Lohjan kaupunki

Lane4 Adventure Team kestävin Endurance Quest Lohjalla

30.6.2026 11:19:29 EEST | Lohjan kaupunki | Tiedote

Jaa
Taneli Kotro

Helle kiusasi urheilijoita – Lohjanjärven viilennykset helpottivat menoa

 Aurlahden uimarannalta startannut ja Lohjaa laajasti 26.-28.8.2026 kiertänyt seikkailu-urheilun Euroopan mestaruusosakilpailu ARWS Endurance Quest Lohja päättyi iloisiin suomalaisjuhliin Lohjanjärven rannalle Lohja Spa & Resortin maalisuoralla, kun hallitseva Euroopan mestari Lane 4 Adventure Team kesti parhaiten vaativan 230 kilometrin ja yli 25 asteen helteen rasitukset.

Lähes 21 tunnin kilpailusuorituksen jälkeen eroa vaativalla reitillä toiseen tulleeseen Avanti Adventureen syntyi lopulta 2 tuntia 45 minuuttia.

Lane 4 -joukkueessa urheilivat Pauliina Pohja, Jaakko Mäkelä, Mikko Sakala ja Ville Mäkelä. Nelikko oli sama kuin vuosi sitten Euroopan mestaruuden voittanut joukkue. Voiton myötä joukkue lunasti paikan elokuun viimeisenä viikonloppuna Tanskassa kilpailtavaan EM-finaaliin. Joukkue kertoo kuitenkin maalissa yllätysuutisen tulevan syksyn ohjelmasta.

Joukkueemme ensisijainen tavoite on Korsikan MM-kisoissa syys-lokakuun vaiheessa emmekä todennäköisesti puolusta EM-kultaa Tanskassa, paljastaa Lane 4 Adventuren kapteeni Ville Mäkelä.

MM-kilpailun rata tulee kuitenkin olemaan noin 500 kilometriä Korsikan vuoristossa eli kilpailu kestää 4-5 vuorokautta, Tanskan EM-finaali on valmennuksellisesti hiukan liian lähellä MM-kisoja ja siitä palautuminen Korsikalle vaatisi muutamia viikkoja enemmän kuin nyt siihen jäisi aikaa ja sen takia EM-finaalin paikka annetaan Avantille, jos vain he sen haluavat ottaa, kertoo Mäkelä.

Vihtiläinen Avanti Adventure team on iloisesti yllättynyt vahvasta suorituksesta, vaikka eroa maailman eliittiin syntyikin lähes 3 tuntia.

­ Avantin kisa onnistui melko tasaisesti ja varsin vähillä virheillä sekä ilman kalustovaurioita. Pari reittivalintaa olisi jälkeenpäin valittu ehkä toisin, mutta se kuuluu lajin loputtomaan spekulointiin. Tehoketjun tiimi pääsi vikassa pyöräilyssä pari kertaa näköetäisyydelle meidän pienen koukun vuoksi. Tämä antoi meille lisävirtaa ja jouduttiin vetämään täysillä loppuun asti, kun tiedettiin heidän tulevan kovaa perässä. Lämpimän sään ja juomien riittävyyden kanssa oli haasteita, joka osaltaan heijastui välissä hieman raskaampana jalkana. Reitti oli tiimille mieleinen ja jaettu selkeästi sopivan pituisiin osuuksiin. Hyvä, että melonta osui tällä kertaa päivälle, joka mahdollisti kastautumisen rantautumisten yhteydessä. Reitille oli löydetty myös hyvä määrä nousuja ja vaihtelevaa maastoa, kiteytti Avantin Mikko Rantahakala suoritusta.

EM-osakilpailupisteiden ohella Endurance Quest Lohja toimi Suomen Seikkailu-urheiluliiton 24 tunnin kilpailun eli pitkän matkan Suomen mestaruuskilpailuna. Lane 4 Adventure Teamin ja Avanti Adventuren jälkeen SM-pronssia sai Tehoketju Team joukkueella Yrjänä Hynninen, Johanna Yrjärheikki, Kari Poutiainen ja Rami Oravakangas.

Lohjan sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus iloitsee onnistuneesta kisaviikonlopusta ja toivoo kilpailun palaavan Lohjalle myös tulevina vuosina.

 Olemme iloisia, että saimme olla mukana järjestämässä kilpailua tänä vuonna Lohjalla. Kiitämme kaikkia kilpailijoita, katsojia ja kilpailun järjestäjiä. Kaupunki on mielellään mukana kilpailun järjestämisessä myös jatkossa.

Tytyrin kaivos ja Lohjan upeat luontokohteet rastipisteinä yllättivät kilpailijat

Endurance Questin kilpailureitti sai kaikilta kilpailijoilta valtavasti positiivista palautetta. Erityisesti Lohjan matkailukohteet, kuten Tytyrin elämyskaivos, Paavolan tammi, Neitsytlinna sekä Torholan luola ja Karkalin luontopolku, yllättivät kilpailijat kauneudellaan.

Lisäksi ensimmäisen päivän yli 40 kilometrin melontaosuus Lohjanjärven aalloilla sai valtavasti myönteistä palautetta. Voittajajoukkueen Pauliina Pohja ihmettelikin ääneen reitin kauneutta ja monipuolisuutta maaliintulon jälkeen.

Rata oli rakennettu hienosti. Päivällä nautimme tekemisestä Lohjanjärvellä ja kun kaikilla pitkillä osuuksilla oli kivasti yllätyksiä ja esimerkiksi ennakkoon raskaaksi ajateltu 40 kilometrin melonta Lohjanjärvellä oli pilkottu. Paavolan tammella ja Torholan luolassa sekä Karkalin luontopolulla vierailu antoi lisää voimaa helteisessä kelissä ja vaikka olen täälläkin poikien kanssa lenkkeillyt niin täytyy lappeenrantalaisena sanoa että lohjalaisilla on todella upea luonto ja ainutlaatuisia elämyskohteita täällä, kertoi Pohja maaliintulon jälkeen.

Endurance Quest nousee MM-kategoriaan elokuussa 2027

Suomen ainoa kansainvälinen seikkailu-urheilukilpailu Endurance Quest syntyi yli 20 vuotta sitten, kun vuonna 2001 lajin maailmanmestaruuden voittanut Petri Forsman ja EQ:n kilpailujohtaja Harri Hollo halusivat synnyttää Suomeen kansainvälisen kilpailun. Nyt 14 kertaa järjestetty kilpailu on aina kerännyt Suomen parhaat seikkailu-urheilijat vuorokauden, alkuvuosina jopa 3 vuorokauden, mittaiseen kilpailuun. Elokuussa 2027 EQ palaa alkuperäiseen konseptiin eli kilpailun matka tulee olemaan noin 500 kilometriä ja voittoaika 2-3 vuorokauden välissä. Samalla kilpailun status nousee MM-osakilpailuksi.

Meillä on 2 päämissiota, haluamme tarjota suomalaisille kansainvälisen tason kisan, mutta samalla haluamme toiminnallamme saada lisää nuoria urheilijoita upean lajimme pariin, kiteyttää ratamestari Lauri Hollo järjestävän seuran ajatuksia tapahtumajärjestämisestä.

TULOKSET ENDURANCE QUEST LOHJA 2026

1. Lane4 Adventure Team 20.51.16         
Pauliina Pohja, Jaakko Mäkelä , Mikko Sakala ja Ville Mäkelä

2. Avanti Adventure Team 23.36.05         
Mika Salo, Jani Virta, Emma Juga ja Mikko Ranta-Hakala

3. Tehoketju 23.49.23         
Yrjänä Hynninen, Johanna Yrjärheikki, Kari Poutiainen, Rami Oravakangas

Seikkailu-urheilu kasvaa maailmalla kohisten – luonnosta haetaan elämyksiä

Seikkailu-urheilun suosio maailmalla kasvaa kohisten. Kansainvälisessä Adventure Race World Series kalenterissa on vuosittain yli 70 kilpailua viidellä mantereella tavoittaen kymmeniä miljoonia seuraajia.

Uusimpana kilpailuna kansainvälinen lajiliitto ja Adventure Race World Series järjestävät heinäkuussa Kanadassa nuorten MM-kilpailut alle 18-vuotiaiden sarjassa kilpaileville ja alle 25-vuotiaiden sarjassa kilpaileville.

Endurance Quest Finland palasi 10 vuoden tauon jälkeen kansainväliseen kilpailukalenteriin elokuussa 2023, kun kilpailu järjestettiin Espoossa. Myös vuonna 2024 kilpailtiin Espoossa. Elokuussa 2025 Endurance Quest toimi lajihistorian ensimmäisen kerran ARWS-sarjan arvokilpailufinaalina, kun Euroopan mestaruudesta kilpailtiin Savossa Savonlinnan, Sulkavan, Puumalan, Rantasalmen ja Juvan alueella.

Mitä seikkailu-urheilu on?

Seikkailu-urheilukilpailut ovat pitkäkestoisia, kolmesta tunnista jopa 10 vuorokauteen kestäviä kestävyysurheilukilpailuita. Kilpailuissa joukkueen muodostaa neljän hengen tiimi. Kansainvälisesti suosituin joukkuemuoto on yhden naisen ja kolmen miehen muodostama joukkue. Joukkueessa on oltava molempien sukupuolien edustajia.

Seikkailu-urheilussa päälajit ovat maastopyöräily, melonta ja juoksu (=trekking). Päälajit muodostavat yleensä noin 90 prosenttia kilpailun ajasta. Kilpailuissa on usein myös muita lajeja, koska kilpailuiden järjestäjät saavat itse suunnitella kilpailun pituuden ja luonteen kisamaahan ja maastoon sopivaksi. Muita lajeja ovat esimerkiksi uinti, purjehdus, ratsastus, rullaluistelu sekä erilaiset köysitehtävät. Kaikki seikkailu-urheilussa esiintyvät lajit suoritetaan urheilijan ja joukkueen omin voimin ja tekniikalla.

Seikkailu-urheilussa kartanlukutaito on erittäin tärkeä osa lajia. Kilpailuissa joukkueet etenevät jokaisella osuudella kartan avulla rastilta (CP = control point) rastille. Etenemismuoto esimerkiksi melonnasta maastopyöräilyyn vaihtuu huoltopisteellä (TA = transition area = vaihtopaikka). Karttojen mittakaavat vaihtelevat 1:500 mittaisesta jopa 1:100000 mittakaavaiseen. Myös erilaisia erikoiskarttoja, kuten suunnistuskarttoja, esiintyy usein kilpailuissa.

Lisätietoja Endurance Quest Lohja -kilpailusta:

Harri Hollo

Endurance Quest Lohjan järjestelytoimikunnan puheenjohtaja

040 7440 900

harri@multisport.fi

Lauri Hollo

Endurance Quest Lohjan ratamestari ja tekninen johtaja

044 055 2199

lauri@multisport.fi

Avainsanat

Kuvat

Taneli Kotro
Lataa
Taneli Kotro
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki

Tunnetko olosi turvalliseksi Lohjan liikenteessä? Osallistu asukaskyselyyn ja vaikuta alueesi turvallisuuteen16.6.2026 13:46:28 EEST | Tiedote

Lohjan kaupunki laatii uutta liikenneturvallisuussuunnitelmaa yhteistyössä Uudenmaan elinvoimakeskuksen kanssa. Tavoitteena on tunnistaa Lohjan keskeiset liikenneturvallisuuden haasteet ja löytää toimenpiteet, joilla liikkumisesta tehdään turvallisempaa kaikille. Asukkaiden havainnot ovat tässä työssä avainasemassa, ja niitä kerätään nyt asukaskyselyllä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye