olla nykyistä paremmin edustettuina. Kokemus siitä, että ei voi vaikuttaa lisää toivottomuuden tunnetta. Äänioikeuden madaltaminen antaisi nuorille nykyistä enemmän valtaa ja luottamusta tulevaan, Vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Saita korostaa.
Äänioikeuden antaminen edellyttäisi myös nykyistä vahvempaa demokratiakasvatusta.
– Äänioikeuden rinnalla 16-vuotiaat tarvitsisivat myös vahvaa demokratiakasvatusta esimerkiksi kouluissa ja nuorisotominnassa. Toisaalta on olemassa näyttöä siitä, että varhain äänestäminen ennustaa myös tulevaa äänestysaktiivisuutta. Parhaimmillaan uudistuksella voitaisiin vahvistaa osallisuutta ja kasvattaa demokraattista kulttuuria jo nuoruudesta lähtien, Holopainen toteaa.
Yhteyshenkilöt
Mari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452Maria SaitaVihreiden Nuorten puheenjohtaja
Puh:0401868919maria.saita@vihreatnuoret.fiSaana SarmelaViestintäsuunnittelija
Puh:0503559327saana.sarmela@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Fatim Diarra jättää lakialoitteen älylasien käytön rajoittamisesta kouluissa13.8.2026 10:12:18 EEST | Tiedote
Älylasien nopean kehityksen seurauksena älylasien hinta on pudonnut ja käyttö yleistynyt. Älylasit voivat olla tulevina vuosina kasvava ongelma kouluissa vilpin ja salakuvaamisen vuoksi. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra jättää lakialoitteen älylasien käytön rajoittamisesta kouluissa.
Vihreiden Hyrkkö vaatii VM:ltä ryhtiliikettä verotuksen uudistamiseen ja syyttää kokoomusta poliittisesta teatterista12.8.2026 16:10:52 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö patistaa muita puolueita ja valtiovarainministeriötä rohkeampiin veroratkaisuihin.
Vihreiden Fatim Diarra: Ero huonosti käyttäytyvien lasten ja perussuomalaisten välillä on siinä, mitä huonosta käytöksestä seuraa12.8.2026 13:55:03 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kirjoitti alkuviikolla Facebookissa "afkaani-muslimista" ministerinä, minkä on tulkittu viittaavan Sdp:n Nasima Razmyariin. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan osa perussuomalaisten toistuvaa toimintatapaa.
Vihreiden Fatim Diarra jättää lakialoitteen hylkeiden viihdemetsästyksen rajoittamiseksi Helsingin edustan ulkoluodoilla11.8.2026 13:35:11 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra jättää eduskunnan palattua istuntotauolta lakialoitteen hylkeiden metsästyksen rajoittamisesta Helsingin edustan ulkoluodoilla. Alueilla on toistuvasti havaittu viihdekäyttöön rinnastuvaa hylkeiden ampumista, jota harjoitetaan muun muassa vesijeteillä liikkuen.
Vihreiden Hanna Holopainen: Onko hallituksen suurin panostus kouluihin osoittautumassa pannukakuksi?7.8.2026 15:08:36 EEST | Tiedote
Hallitus on toteuttanut oppimisen tuen uudistuksen, jonka oli tarkoitus vahvistaa lasten ja nuorten kouluissa saamaa tukea. Nyt näyttää siltä, että jopa puolessa kunnista on vaikeuksia tarjota lasten ja nuorten tarpeiden mukaista tukea ja osassa kuntia jopa lakkautetaan erityisluokkia. Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen vaatii, että hallitus ryhtyy korjaaviin toimenpiteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme