Euroopan helteiden rippeitä yltää Suomeen viikonloppuna ja alkuviikolla
25.6.2026 12:22:41 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Viikonloppuna Euroopan lämmin ilma kurkottaa Suomeen asti.
Ilmatieteen laitoksen 25. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan lämpötila voi nousta jo lauantaina paikoin yli 25 asteeseen maan lounaisosassa. Sunnuntaina hellettä esiintyy laajemminkin maan eteläosassa, maanantaina aina Pohjois-Pohjanmaalla asti. Ensi viikon edetessä helteet mitä todennäköisimmin väistyvät ja lämpötila on yleisesti 20 asteen tuntumassa.
Loppuviikon ja alkavan viikon sää jatkuu epävakaisena. Perjantai-illan ja lauantaiyön aikana maan länsi- ja eteläosien yli pyyhkäisee hajanainen sadealue. Lauantaipäivä on maan etelä- ja keskiosissa poutainen ja aurinkoinenkin, Lapissa tulee joitakin sadekuuroja. Sunnuntaiaamuksi lännestä saapuu jälleen uusi, melko hajanainen sadealue. "Vaaraa aiheuttavaa säätä ei todennäköisesti tähän sadealueeseen liity, mutta etelässä voi esiintyä paikoin ukkosta", toteaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Laura Tuomola.
Matalapaineita riittää myös alkuviikosta ja tämänhetkisen ennusteen mukaan niihinkin voi liittyä ukkosta, joskin ukkosen ennustaminen näin pitkälle on hyvin epävarmaa.
Salamoita paikannettu vähän alkukesän aikana
Maasalamoita on tähän mennessä tänä vuonna havaittu vajaa 8000 kappaletta, mikä on vain noin kolmannes pitkän ajan keskiarvosta (vuodet 2002 - 2025).
Viime vuonna alkukesä oli vielä vaisumpi kuin tänä vuonna, mutta vuonna 2024 tähän mennessä vuotta oli havaittu jo yli 70 000 maasalamaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Lokakuussa mitattiin maailmanlaajuisesti ennätyksellisen korkeita lämpötiloja6.11.2026 12:35:37 EET | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuodesta 2026 tulee todennäköisimmin mittaushistorian toiseksi lämpimin vuosi.
FINNARP 2026 -retkikunta valmiina lähtöön – oma tutkimusasema ja arktinen osaaminen ovat Suomen vahvuuksia Etelämantereella6.11.2026 08:59:10 EET | Tiedote
Suomalainen Etelämanner-tutkimus vahvistaa Suomen omaa tieteellistä kapasiteettia, kansainvälistä verkostoitumista ja Suomen asemaa kylmän ilmanalan osaajana.
Polaaripyörteen poikkeuksellinen heikkeneminen voi muuttaa alkutalven säätyyppejä3.11.2026 13:21:03 EET | Tiedote
Polaaripyörre on vuodenaikaan nähden erittäin heikko. Mahdolliset vaikutukset Suomen säähän selviävät kuitenkin vasta viikkojen viiveellä.
Lokakuu oli Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin2.11.2026 11:25:30 EET | Tiedote
Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.
Tutkimus: 40 asteen helteet ovat mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa2.11.2026 09:06:47 EET | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme