BASISTI KAISA MÄENSIVU ON PORI JAZZIN VUODEN TAITEILIJA 2026

30.6.2026 10:00:00 EEST | Pori Jazz Festival Oy | Tiedote

Jaa

Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi 2026 on valittu basisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Kaisa Mäensivu. Hänen oma yhtyeensä Kaisa's Machine esiintyy festivaaleilla ja klubeilla ympäri maailmaa. Yhtyeenjohtamisen lisäksi Mäensivu on esiintynyt jazzin huippunimien kanssa, kuten kitaristi Kurt Rosenwinkel, pianisti Dave Kikoski ja trumpetisti Tim Hagans.

Kaisa Maensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Kaisa Maensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026 Anna-Maria Vikstrom Anna-Maria Vikstrom

Kaisa Mäensivu on tuottelias yhtyeenjohtaja ja säveltäjä. Hän on soittanut lukuisilla äänitteillä ja julkaissut omalla nimellään neljä albumia, joista kaksi on ollut myös Emma-palkintoehdokkaana.

Valintaperusteluissaan Pori Jazz katsoo, että Kaisa Mäensivun mielikuvituksellinen soittotaito on laajalti kysyttyä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Pääasiassa New Yorkissa asuvana muusikkona hän on rakentanut laajan kansainvälisen musiikkiverkoston.

Kaisa Mäensivu tutustui Pori Jazziin ensimmäistä kertaa kesällä 2004. Sen jälkeen festivaali on ollut hänelle tärkeä ja inspiroiva jokavuotinen tapahtuma.

”Alicia Keys oli pakko päästä näkemään Porissa vuonna 2004. Äidin pakottamana kuuntelin myös huippukitaristi Kurt Rosenwinkelin konsertin, enkä silloin osannut kuvitella, että päätyisin vielä soittamaan hänen kanssaan”, Kaisa Mäensivu muistelee.

Kaisa Mäensivu on soittanut Pori Jazzissa vuoden 2013 jälkeen joka kesä. Hänen kansainvälinen yhtyeensä Kaisa's Machine esiintyy Kirjurinluodon Lokkilavalla festivaalin päätöspäivän pääkonsertissa lauantaina 18.7. esittäen tuoreimman ”Moving Parts” -levynsä materiaalia. Kaisa Mäensivu kuuluu myös Reiska Laineen 80-vuotisjuhlakokoonpanoon, joka esiintyy Lokkilavalla keskiviikkona 15.7. pääsymaksuttomassa konsertissa.

59. kansainvälinen Pori Jazz -festivaali järjestetään 10.–18.7.2026. Festivaalin pääsymaksulliset pääkonsertit ovat Kirjurinluodon konserttipuistossa 16.–18.7. ja pääkonserteissa esiintyvät mm. Seal, En Vogue, Sugababes, Tom Odell, Juanes, John Legend ja Scissor Sisters. Koko festivaalin ohjelmaan voi tutustua verkkosivuilla osoitteessa porijazz.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kaisa Mäensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Kaisa Mäensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Anna-Maria Vikstrom Anna-Maria Vikstrom
Lataa
Kaisa Maensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Kaisa Maensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Anna-Maria Vikstrom Anna-Maria Vikstrom
Lataa
Kaisa Mäensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Kaisa Mäensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Anna-Maria Vikström Anna-Maria Vikström
Lataa
Kaisa Maensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Kaisa Maensivu on Pori Jazzin vuoden taiteilija 2026
Anna-Maria Vikstrom Anna-Maria Vikstrom
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pori Jazz Festival Oy

PORI JAZZIN PÄÄSYMAKSUTON OHJELMA JULKAISTU21.5.2026 10:00:12 EEST | Tiedote

Pori Jazzin monipuolinen pääsymaksuton ohjelmatarjonta on nyt julkaistu lukuun ottamatta Pori Jazz Kidsiä, joka esitellään yleisölle kesäkuun alussa. Tämän kesän pääsymaksuttomat konsertit levittäytyvät jokirannan lisäksi Porin keskustaan ja tarjoavat musiikkia sekä elämyksiä kaikenikäisille. Ohjelmakokonaisuus painottuu vahvasti kotimaiseen jazziin, tuoden esiin niin suomalaisen jazzin kärkinimiä kuin uusia nousevia tekijöitä. Mukana on myös kokeellista musiikkia, monitaide-esityksiä ja kansainvälisiä vieraita.

Reiska Laineen 80-vuotisjuhla soi Lokkilavalla ja Porin Teatterissa muistellaan Severi Pyysaloa15.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Pori Jazz juhlistaa keskiviikkona 15.7. kahden merkittävän suomalaisen jazzmuusikon elämäntyötä. Rumpali Reiska Laine täyttää 11.7.2026 80 vuotta ja keskiviikon alkuillassa Kirjurinluodon Lokkilavalla päästään ainutlaatuiselle musiikkimatkalle Reiskan tätä konserttia varten kokoaman sekstetin kanssa. Myöhemmin samana iltana Porin Teatterissa muistellaan huhtikuussa edesmennyttä muusikko Severi Pyysaloa jamien merkeissä. Molempiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Pori Jazzin alkupäivät tarjoavat harvinaista herkkua – suuria orkesterisävyjä ja nuorten tekijöiden tanssitaidetta7.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Pori Jazz tarjoaa elämyksiä sekä Promenadikeskuksen Promenadisalissa että Porin Teatterin päänäyttämöllä heti yhdeksänpäiväisen festivaalin alkupäivinä. Lauantaina 11.7. Promenadisalissa koetaan Aili Ikosen ja Pori Sinfoniettan yhteiskonsertti, ja maanantaina 13.7. sekä tiistaina 14.7. Porin Teatterissa nähdään yleisön suosikiksi noussut Jazz It Up! -show.

Pori Jazzin iltaohjelma Cafe Pori Jazzissa28.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Cafe Pori Jazz on ravintolakeidas, joka tarjoaa festivaaliaikana iltaisin nuoremmalle yleisölle suunnattua rytmimusiikkia. Festivaalikattaus tarjoaa monipuolisen läpileikkauksen tämän hetken kiinnostavimmasta kotimaisesta musiikista, kun tunnelmallisen tapahtuma-alueen lavalle pääsymaksullisissa konserteissa nousevat Cledos, Mouhous, Ares, Sara Bee, Minttu sekä Jaakko Kulta. Konserttien jälkeen illat jatkuvat DJ-vetoisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye