Itäkeskuksen tulevan joukkoliikenneterminaalin toivotaan olevan sujuva ja turvallinen
26.6.2026 12:00:00 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy teetätti käyttäjätutkimuksen, jossa selvitettiin käyttäjien toiveita tulevalle uudelle Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalille. Syksyllä käynnistyy arkkitehtuurikilpailu Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin suunnittelusta.

Käyttäjätutkimuksen mukaan sujuvuus, selkeys ja turvallisuus olivat ohittamattomia toiveita, jotka huomioidaan terminaalin suunnittelussa. Taiteen, arkkitehtuurin, luonnon ja arjen palvelujen -teemat nousivat toivotuimpina teemoina terminaalin arkkitehtisuunnitteluun.
Tulevan terminaalin tunnelman toivottiin olevan rento, värikäs ja omaleimainen. Terminaalin toivottiin olevan mieleenpainuva portti itään.
– Käyttäjätutkimuksen avulla saatu käyttäjänäkökulma on osa laajempaa lähtötietomateriaalia uuden terminaalin suunnittelussa. Terminaalin uudistaminen on muutakin kuin liikenneinfrastruktuurin kehittämistä. Kyse on Itäkeskuksen identiteetistä, turvallisuuden tunteesta, arjen sujuvuudesta ja koko alueen positiivisen kehityksen vahvistamisesta. Joukkoliikenneterminaalin halutaan heijastavan alueen monimuotoisuutta ja luovan Itä-Helsingille uuden, positiivisen ilmeen, kertoo Kaupunkiliikenteen hankekehityspäällikkö Kirsi Borg.
Kaupunkiliikenne haluaa osallistaa käyttäjiä ja sidosryhmiä entistä enemmän kunnostus- ja rakennushankkeiden suunnittelun eri vaiheissa. Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin käyttäjäkysely on osa laajempaa kokonaisuutta ja näkemyksiä on kerätty käyttäjien lisäksi eri henkilöstöryhmien edustajilta kuten kuljettajilta. Lisäksi sidosryhmähaastatteluita on tehty Kaupunkiliikenteen ja Helsingin kaupungin henkilöitä, jotka vastaavat muun muassa turvallisuudesta, liikennesuunnittelusta ja maankäytöstä sekä lähialueen toimijoilta. Tulevaisuuden toiveiden lisäksi selvityksissä saatiin paljon arvokasta tietoa terminaalin nykytilasta.
Kaikkia esiin tulleita ajatuksia ei tietenkään voida toteuttaa, mutta hankkeen lopputulokseen on mahdollista päästä vaikuttamaan myös myöhemmin, kun arkkitehtuurikilpailun ehdotuksia pääsee kommentoimaan.
Tällä hetkellä Itäkeskuksen metroasemalla on menossa kunnostushanke, jonka tarkoitus on varmistaa terminaalin turvallisuus ja viihtyisyys ennen tulevaa uutta joukkoliikenneterminaalia.
Käyttäjätutkimus toteutettiin monimenetelmäisesti
Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin käyttäjien kokemuksia, tarpeita ja näkemyksiä selvitettiin käyttäjätutkimuksella, joka toteutettiin 26.3.–5.5.2026. Tutkimuksessa yhdistettiin havainnointia, jalkautuvia haastatteluja, monikielistä verkkokyselyä sekä syventäviä puhelinhaastatteluja, joiden avulla saatiin kattava kuva eri käyttäjäryhmien kokemuksista.
Tutkimuksen keskeisenä aineistonkeruumenetelmänä toimi monikielinen digitaalinen kysely, joka oli avoinna 13.–22.4.2026. Kyselyyn saatiin yhteensä lähes 800 vastausta. Kysely oli tarjolla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, arabiaksi, somaliksi ja venäjäksi, mikä mahdollisti monipuolisen osallistumisen eri kieliryhmistä. Käyttäjätutkimuksen toteutti Rune & Berg Design.
– Käyttäjätutkimuksen toteutuksessa huomioitiin Itäkeskuksen monikulttuurinen väestöpohja, jossa lähes puolet asukkaista on muunkielisiä. Kulttuuritaustojen välillä ilmeni jonkin verran näkemyseroja, mutta sujuvuus ja turvallisuus nousivat kaikilla tärkeimmäksi perustarpeeksi. Toiveet taiteesta, arkkitehtuurista, luontoelementeistä, palveluista sekä rennosta, värikkäästä ja omaleimaisesta tunnelmasta olivat pääosin samoja, mutta niiden painotus vaihteli eri kieliryhmien välillä. Vastaanotto tutkimukselle oli uteliaan myönteinen ja kiinnostus erityisesti syventäviin haastatteluihin oli poikkeuksellisen suurta, mikä kertoo vahvasta halusta vaikuttaa alueen kehittämiseen. Osallistujat toivat esiin runsaasti näkemyksiä joukkoliikenneterminaalin tulevaisuudesta ja keskusteluissa välittyi vahva ylpeys Itäkeskusta kohtaan, kertoo design-strategi Heidi Linkka Rune & Berg Designilta.
Itäkeskuksen nykyisillä joukkoliikenneasemilla, metroasemalla, bussipysäkeillä ja pikaraitiolinja 15 nykyisellä väliaikaisella päätepysäkillä, toteutettiin yhteensä 138 jalkautuvaa haastattelua. Haastattelut tehtiin suomen kielen lisäksi tulkkien avulla arabiaksi, somaliksi ja englanniksi. Myös viittomakieli oli mukana syventävissä haastatteluissa. Erityistä huomiota kiinnitettiin myös erilaisten käyttäjäryhmien tavoittamiseen.
Tutkimusta täydennettiin 20 syventävällä puhelinhaastattelulla, joiden avulla saatiin tarkempaa tietoa käyttäjien kokemuksista ja tarpeista
Kokonaisuudessaan tutkimus tuotti laajan ja monipuolisen aineiston, joka perustuu lähes tuhannen joukkoliikenteen käyttäjän näkemyksiin ja kokemuksiin.
Yhteyshenkilöt
Kirsi BorgKaupunkiliikenne Oy, hankekehityspäällikkö
Puh:040 8669548kirsi.borg@kaupunkiliikenne.fiHeidi LinkkaRune & Berg Design, Design Strategist
Puh:044 722 5313heidi.linkka@rbdesign.fiMe Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Junatien metrosillan työmaan liikennejärjestelyt vaikuttavat liikenteen sujuvuuteen Kalasatamassa11.8.2026 11:13:07 EEST | Tiedote
Kalasataman alueen työnaikaiset liikennejärjestelyt ja katujen väliaikaiset sulut vaikuttavat liikkumiseen.
Malminkartanon, Pohjois-Haagan ja Kannelmäen juna-asemien perusparannukset etenevät aikataulussa – junaliikenne palaa Pohjois-Haagan ja Kannelmäen asemille 10.8.5.8.2026 09:12:53 EEST | Tiedote
Malminkartanon, Pohjois-Haagan ja Kannelmäen asemien perusparannukset ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Junaliikenne palaa Pohjois-Haagan ja Kannelmäen asemille maanantaina 10.8. Malminkartanon asema aukeaa 7.9.2026.
Raitiovaunuhankinta etenee suunnitellusti29.7.2026 10:20:42 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy:n raitiovaunuhankinta on noussut jälleen otsikoihin. Tarjouspyynnön vastaisen tarjouksen jättänyt yritys on jättänyt Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimenpidepyynnön, jossa se pyytää pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankinnan keskeyttämistä ja tarjouskilpailun järjestämistä uudelleen.
Keilaniemen aseman eteläisen sisäänkäynnin lyhyet liukuportaat poissa käytöstä viikoilla 31-3523.7.2026 14:23:21 EEST | Tiedote
Viikolla 31 myös pohjoisen sisäänkäynnin pitkät liukuportaat ovat yhä poissa käytöstä töiden siirtymisen ajan.
Tapiolan asemalla metrolaiturin lyhyet liukuportaat suljetaan vuorotellen 20.7.-16.8.15.7.2026 10:29:20 EEST | Tiedote
Paloilmaisinjärjestelmän huoltotyöt Tapiolan metroasemalla jatkuvat. Työt etenevät asemalla vaiheittain, jotta matkustajille aiheutuva haitta jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme