Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tekoälyraportin: kymmenen konkreettista päätöstä ja sadan päivän ohjelma Suomelle
30.6.2026 10:00:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tänään tekoälyraportin, jossa esitetään kymmenen konkreettista poliittista päätöstä ja sadan päivän toimeenpano-ohjelma Suomen nostamiseksi tekoälyn kärkimaaksi.

Raportin valmistelua johtanut kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi muistuttaa, että tekoäly ei ole enää yksittäinen teknologiahanke, vaan koko Suomen talouden ja hyvinvointivaltion tulevaisuutta määrittävä kysymys.
– Tekoäly voi olla Suomelle Nokian jälkeisen ajan suurin kasvun mahdollisuus. Meillä on puhdasta energiaa, maailmanluokan laskentakapasiteettia, korkeatasoista tutkimusta ja ainutlaatuista dataa. Jos emme tee oikeita päätöksiä nyt, vaarana on, että menetämme mahdollisuuden ja joudumme silti kohtaamaan tekoälyn riskit, Paasi sanoo.
Raportti perustuu 24 asiantuntijan kuulemiseen sekä laajaan tutkimus- ja kansainväliseen vertailuaineistoon. Sen keskeinen viesti on, että Suomen on samanaikaisesti vauhditettava tekoälyn hyödyntämistä ja varauduttava sen mukanaan tuomiin turvallisuusuhkiin, kuten kyberhyökkäyksiin, huijauksiin ja vaalivaikuttamiseen.
Raportin kymmenen keskeistä päätöstä
Kokoomuksen eduskuntaryhmän tekoälyraportissa esitetään, että Suomi:
- Laatii kansallisen laskenta- ja datakeskusstrategian sekä varmistaa riittävän sähköntuotannon ja kantaverkon kapasiteetin
- Vie suomalaisen tekoälygigatehdashankkeen maaliin ja yhdistää sen kotimaisen datan sekä suomenkielisen tekoälyosaamisen kehittämiseen
- Ratkaisee sähköverkon pullonkaulat ja edellyttää uusilta suurilta datakeskuksilta oman puhtaan sähköntuotannon tuomista investointien yhteydessä
- Uudistaa datan hyödyntämistä siten, että kansalliset rekisterit voidaan ottaa turvallisesti tutkimuksen, innovaatioiden ja tekoälyn käyttöön
- Vahvistaa suomen- ja ruotsinkielisten tekoälymallien kehittämistä osana eurooppalaista yhteistyötä
- Rakentaa koko julkishallinnolle yhteisen tekoäly- ja agenttialustan yksittäisten virastoratkaisujen sijaan
- Vie nopeasti tuotantoon tekoälyn vaikuttavimmat käyttökohteet, kuten soten kirjaamisen, hoidon tarpeen arvioinnin sekä Verohallinnon neuvonta- ja valvontaprosessit
- Purkaa kansallisen lainsäädännön esteitä, jotka hidastavat tekoälyn turvallista käyttöönottoa julkisella sektorilla
- Vahvistaa julkisen sektorin yhteishankintoja, jotta tekoälyratkaisuja voidaan ottaa käyttöön tehokkaammin koko Suomessa
- Parantaa kasvuyritysten mahdollisuuksia hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kehittämällä rahoitusta, julkisia hankintoja sekä kannustimia investoinneille
Raportti sisältää lisäksi sadan päivän toimeenpano-ohjelman seuraavalle hallitukselle sekä kolme pakollista pilottia, joilla tekoälyn käyttöönottoa voidaan vauhdittaa välittömästi.
– Tekoäly ei ratkaise Suomen ongelmia itsestään. Ratkaisevaa on johtaminen. Jos päätökset jäävät tekemättä, menetämme kilpailuetumme. Jos toimimme nyt, voimme rakentaa tekoälyn avulla kasvua, parempia julkisia palveluja ja vahvempaa turvallisuutta, Paasi sanoo.
Tekoälyraportti liitteenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Martin PaasiKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Liitteet
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra: Garden-keskustelussa on aika laittaa jäitä hattuun30.6.2026 19:58:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kehottaa oppositiota rauhoittamaan kierroksia Helsinki Garden -hankkeen ympärillä. Hallitus on tehnyt ehdollisen investointivarauksen, ei lopullista valtionavustuspäätöstä. Kopra alleviivaa, että Suomen pitää pystyä kilpailemaan kansainvälisistä konserteista, urheilutapahtumista ja muista suurtapahtumista. Ei katsomaan vierestä, kun ne järjestetään muualla.
Kokoomuksen Vikman: Oppositio jatkaa synkistelyä, vaikka suomalaiset katsovat tulevaisuuteen luottavaisin mielin29.6.2026 10:12:50 EEST | Tiedote
Suomalaisten kuluttajien luottamus on noussut korkeimmalle tasolleen yli neljään vuoteen. Myös yritysten talousluottamus vahvistui kesäkuussa. Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman katsoo, että talouden henkinen lukko alkaa hellittää ja positiiviset talousuutiset valavat uskoa kriisien koettelemiin kotitalouksiin.
Kokoomuksen Vestmanin lakialoitteelle datakeskusten tiukoista ehdoista yli 100 kansanedustajan tuki29.6.2026 07:03:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Heikki Vestmanin lakialoite datakeskuksille asetettavista tiukoista sähköntuotantoa koskevista ehdoista on kerännyt poikkeuksellisen yli 100 kansanedustajan allekirjoituksen. Lakialoite etenee näin talousvaliokunnan käsittelyyn. Lakialoitteessa vaaditaan datakeskuksia kattamaan sähkönkulutuksensa rakentamalla tai ostamalla uutta sähköntuotantoa Suomeen. Lakialoitteella estettäisiin sähkön hinnan raju nousu ja tehopulatilanteet.
Kokoomuksen Kaunistola: Oikeudenhoidon ruuhkia puretaan miljoonapanostuksilla27.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Kaunistola pitää Orpon hallituksen päätöstä panostaa oikeudenhoidon toimivuuteen tärkeänä tilanteessa, jossa tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen käsittelyjonot ovat kasvaneet liian pitkiksi.
Kokoomuksen Sarkomaa: Hallitusohjelmaan kirjattu selvitys ikäihmisten parannetusta kotitalousvähennyksestä on saatava valmiiksi27.6.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Orpon hallitusohjelmaan kirjattu selvitys mahdollisuuksista ottaa käyttöön ikäihmisten parannettu kotitalousvähennys on viisasta ja välttämätöntä tehdä ripeästi valmiiksi, kirittää kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme