Lupa- ja valvontavirasto

Lupa- ja valvontavirasto selvitti perintäyhtiön toimintaa maksumuistutuksen lähettämisessä ja vanhentuneen saatavan perinnässä

29.6.2026 10:00:00 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Perintäyhtiö ei esittänyt riittäviä selvityksiä velan vanhentumisen katkaisemisesta. Lisäksi selvityksistä ei ilmennyt, että kuluttajavelallista olisi muistutettu lain edellyttämällä tavalla.

Perintäyhtiöltä saadusta selvityksestä ei ilmennyt, että kuluttajavelallista olisi muistutettu saatavasta ennen maksuvaatimuksen lähettämistä. Lisäksi Lupa- ja valvontavirasto kiinnitti perintäyhtiön huomiota siihen, että perintäyhtiö saattoi periä vanhentunutta velkaa, koska perintäyhtiö ei esittänyt riittäviä oikeudellisia perusteluja velan vanhentumisen katkaisemisesta.

Jos perintätoimisto ei korjaa epäkohtaa, sille voidaan määrätä hallinnollinen seuraamus

Lupa- ja valvontavirasto katsoi kokonaisuutta arvioiden, että huomion kiinnittäminen oli oikeasuhtainen seuraamus. Huomion kiinnittäminen on hallinnollista ohjausta, jonka myötä on tarkoitus saada yhtiö muuttamaan virheellistä toimintatapaansa. Mikäli Lupa- ja valvontavirasto havaitsee vastaisuudessa perintäyhtiön toimivan päätöksessä ilmenneiden epäkohtien osalta edelleen lain tai hyvän perintätavan vastaisesti, voidaan yhtiölle määrätä hallinnollinen seuraamus kuten varoitus.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. 

Lupa- ja valvontavirasto 
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Lupa- ja valvontavirasto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Työntekijät altistuivat hiilimonoksidille – työnjohtajalle ja yrityksen hallituksen puheenjohtajalle sakot, yhtiölle yhteisösakko26.6.2026 10:52:29 EEST | Tiedote

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta työnjohtajalle 15 päiväsakkoa, hallituksen puheenjohtajalle 10 päiväsakkoa ja yhtiölle 3 000 euron yhteisösakon. Yhtiön toimitusjohtajaa koskeva syyte hylättiin. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa 2.6.2026. Käsiteltävänä ollut asia koski tammikuussa 2024 Nokialla tapahtunutta tapausta, jossa kolme työntekijää altistui hiilimonoksidille (häkä). Työntekijät olivat tekemässä rakenteilla olleen hallin betonilattiavaluja. Valupäivänä valettua lattiaa oli hierretty työn etenemän mukaan polttomoottorikäyttöisten hiertimien avulla. Hiertimistä oli päässyt työtiloihin pakokaasua eli hiilimonoksidia/häkää, minkä seurauksena hallissa työskennelleet kolme työntekijää saivat häkämyrkytykseen viittaavia oireita. Häkävaroittimet hankittu vasta tapaturman jälkeen Asiassa oli riidatonta, että hallin ilman häkäpitoisuus oli päässyt nousemaan yli sallitun rajan ja että työnantajan toiminnassa oli vajaa vuosi aikaisemmin helmikuussa 2023 ollut vastaav

Kaivinkoneen kauha putosi työntekijän jalalle – Turun hovioikeus alensi yhteisösakkoa25.6.2026 13:21:44 EEST | Tiedote

Turun hovioikeus tuomitsi 24.6.2026 hautausalan yrityksen toimitusjohtajan 50 päiväsakon rangaistukseen. Käräjäoikeudessa tuomitun yhteisösakon hovioikeus alensi 5 000 eurosta 3 000 euroon. Tapaus koski työtapaturmaa, jossa työntekijä loukkaantui haudan kaivamisen yhteydessä. Lisäksi asiassa oli kyse vammantuottamuksesta ja työsyrjinnästä. Tuomio liittyy marraskuussa 2022 Tampereella tapahtuneeseen työtapaturmaan, jossa haudan kaivuun yhteydessä kaivinkoneen kauha putosi kaivantoon ja osui lapiomiehenä työskennelleen työntekijän jalkaan. Työsuojeluviranomainen on tiedottanut asiassa aikaisemmin annetusta tuomioistuimen ratkaisusta (Tiedote 3.9.2025). Hovioikeudessa vastaanotettiin pääosin sama todistelu kuin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa kirjallisena todisteena esitetyn kaivinkoneen työlaitekiinnikkeen käyttöohjeen mukaan kauhan kiinnityksestä olisi tullut varmistua pyöräyttämällä kauhaa ja painamalla sitä maata vasten. Koska työnantaja ei ollut menetellyt näin,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye