Finanssivalvonta helpottaa asuntolainan saantia - oikea päätös uinuvalle asuntomarkkinalle
30.6.2026 11:03:26 EEST | Finanssiala ry | Tiedote
- Finanssivalvonta (Fiva) nostaa asuntolainakaton 95 prosenttiin myös muille kuin ensiasunnon ostajille.
- Päätös pienentää asunnonvaihtajien omasäästöosuutta ja voi vauhdittaa uinuvaa asuntomarkkinaa.
- Samalla Fiva päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen edelleen nollassa prosentissa.
- Finanssiala ry (FA) pitää päätöksiä oikeana: makrovakauspolitiikan tulee tukea talouskasvua, kun pankkisektori on vahva ja ylikuumenemisriskit vähäisiä.
Finanssivalvonnan johtokunta on päättänyt nostaa muiden kuin ensiasunnon hankintaan myönnettyjen asuntolainojen lainakaton väliaikaisesti 95 prosenttiin. Jatkossa kaikki asunnonostajat ovat siis samalla viivalla, sillä nyt myös muiden kuin ensiasunnon ostajien tarvitsee säästää omarahoitusosuutta vain viisi prosenttia asunnon kauppahinnasta. Päätöksen taustalla on kesäkuun alussa voimaan tulleet lakimuutokset, jotka antavat Fivalle mahdollisuuden korottaa lainakattoa asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittamiseksi.
”Fivan päätös asuntolainakaton korottamisesta on hyvä uutinen asuntomarkkinoiden näkökulmasta. Ehtojen täyttyessä pankit voivat myöntää asuntolainan puolet pienemmällä omasäästöosuudella kuin aiemmin. Tämä helpottaa esimerkiksi niiden asunnonvaihtajien tilannetta, joiden säästöt ovat huvenneet vanhan asunnon hinnan putoamisen myötä. Parhaimmillaan päätös tuo kauan kaivattua piristystä asuntomarkkinoille”, toteaa Finanssiala ry:n (FA) johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila.
Mattilan mukaan Suomen asuntomarkkinoilla nähtiin viime vuonna merkkejä piristymisestä, mutta tämän vuoden alussa myönteinen kehitys kuitenkin pysähtyi, ja uusia asuntolainoja nostettiin 5 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Runsas asuntotarjonta ja heikko kysyntä ylläpitävät edelleen hintojen laskupainetta, eikä uusien asuntojen rakentamisessa ole odotettavissa elpymistä lähiaikoina.
FA:n Mattila on tyytyväinen myös Fivan päätökseen pitää pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus edelleen nollassa prosentissa. Hän allekirjoittaa Finanssivalvonnan analyysin siitä, että rahoitussuhdanteen ylikuumenemiseen viittaavat riskit ovat edelleen vähäisiä.
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti MattilaJohtaja, pääekonomisti
Puh:+358 50 344 3437veli-matti.mattila@finanssiala.fiPauliina Kaaresvirta-HuhtaYhteyspäällikkö
Puh:+358 50 329 6645pauliina.kaaresvirta-huhta@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Mitä nuorempi suomalainen, sen varmemmin kassalla heiluu kännykkä kortin sijaan30.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset maksavat ostoksiaan kortilla ja kännykällä. Mitä nuorempi kuluttaja, sen todennäköisemmin lähimaksu tehdään kännykällä. Iäkkäämmät ikäryhmät suosivat lähimaksussa maksukortin vilautusta. Suomalaiset ovat varautuneet maksamisen poikkeusoloihin hyvin: suurimmalla osalla on hallussaan useampi kuin yksi maksukortti ja mukana kulkee aina käteistä hätävaraksi. Käteistä pidetään myös kotivarana. Enemmistö suomalaisista käyttää myös MobilePayta tai Siirtoa. FA:n Norstatilla teettämä kysely tehtiin 1.–10.4.2026 välisenä aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin 2563 iältään 15–79-vuotiasta vastaajaa. Lisäksi haastateltiin 155 iältään 12–14-vuotiasta lasta. Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä.
Talouden käänne näkyy pankkitiskillä – yritysluottojen kysyntä vahvistunut, investointihalukkuudessa myönteisiä merkkejä22.6.2026 15:00:34 EEST | Tiedote
Yritykset ovat kysyneet kevään ja alkukesän aikana luottoja selvästi viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän, kertoo Finanssiala ry:n (FA) tuore Pankkibarometri. Pankinjohtajat odottavat mm. investointiluottojen kysynnässä kasvua, mikä kertoo yritysten halusta kartuttaa aineksia tulevaan kasvuun. Pankinjohtajien mukaan talouden piristyminen näkyy tällä hetkellä selkeimmin yritysrahoituksessa. Kotitalouksien lainanottohalukkuudessa odotetaan maltillisempaa kehitystä. FA kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Vastaajina on muun muassa pankin- ja konttorinjohtajia, konttorien esihenkilöitä ja luottopäälliköitä. Barometrikysely lähetetään seuraaville pankeille: Nordea, OP Pohjola, Danske Bank, Aktia Pankki, Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Ålandsbanken, Oma Säästöpankki, Hypo, SEB ja S-Pankki.
Rohkaiseva viesti nuorille: Eläkejärjestelmän rahat tosiaankin riittävät15.6.2026 11:52:32 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskus julkaisi pitkän aikavälin laskelmansa maanantaina. Noin 70 vuoden päähän ulottuva laskelma kertoo, miten eläkemenot, etuuksien taso ja rahoitus kehittyvät, jos väestöä ja taloutta koskevat oletukset toteutuvat ja lainsäädäntö pysyy muuttumattomana.
Save the Date -kutsu: Median finanssiseminaari 3.-4.9.202615.6.2026 07:30:00 EEST | Kutsu
Arvoisa toimittaja, Finanssiala ry:n (FA) maineikas ja perinteinen median finanssiseminaari järjestetään tänä vuonna 3.- 4.9. Vanajanlinnassa Hämeenlinnassa (Vanajanlinnantie 476, 13330 Harviala). Merkitse ajankohta jo kalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan. Tarkemman ohjelman saat lähempänä ajankohtaa.
Talousvaliokunta otti historiallisen kannan – päätöksillä edesautetaan suomalaispankkien kykyä rahoittaa kasvua12.6.2026 13:19:37 EEST | Tiedote
Eduskunnan talousvaliokunta on päätynyt luottolaitosdirektiivin kansallista toimeenpanoa käsitellessään moniin kannanottoihin, jotka laiksi päätyessään edesauttavat suomalaispankkien luototuskykyä. Finanssiala ry pitää talousvaliokunnan mietintöä perusteltuna. Valiokunta käytti hyväksi direktiiviin sisältyvää joustovaraa, jolla voidaan edistää rahoituksen saatavuutta ja sitä kautta koko talouden kilpailukykyä. Talousvaliokunta käsitteli kotimaiseen pankkilainsäädäntöön ehdotettuja muutoksia, jotka perustuvat EU:n päivitettyyn luottolaitosdirektiiviin. Direktiivin muutokset vuorostaan pohjautuvat kansainvälisiin pankkeja koskeviin Basel III-säännöksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme