SDP:n Harakka: Kokoomus heräsi tekoälyn uhkiin liian myöhään
30.6.2026 14:49:05 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää tekoälyn haitallisen käytön kriminalisointia. Asiaa perustellaan mm. eduskuntavaalien turvaamisella. SDP:n kansanedustaja Timo Harakka teki asiasta lakialoitteen yli kaksi vuotta sitten, mutta silloin kokoomusta ei kiinnostanut. Nyt on myöhäistä saada huolellisesti valmisteltu laki voimaan ennen seuraavia vaaleja.

– On hyvä, että kokoomuskin on herännyt teknologian kehitykseen ja sen tuomiin uusiin uhkiin. Kun vaaleihin on alle 10 kuukautta aikaa, ei uutta lakia ehditä valmistella huolella saati saada voimaan ennen eduskuntavaaleja, Harakka harmittelee.
Timo Harakka jätti jo maaliskuussa 2024 lakialoitteen, jossa identiteettivarkaudelle säädettäisiin törkeä tekomuoto (Rikoslain 38§). Kenestä tahansa voidaan tehdä uskottava digitaalinen syväväärennös, joka mustamaalaa kohdettaan, johtaa suurta yleisöä tarkoituksella harhaan, ja vaikuttaa esimerkiksi vaaleihin.
Tahallisen toiminnan kriminalisointi yleisen syytteen alaisena voisi tehokkaasti torjua disinformaaation levittämistä. Deepfake-materiaalia voivat levittää poliittiset toimijat, tavalliset yksityishenkilöt mutta myös vihamieliseen informaatiovaikuttamiseen pyrkivät valtiot. Tavallisen kansalaisen voi olla yhä vaikeampaa erottaa, milloin hänen näkemänsä videomateriaali on aitoa ja milloin tekoälyllä luotua.
– Syväväärennösten levittäminen on aito uhka demokratian toimivuudelle ja tiedonvälityksen luotettavuudelle. Hallituksella ja kokoomuksella olisi ollut kaikki mahdollisuudet varautua uhkaan ajoissa.
– Vaalien lähestyessä heitellään täkyjä joka suuntaan, mutta omalla vahtivuorollaan hallitus ei ole ollut aloitteellinen tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntämisessä eikä uhkiin varautumisessa, Timo Harakka toteaa.
Timo Harakka on eduskunnan Teknologia ja yhteiskunta -ryhmän puheenjohtaja, tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja, SDP:n digi-, tekoäly- ja datapoliittisen ryhmän puheenjohtaja sekä entinen liikenne- ja viestintäministeri. Hän julkaisi vuonna 2023 kirjan Datakapitalismi kriisien maailmassa (Siltala).
Yhteyshenkilöt
Timo HarakkaKansanedustaja
Puh:050 3869292timo.harakka@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Niina Malm ja Helena Marttila: Hallitus, mihin jäi palkkatasa-arvon edistäminen?30.6.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Määräaika edistää EU:n vaatimaa lakia naisten ja miesten välisten palkkaerojen korjaamiseksi tuli ja meni, mutta hallituksen esitystä ei näy. Onko työelämän tasa-arvo asia, jonka voi hallituksen mielestä jättää ilmaan roikkumaan, kysyvät kansanedustajat, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila.
SDP:n Tuppurainen Varsovaan 30.6.202630.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu Friedrich-Ebert-säätiön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen Varsovassa 30. kesäkuuta 2026.
SDP:n Ojala-Niemelä: Veroeurojen käytön oltava läpinäkyvää27.6.2026 15:47:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, Johanna Ojala-Niemelä vaatii hallitukselta selvitystä Garden Helsinki -areenahankkeen saamasta 35 miljoonan euron valtiontuesta ja pääministeri Orpon roolista tuen myöntämisessä.
SDP:n Gebhardin puhe Pride-puistojuhlan päälavalla27.6.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto on kutsuttu vuoden 2026 Helsinki Pride -tapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Sateenkaariverkoston puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard pitää suojelijan puheen Pride-puistojuhlan päälavalla la 27.6.
SDP:n Piritta Rantanen: Vigelius pelkää seuraavan hallituksen tekevän toimia, joita nykyhallitus on itse tehnyt27.6.2026 14:18:16 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Piritta Rantanen (sd) huomauttaa Joakim Vigeliuksen lausuntojen ovan ristiriidassa hallituksen omien toimien kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme