Lähetysseuralta apua Venezuelan maanjäristyksen uhreille
25.6.2026 17:38:38 EEST | Suomen Lähetysseura | Tiedote
Suomen Lähetysseura on myöntänyt katastrofirahastostaan 120 000 euroa Venezuelan maanjäristysuhrien auttamiseen. Tuki kanavoidaan Lähetysseuran kumppaneiden kautta.

Venezuelaan iski keskiviikkona 7,2 magnitudin järistys, ja alle minuutti myöhemmin seurasi toinen, 7,5 magnitudin järistys. Tuoreimpien tietojen mukaan kuolleita on ainakin noin 164 ja loukkaantuneita noin 970, ja uhrimäärän pelätään kasvavan huomattavasti pelastustöiden edetessä.
”Kuten psalmissa 46 sanotaan, Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy. Pyydämme rukousta Venezuelan puolesta”, sanoo Venezuelan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Gerardo Hands.
”Kiitän Jumalaa siitä, että Hän kulkee rinnallamme ja huolehtii meistä toisten ihmisten ja solidaaristen tekojen kautta.”
Järistys osui maahan, jossa ihmiset elävät jo valmiiksi vaikeissa olosuhteissa. Poliittiset levottomuudet, rikollisuuden lisääntyminen ja järjestäytyneiden rikollisryhmien toiminta ovat arkipäivää monissa osissa maata. Inflaatio on pysynyt korkealla, ja peruselintarvikkeiden sekä polttoaineen saatavuus on heikkoa. Erityisen huonossa tilassa ovat maan koulutus- ja terveyspalvelut. Viime vuosien aikana Venezuelasta on muuttanut pois lähes 8 miljoonaa ihmistä. Erityisesti lasten asema on Venezuelassa vaikea. Monien lasten vanhemmat ovat lähteneet maasta etsimään taloudellista turvaa, ja lapset on jätetty isovanhemmille tai yksin.
Lähetysseura on toiminut maassa vuodesta 1989 tukien evankelis-luterilaisen kirkon työtä, lastensuojelua ja naisten aseman parantamista.
Lähetysseuran katastrofirahastoa voi tukea:
- https://felm.suomenlahetysseura.fi/lahjoita/katastrofirahasto/
- MobilePaylla numeroon 17550.
- Tekstiviestillä AUTA20 numeroon 16155 (viestin hinta 20 €).
(Keräyslupa: RA/2020/1538)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riina IsotaloHumanitaarisen avun asiantuntija
Puh:044 762 1101riina.isotalo@suomenlahetysseura.fiSuomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Lähetysseura tekee lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja rauhantyötä 16 maassa eri puolilla maailmaa. Lisäksi teemme laajaa yhteistyötä yli 30 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura
Lähetysseuralta 50 000 euroa Kolumbian maanjäristyksen uhreille11.8.2026 17:11:39 EEST | Tiedote
Lähetysseura on myöntänyt 50 000 euroa Kolumbian maanjäristyksen uhreille Luterilaisen maailmanliiton Kolumbian-toimiston kautta.
Lähetysseuralta 100 000 euroa sodista kärsivien auttamiseen Ukrainassa ja Gazassa – myös Venezuelassa avustustyö käynnissä10.7.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Ukrainassa iäkkäät ja vammaiset ihmiset saavat hygieniapakkauksia Lähetysseuran tuella. Gazassa tuki käytetään avustustarvikkeiden kuljettamiseen. Venezuelan maanjäristyksen uhreille jaetaan parhaillaan ruoka- ja hygieniatarvikkeita.
Satu Elo on aloittanut Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikkönä4.6.2026 13:54:28 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden maisteri Satu Elo on aloittanut Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikön tehtävässä. Lähetysseuran vaikuttamistyön tavoitteena on oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja kestävyyden vahvistuminen Suomessa ja kansainvälisesti.
Lähetysjuhlat kokosivat noin 850 osallistujaa Lapualle15.5.2026 18:14:16 EEST | Tiedote
Lakeutta laajemmalle -lähetysjuhlat toivat kansainvälisen tunnelman Lapualle 13.–14.5. ja kokosivat noin 850 osallistujaa monipuolisen ohjelman äärelle. Juhlilla oli mukana kansainvälisiä vieraita; Kolumbian evankelis-luterilaisen kirkon piispa John Rojas ja Etiopiasta rauhantyön asiantuntija Kebede Manjur Gebru.
Seurakuntavaaleissa päätetään myös kirkon tavasta vaikuttaa maailmassa12.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Järjestöjen yhteinen Globaali kirkko ‑kampanja kutsuu seurakuntavaaliehdokkaita ja seurakuntalaisia pohtimaan, millaisia vaikutuksia paikallisilla päätöksillä on kirkon kansainväliseen vastuuseen ja sitä kautta miljoonien ihmisten elämään eri puolilla maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme