Rinnekodit vahvistaa asumisen ja hoivan palveluitaan
30.6.2026 13:30:00 EEST | Rinnekodit | Tiedote
Rinnekodit on sopinut yrityskaupasta, jossa se ostaa Lapinjärven Hoitokoti Oy:n, Lapinjärven Palvelukodit Oy:n, Valkon Hoitokoti Oy:n ja Valko Kartano Oy:n osakekannan Jarmo R. Mulari Oy:ltä.

Rinnekodit on osa Diakonissalaitos-konsernia, jonka tavoitteena on rakentaa ihmisarvoisempaa yhteiskuntaa tarjoamalla laadukkaita ja vaikuttavia palveluita niitä tarvitseville ihmisille.
Yrityskauppa vahvistaa Rinnekotien mahdollisuuksia tarjota laadukkaita asumisen ja hoivan palveluita sekä vastata kasvavaan palvelutarpeeseen. Kaupan myötä yhtiöiden toiminta jatkuu osana Rinnekoteja.
"Olemme iloisia saadessamme mukaan toimijoita, joilla on vahva osaaminen ja pitkä kokemus hoivapalveluista. Haluamme oppia toisiltamme, vaalia tätä osaamista ja rakentaa sen pohjalta palveluita, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin myös tulevaisuudessa", sanoo Rinnekotien liiketoimintajohtaja Annareetta Vaara.
Yrityskaupan kohteena olevat yhtiöt ovat Itä-Uudellamaalla toimivia, vakiintuneita hoiva- ja asumispalveluiden tuottajia, jotka tuottavat palveluja erityisesti mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä ikääntyneille. Yrityskauppa vahvistaa Rinnekotien mahdollisuuksia tarjota vaikuttavia palveluita eri puolilla Suomea.
"Olemme ylpeitä siitä työstä, jota yhtiöissä on tehty vuosien aikana. Halusimme löytää toiminnalle jatkajan, jonka arvopohja on linjassa omamme kanssa ja joka jakaa näkemyksemme laadukkaiden palveluiden pitkäjänteisestä kehittämisestä. Rinnekodit on meille luonteva jatkaja, ja on tärkeää, että asiakkaat ja henkilöstö voivat luottaa toiminnan jatkuvuuteen myös tulevaisuudessa", sanoo Jarmo R. Mulari Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mia Viljakainen.
Kaupan täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan elo–syyskuun vaihteessa. Siihen saakka yhtiöt jatkavat toimintaansa normaalisti.
Yrityskauppa ei edellytä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Annareetta Vaara
Liiketoimintajohtaja
Rinnekodit
Mia Viljakainen
Hallituksen puheenjohtaja
Jarmo R Mulari Oy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediayhteydenotot:
Vivikka Richt, Yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja
Diakonissalaitos-konserni
p. 040 1636 046, vivikka.richt@diakonissalaitos.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille valtakunnallisesti.
Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 3 200:lle sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia. Rinnekodit – Elämän poluilla. Lue lisää: www.rinnekodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit
Rinnekotien kampanja korostaa: Ihmiset ovat sote-alan tärkein supervoima12.8.2026 12:01:25 EEST | Tiedote
Rinnekotien Sote-alan supervoimat -kampanjan tavoite on tuoda esiin alan monipuolisuutta sekä niitä taitoja ja osaamista, joiden varaan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut rakentuvat. Kampanja käynnistyy tänään keskiviikkona 12. elokuuta 2026.
Rinnekodit Messin toiminta päättyy syyskuun lopussa17.7.2026 10:54:31 EEST | Tiedote
Rinnekodit Messiä koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Päijät-Hämeen hyvinvointialue irtisanoi Rinnekodit Messin palvelut 29. kesäkuuta 2026, ja toiminta päättyy palvelusopimuksen mukaisesti syyskuun 2026 lopussa.
Rinnekodit Leimu aukeaa Nokialla1.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Nokian keskustan läheisyyteen tänään keskiviikkona aukeava Rinnekodit Leimu vastaa Pirkanmaan alueen kasvavaan ikääntyneiden palvelutarpeeseen. Hoivakodin toimintaa ohjaavat viihtyisyys, kiireetön kohtaaminen ja uudet innovaatiot.
Rinnekodit ostaa Poutapolku Oy:n20.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Rinnekodit Oy on ostanut lastensuojelupalveluja tuottavan Poutapolku Oy:n koko osakekannan. Kauppa on ehdollinen ja vaatii Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän. Kaupan myötä Rinnekodit Oy vahvistaa lasten ja nuorten palvelujaan ja valtakunnallisen toimijan palveluverkostosta tulee entistä laajempi.
Uudet innovaatiot vahvistavat ikääntyneiden osallisuutta13.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tekoälyavusteinen kirjaaminen, tulevaisuustyö ja muistisairaita asiakkaita aktivoiva Sonas-menetelmä ovat esimerkkejä ikähoivan uusista innovaatioista. Kaikkien uusien toimintamallien tavoite on lisätä asiakkaiden hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme