Eduskunnan ResilEast -ryhmä: Suomen visio rakennettava sähköistyvän teollisuuden tuomalle vauraudelle - koko maan resurssit hyödynnettävä
2.7.2026 09:15:14 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Itäisen Suomen kehitystä jarruttaa tällä hetkellä merkittävä pullonkaula: Paikallisen energiatuotannon puute. Tuulivoima olisi nopein ratkaisu tähän haasteeseen, mutta puolustusvoimien nykyisen tutkajärjestelmän teknologiset rajoitteet monimutkaistavat ratkaisujen löytämistä. Nykyinen tilanne on vaarassa muodostua itäisen Suomen elinvoimaisuuden kannalta kestämättömäksi ja näiden haasteiden ratkaiseminen turvallisuutta vaarantamatta vaatii rohkeutta ja pitkää sitoutuneisuutta. Suomen kansantalouden sekä itäisen Suomen elinvoiman ja siten turvallisuudenkin kannalta on huolestuttavaa, jos miljardien eurojen teolliset investoinnit karkaavat ulkomaille puhtaan energian tuotannon puutteen takia.

Kansainvälisesti suunta aluevalvonnassa on jo toinen. Ruotsissa ja Puolassa tuulivoimaa hyödynnetään yhä enemmän myös puolustuksen tukena, erityisesti droonien torjunnassa. Dagens Nyheter DN Debatt (6.6.2026) ”Vindkraften – vår nya försvarslinje mot fiendens drönare” (vapaasti suomennettuna: ”Tuulivoima – meidän uusi puolustuslinjamme lisääntyviä drooneja vastaan”). Sama voidaan toteuttaa myös Suomessa, mutta kokonaisvaltaisemmin ResilEast -ohjelman kautta. (ResilEast -ohjelman verkkosivut: https://resileast.com/)
ResilEast on pitkä, noin 25 vuoden kehitysohjelma, jolla vahvistetaan Suomen ja EU:n itäisten raja-alueiden turvallisuutta, energiaomavaraisuutta ja taloudellista elinvoimaa yhdistämällä energia-, infrastruktuuri- ja puolustusratkaisuja yhdeksi kokonaisuudeksi. Se on kunnianhimoinen avaus aikana, jolloin huoltovarmuus, turvallisuus ja itäisen Suomen elinvoima ovat erityisen huomion kohteena.
ResilEast tarjoaa Suomelle mahdollisuuden rakentaa energiajärjestelmää, joka samalla vahvistaa turvallisuutta. Kun energia-, tie-, data- ja sähköverkkoja rakennetaan yhdessä, voidaan luoda kustannustehokkaita ratkaisuja myös puolustuksen tarpeisiin.
ResilEast -mallin ideana on rakentaa tukeutumisrakenteita (platform) erilaisille puolustuksen ja erityisesti droonintorjunnan tarpeille. Eri rakenteisiin voidaan kytkeä tarpeen mukaan kameroita, tutkia, ääni- ja tärinäantureita. Rakenne voi olla osa energiantuotantoon liittyvää infraa, tietä tai varmuusvarastoa.
Puolustuksen kustannusten kasvaessa meidän on löydettävä ratkaisuja, jotka vahvistavat samanaikaisesti taloutta ja turvallisuutta. ResilEast visioi mahdollisuudesta kasvattaa kansallista varallisuutta, parantaa puolustuksen vaikuttavuutta ja luoda Suomelle uusia tulovirtoja energia-alan kautta. Tarvitsemme laajaa yhteistyötä viranomaisten, yritysten ja poliittisten ryhmien kesken, jotta itäisestä Suomesta voidaan rakentaa kasvun, turvallisuuden ja teollisen uudistumisen moottori koko Euroopalle. Itäisen Suomen tulevaisuuden menestyminen ei ole vain unelmaa vaan täysin mahdollista ja ResilEast-malli voi olla tärkeä osa tässä työssä.
Eduskunnan ResilEast -verkoston puheenjohtajisto
kansanedustaja Timo Suhonen sd.
kansanedustaja Hanna Holopainen vihr.
kansanedustaja Ville Kaunisto kok.
kansanedustaja Markku Siponen kesk.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiHanna HolopainenKansanedustaja
Puh:09 432 3173hanna.holopainen@eduskunta.fiMarkku SiponenKansnedustaja
Puh:09 432 3133markku.siponen@eduskunta.fiVille KaunistoKansanedustaja
Puh:09 432 3068ville.kaunisto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Harakka: Kokoomus heräsi tekoälyn uhkiin liian myöhään30.6.2026 14:49:05 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää tekoälyn haitallisen käytön kriminalisointia. Asiaa perustellaan mm. eduskuntavaalien turvaamisella. SDP:n kansanedustaja Timo Harakka teki asiasta lakialoitteen yli kaksi vuotta sitten, mutta silloin kokoomusta ei kiinnostanut. Nyt on myöhäistä saada huolellisesti valmisteltu laki voimaan ennen seuraavia vaaleja.
SDP:n Niina Malm ja Helena Marttila: Hallitus, mihin jäi palkkatasa-arvon edistäminen?30.6.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Määräaika edistää EU:n vaatimaa lakia naisten ja miesten välisten palkkaerojen korjaamiseksi tuli ja meni, mutta hallituksen esitystä ei näy. Onko työelämän tasa-arvo asia, jonka voi hallituksen mielestä jättää ilmaan roikkumaan, kysyvät kansanedustajat, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila.
SDP:n Tuppurainen Varsovaan 30.6.202630.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu Friedrich-Ebert-säätiön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen Varsovassa 30. kesäkuuta 2026.
SDP:n Ojala-Niemelä: Veroeurojen käytön oltava läpinäkyvää27.6.2026 15:47:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, Johanna Ojala-Niemelä vaatii hallitukselta selvitystä Garden Helsinki -areenahankkeen saamasta 35 miljoonan euron valtiontuesta ja pääministeri Orpon roolista tuen myöntämisessä.
SDP:n Gebhardin puhe Pride-puistojuhlan päälavalla27.6.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto on kutsuttu vuoden 2026 Helsinki Pride -tapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Sateenkaariverkoston puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard pitää suojelijan puheen Pride-puistojuhlan päälavalla la 27.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme