S-Pankki Oyj

Tuore tutkimus: Sauna ja jääkaappi ovat mökkimukavuuksista tärkeimmät – ranta tärkeämpi kuin sähkö tai juokseva vesi

30.6.2026 07:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa

Sauna pitää pintansa mökin tärkeimpänä mukavuutena, kun jopa yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää sitä tärkeänä. Mökin omistajista lähes viidennes viettää mökillä yli 100 päivää vuodessa, kun taas yhteisillä mökeillä vietetään selvästi vähemmän aikaa, selviää S-Pankin Mökkikyselystä. Pankin asiantuntija kehottaa mökkiä harkitsevia puntaroimaan mökkihaaveitaan ja mökillä vietettävää aikaa realistisesti sopivan mökin löytämiseksi.

Kuvituskuva

Suomalaiset ovat mökkikansaa ja moni mökkeilee etenkin kesäloma-aikaan. S-Pankin teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan mökillä on pitää olla sauna (93 %), jääkaappi (93 %) sekä ranta (87 %). Rannan suosio on jopa hieman noussut, kun kaksi vuotta aiemmin sitä piti tärkeänä 82 prosenttia vastaajista.  

“Kyllä suomalaisille mökkeilyn peruspilarit ovat aika muuttumattomat. Mökkeilyyn kuuluu kiinteästi saunominen ja uiminen, mitkä näyttävät hieman jopa nostaneen suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana”, S-Pankin luottojohtaja Mari Govenius sanoo. 

Myös S-ryhmän myyntidata osoittaa saunabuumin olevan voimissaan. Prismoissa etenkin puukiukaiden kysyntä on ollut vilkasta tänä keväänä, jolloin mökkikauteen varautuminen oli vilkkaimmillaan. Alkuvuonna myydyistä kiukaista 67 prosenttia on ollut puukiukaita. 

“Usein mökille halutaan nimenomaan puukiuas. Tänä vuonna kiukaita on myyty eniten Kouvolassa ja Joensuussa, jotka ovat merkittäviä mökkipaikkakuntia.”, S-ryhmän myyntipäällikkö Oona Lammi kertoo.  

Tutkimuksen mukaan seuraavaksi suosituimpina mukavuuslistalla nousevat sähköt (86 %) ja juokseva vesi (70 %). Venettä puolestaan kaipaa hieman yli puolet (59 %) ja ilmalämpöpumppua reilu kolmannes (36 %) suomalaisista. Paljua pitää tärkeänä vain 13 prosenttia vastaajista. 

“Mistään luksuksen hakemisesta ei selvästikään ole kyse. Hellekesiin halutaan varmasti helpotusta, sillä kasvava joukko pitää ilmalämpöpumppua tärkeänä. Pumppu auttaa myös mökin lämmityksessä, jolloin mökistä saa helpommin myös talviasuttavan ja siten monikäyttöisemmän vapaa-ajanviettopaikan", Govenius pohtii. 

Omalla mökillä viihdytään ja vietetään aikaa 

Kyselyn mukaan lähes viidennes (18 %) mökin omistajista on himomökkeilijöitä, jotka viettävät mökillään aikaa jopa yli 100 päivää vuodessa. Toisaalta taas 59 prosenttia mökinomistajista kertoo mökkeilevänsä enintään 50 päivää vuodessa.  

Yhteiskäyttömökeillä mökkeilypäivät jäävät huomattavasti harvemmaksi, kun kolme neljästä (76 %) kertoo mökkeilevänsä yhteisellä mökillä maksimissaan 20 päivää vuodessa.  

Mökeillä vietetään kerrallaan tyypillisesti melko lyhyitä aikoja ja yli puolet mökkeilijöistä kertoo mökkeilevänsä keskimäärin 1–3 päivää kerrallaan. 

“Tutkimuksemme osoitti myös, että yhä useampi suomalainen on nyt mökkihaaveiden äärellä. Omia mökkiunelmia on tärkeä tarkastella paitsi oman talouden ja mökiltä toivottavien ominaisuuksien näkökulmasta, mutta myös siitä vinkkelistä, miten paljon mökillä lopulta haluaa tai pystyy viettämään aikaa”, Govenius sanoo. 

Myös mökkimatkan pituus vaikuttaa monella siihen, miten usein mökkeilemään muun arjen keskellä pääsee. Kyselyn mukaan puolelle suomalaisista (51 %) mökkimatkaa saisi kertyä maksimissaan 100 kilometriä ja joka neljäs (25 %) matkustaisi enintään 200 kilometriä. 

“Tilanteen realistinen tarkastelu tuo mökkiunelmia lähemmäs muita arjen realiteetteja ja sopivan kokoisen mökkihaaveen toteutumista”, Govenius muistuttaa. 

Mökkeilijöistä valtaosa viettää mökillä aikaa tyypillisesti puolison kanssa, mutta noin joka kymmenes (13 %) mökkeilee myös yksin. Lasten kanssa mökkeilee lähes kolmannes (30 %), mutta laajemman suvun kanssa mökkeilee vain 17 % mökkeilijöistä. 

“Vaikka tietyt mökkimukavuudet pitävät tiukasti pintansa, on mökkeilystä kuitenkin moneksi. Mökkeily sopiikin hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarjontaa on laidasta laitaan. Mökkejä saattaa myös vapautua tulevina vuosina markkinoille nykyistä enemmän, kun suuret ikäluokat vanhenevat. Omaan tilanteeseen ja talouteen sopivan kokoisia mökkiunelmia onkin varmasti tarjolla myös jatkossa”, Govenius päättää. 

Lue lisää mökkilainasta 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Bankens undersökning: Amorteringsfria perioder för bostadslån används med eftertanke – unga bryter det traditionella tänkesättet på bostadslån23.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Den finska bostadslånekulturen är i en långsam förändring. Amorteringsfria perioder används fortfarande med eftertanke och framför allt som stöd i föränderliga livssituationer, men unga förhåller sig mer avslappnat till flexibiliteten i bostadslån. S-Bankens expert påpekar att utnyttjandet av flexibiliteten i bästa fall kan hjälpa till att förbereda sig på vardagens ekonomiska påfrestningar och göra den egna ekonomin mer hållbar.

S-Pankin tutkimus: Asuntolainan lyhennysvapaita käytetään harkiten – nuoret murtavat asuntolainan perinteisen ajattelutavan23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten asuntolainakulttuuri on hitaassa muutoksessa. Lyhennysvapaita käytetään edelleen harkiten ja ennen kaikkea muuttuvien elämäntilanteiden tukena, mutta nuoret suhtautuvat asuntolainan joustoihin muita rennommin. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että joustojen hyödyntäminen voi parhaimmillaan auttaa varautumaan arjen talouspaineisiin ja vahvistaa oman talouden kestävyyttä.

S-Bankens prognos för bostadsmarknaden: Oron tynger fortfarande bostadsmarknaden, men ränteutsikterna kan vända redan i höst16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Innevarande år 2026 har varit svårt för bostadsmarknaden, och bostadshandeln, som tilltog en aning i fjol, började minska igen. Även en permanent vändning i utvecklingen av bostadspriserna väntas fortfarande. Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken, förutspår att priserna på gamla aktielägenheter sjunker med två procent i år, men att priserna börjar stiga nästa år i takt med att den ekonomiska tillväxten tilltar och ränteläget blir stabilare.

S-Pankin asuntomarkkinaennuste: Huolet painavat yhä asuntomarkkinaa, mutta korkonäkymä voi syksyllä jo kääntyä16.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Alkanut vuosi 2026 on ollut asuntomarkkinoille haastava ja viime vuonna hienoisesti vilkastunut asuntokauppa kääntyi jälleen laskuun. Myös asuntojen hintakehityksen pysyvää käännettä odotellaan edelleen. S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen ennustaa vanhojen osakeasuntojen hintojen laskevan tänä vuonna 2 %, mutta hintojen kääntyvän ensi vuonna nousuun vahvistuvan talouskasvun sekä korkotilanteen tasaantumisen myötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye