Suomalaiset Pohjoismaiden hännillä aurinkosuojan käytössä
29.6.2026 09:00:00 EEST | Apollomatkat | Tiedote
Apollon teettämän pohjoismaisen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät lomamatkoilla aurinkovoiteita muita pohjoismaalaisia harvemmin.

Kyselyyn vastanneista suomalaisista 20 prosenttia kertoo käyttävänsä aurinkosuojaa lomamatkoilla harvoin tai ei lainkaan. Luku on korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa ja pudottaa Suomen tässä asiassa vertailun viimeiseksi.
Valtaosa suomalaisista (79 %) kertoo kuitenkin käyttävänsä aurinkovoidetta useita kertoja päivässä. Käytössä on suurta vaihtelua: yli puolet tyytyy levittämään suojaa vain kerran tai kaksi päivässä, kun taas noin kolmannes lisää aurinkovoidetta 3–6 kertaa päivän aikana.
– Aurinkovoide on monille suomalaisille jo osa lomarutiinia, mutta käyttötiheydessä on edelleen paljon eroja. Suojaaminen on tärkeää, erityisesti ulkomailla, missä UV-säteily on usein voimakkaampaa kuin Suomessa, sanoo Satu Kontulainen Apollomatkoilta.
Miehet jäävät jälkeen
Tutkimus tuo esiin myös eron sukupuolten välillä. Naisista 14 prosenttia kertoo käyttävänsä aurinkovoidetta harvoin tai ei lainkaan, kun vastaava luku miehillä on jopa 27 prosenttia.
Lisäksi yli puolet miehistä kertoo levittävänsä aurinkosuojaa vain kerran tai kaksi päivässä, kun taas naiset käyttävät sitä selvästi useammin, tyypillisesti 3–6 kertaa päivässä.
UV säteily on riskitekijä – asiantuntija muistuttaa suojautumisesta
Syöpäjärjestöjen terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela muistuttaa ihon suojaamisen tärkeydestä.
– UV-säteily on merkittävin ihosyöpien riskitekijä, ja monelle suomalaiselle tyypillinen vaalea iho on sille erityisen herkkä. Lomalla altistuminen on usein äkillistä ja voimakasta, joten ihoa kannattaa suojata hyödyntäen eri keinoja. Parhaan suojan saa käyttämällä ihoa peittävää vaatetusta ja aurinkosuojavoidetta sekä hakeutumalla varjoon. Siesta keskipäivän tunteina on myös hyvä idea. Lasten ihon suojaamisessa kannattaa olla erityisen huolellinen, Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä sanoo.
Suomi sijoittuu Pohjoismaisessa vertailussä hännille auringolta suojautumisessa
Käyttää aurinkovoidetta useita kertoja päivässä:
- Suomi: 79 %
- Tanska: 80 %
- Ruotsi: 82 %
- Norja: 88,4 %
Käyttää aurinkosuojaa vähän tai ei lainkaan:
- Suomi: 20 %
- Tanska: 19 %
- Ruotsi: 18 %
- Norja: 11 %
– Olemme monessa asiassa edelläkävijöitä, mutta aurinkosuojan käytössä meillä on vielä parannettavaa. Toivottavasti yhä useampi ottaa mallia muista Pohjoismaista ja panostaa ihon suojaamiseen kesälomalla, Kontulainen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu KontulainenPR coordinator
satu.kontulainen@apollomatkat.fiApollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel sekä hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat
Uutta! Apollo Sports järjestää Shaolin Kung Fu -retriitin Kiinassa20.8.2026 10:17:03 EEST | Tiedote
Apollo Sports laajentaa treenimatkojen valikoimaa, ja järjestää mahdollisuuden syventyä Shaolin Kung Fuun sen syntysijoilla Kiinassa. Keväällä 2027 järjestettävä 12 päivän retriitti yhdistää päivittäisen kamppailulajiharjoittelun, meditaation ja kulttuurielämykset ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi.
Nousevat matkatrendit: Hidas matkailu ja yksin matkustaminen19.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
DERTOUR Groupin European Travel Trend -raportin kolmas osa paljastaa, että eurooppalaiset matkailijat haluavat lomailla rauhallisemmin ja löytää merkityksellisempiä elämyksiä.
Huipulle ei nousta yksin – Apollo Sports tukee Suomen seuraavaa urheilusukupolvea12.8.2026 10:00:48 EEST | Tiedote
Apollo Sports ja Suomen Olympiakomitean Next Generation Team Finland käynnistävät yhteistyön, jonka tavoitteena on tukea nuoria suomalaisia huippu-urheilijoita matkalla kansainväliselle huipulle
Apollo aloittaa suorat lennot Samokselle3.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Samoksen saari Kreikassa avautuu suomalaisille aiempaa helpommin, kun Apollo aloittaa suorat lennot Helsingistä kesäkaudella 2027.
Lomalla sanotaan useammin kyllä23.6.2026 16:29:02 EEST | Tiedote
Arjen jäädessä tauolle moni suomalainen uskaltaa heittäytyä ja kokeilla uutta. Apollon tuore tutkimus osoittaa, että jopa puolet suomalaisista kokee olevansa lomalla spontaanimpia kuin kotona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme