Suurin osa sähköpotkulautailun aiheuttamista aivovammoista sattui humalassa – rajoitukset vähensivät tapaturmia merkittävästi
30.6.2026 09:26:42 EEST | HUS | Tiedote
HUSin ja Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että yli 80 prosenttia sähköpotkulautailuun liittyvistä aivovammoista sattui alkoholin vaikutuksen alaisena. Valtaosa tapaturmista sattui viikonloppuöisin. Käyttörajoitusten myötä aivovammojen ilmaantuvuus väheni merkittävästi.

Tutkimuksessa analysoitiin kaikki Helsingissä vuosina 2021–2023 hoidetut sähköpotkulautailuun liittyneet aivovammat. Aineistoon kuului 184 potilasta, joista 29:llä todettiin aivojen kuvantamisessa kallon sisäinen vamma. Tutkimus on julkaistu arvostetussa The Journal of Neurology, Neurosurgery and Psychiatry -tiedelehdessä.
“Vaikka suurin osa loukkaantuneista selvisi lievällä aivovammalla eli aivotärähdyksellä, mukana oli myös hengenvaarallisia ja pitkäaikaista haittaa aiheuttaneita vammoja”, kertoo lääketieteen tohtori Pihla Tommiska.
Potilaiden keski-ikä oli 32 vuotta, ja 70 prosenttia heistä oli miehiä. Vakavimmissa tapauksissa tarvittiin neurokirurgiaa ja tehohoitoa.
Suurin osa vammautui humalassa
Niistä 141 potilaasta, joista päihtymystieto oli saatavilla, 82 prosenttia oli onnettomuushetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena.
Vakavammissa aivovammoissa päihtymys oli erittäin yleistä: kallonsisäisen vamman saaneista 88 prosenttia oli onnettomuushetkellä humalassa. Myös ilman kallonsisäistä vammaa selvinneistä 79 prosenttia oli humalassa.
Tapaturmat sattuivat useimmiten myöhään illalla tai yöllä, erityisesti viikonloppuisin. Kypärää käytti vain noin joka kymmenes loukkaantunut.
Rajoitukset vähensivät aivovammoja
Tutkimuksessa havaittiin, että sähköpotkulautojen käyttörajoitusten käyttöönoton jälkeen aivovammojen ilmaantuvuus väheni merkittävästi. Helsingissä yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen yöaikaista käyttöä rajoitettiin syksyllä 2021.
“Ennen rajoituksia aivovammojen ilmaantuvuus oli 2,2 tapausta 100 000 matkaa kohden. Rajoitusten jälkeen ilmaantuvuus laski 1,0:aan. Tulokset osoittavat, että humalassa ajamisen rajoittaminen vähentää vakavia vammoja”, lääketieteen tohtori Henri Vasara kertoo.
Tutkimuksesta
Tutkimus toteutettiin HUSin Akuutin, Neurokirurgian ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Tutkimusjakso kattoi vuodet 2021–2023.
Suomen sähköpotkulainsäädäntöä uudistettiin kesäkuussa 2025. Uusi lainsäädäntö toi sähköpotkulautailuun 15 vuoden alaikärajan, 0,5 promillen alkoholirajan ja aiempaa selkeämmän kypäräsuosituksen. Näiden muutosten vaikutuksista tapaturmiin ei vielä ole tutkimustietoa.
Lisätietoja:
LT, tutkija, erikoistuva lääkäri Pihla Tommiska
pihla.tommiska@helsinki.fi
LT, tutkija, erikoistuva lääkäri Henri Vasara
henri.vasara@helsinki.fi
Yliopistollisessa sairaalassa tutkimus on osa hoitoa: uudet tutkimuslöydökset muuttavat hoitokäytäntöjä tehokkaammiksi ja auttavat kohdistamaan hoitoja oikein. Teemme tiivistä tutkimusyhteistyötä Helsingin yliopiston ja muiden korkeakoulujen kanssa ja julkaisemme vuosittain noin 3000 vertaisarvioitua tutkimusta.
Tämän päivän tutkimus on huomisen parempaa hoitoa.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 17 augusti 202614.8.2026 11:09:41 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 17 augusti 2026 för att behandla bland annat verksamheten och ekonomin för januari–juni 2026 samt särskilda anslag och personalförmåner i det preliminära budgetförslaget för 2027. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 17.8.202614.8.2026 11:09:41 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 17.8.2026 käsittelemään mm. tammi-kesäkuun 2026 toimintaa ja taloutta sekä vuoden 2027 alustavan talousarvioesityksen erillismäärärahoja ja henkilöstöetuuksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Föräldrarnas låga inkomstnivå och utbildning kan påverka risken för allvarliga bakterieinfektioner hos barn10.8.2026 09:34:12 EEST | Pressmeddelande
Risken för att barn ska drabbas av en allvarlig bakterieinfektion är något högre i familjer där föräldrarnas inkomstnivå och särskilt moderns utbildningsnivå är lägre. Resultatet bygger på den första finländska registerstudien som omfattar hela befolkningen, där omfattande nationella data om smittsamma sjukdomar och socioekonomiska förhållanden kombinerats.
Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin10.8.2026 09:34:12 EEST | Tiedote
Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen, jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.
Low parental income and education level may be linked to the risk of severe bacterial infections in children10.8.2026 09:34:12 EEST | Press release
The risk of severe bacterial infection is slightly increased in families with lower parental income and, in particular, lower maternal education level. The results are based on the first Finnish registry study that covered the entire population, combining extensive national records on infectious diseases and socio-economic data.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme