Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan
1.7.2026 10:45:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Taiteilijaduo IC-98 eli Patrik Söderlund ja Visa Suonpää ja Suomi/Koivisto Arkkitehtien Maiju Suomi ja Elina Koivisto ovat toteuttaneet Espanjan Logroñoon teoksen Elämän kolmannes, joka käsittelee kaupunkien ylikuumenemista, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä sekä yhteiskunnallista polarisaatiota.
“Ympäristökriisi ja sen vaikutukset ovat hengenvaarallisella tavalla koettavissa ympäri Eurooppaa, eikä kaupunkeja ole suunniteltu kestämään tämän kaltaisia äärilämpötiloja. Kasvillisuuden on tutkimuksissa osoitettu alentavan lämpötiloja kaupunkiympäristöissä, ja halusimme tuoda tämän vaikutuksen näkyväksi sekä konkreettisesti että kokemuksellisesti”, sanoo työryhmän jäsen, arkkitehti Maiju Suomi.
Elämän kolmannes on kokonaistaideteos, joka yhdistää kuva- ja puutarhataidetta, arkkitehtuuria, muotoilua, runoutta ja musiikkia. Teos oli esillä Espanjan Logroñossa 18.–23. kesäkuuta, ja se jää kaupunkilaisten käyttöön pysyvästi.
Hylätyn ja osittain romahtaneen rakennuksen raunioille rakennettu salainen puutarha toimii sekä symbolisena että käytännöllisenä interventiona kaupunkitilassa. Se lievittää ilmastonmuutoksen voimistamaa lämpösaarekeilmiötä, tarjoaa suojaa ja elinympäristöjä muille lajeille sekä elvyttää hylättyä kaupunkiympäristöä. Samalla se kutsuu pysähtymään ja kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.
Teos kutsuu lepäämään ja kuvittelemaan yhdessä
Elämän kolmannes tarkastelee myös kysymystä siitä, miten ihmiset voisivat löytää yhteisöllisyyttä aikana, jota leimaavat vastakkainasettelu ja jakautuminen. Teoksen ytimessä on ajatus levosta ja unesta tilana, jossa uudet näkökulmat voivat syntyä.
Kokeellinen paviljonki kutsuu kävijöitä rauhoittumaan, lepäämään, nukkumaan yhdessä ja keskustelemaan unista. Teoksen taustalla vaikuttavat antiikin Kreikassa parantamisen jumalalle omistettujen asklepieionien surrealismin perinne sekä yhdessä luomisen filosofia. Kolmanneksen ihmiselämästä täyttävä nukkuminen yhdistää ihmiset toisiinsa ja autonomisen hermoston toiminnan kautta koko maapallon yhteiseen hengitykseen.
Festivaalin aikana kävijät saattoivat osallistua yhteiseen rituaaliin: viettää aikaa puutarhassa, nukahtaa tilaan ja jakaa aamulla kokemuksiaan muiden kanssa. Ajatuksena ei ollut löytää yhtä oikeaa vastausta vaan luoda tila, jossa polarisoituneet asemat voisivat korvautua alitajunnasta kumpuavilla uusilla, yhteisillä ratkaisuilla. Näitä ratkaisuja tarvitaan maailmassa, jossa ilmastokriisi edellyttää yhteistä toimintaa, mutta yhteiskunnalliset jakolinjat vaikeuttavat sitä.
Kuivuutta kestävä ja vähäistä ylläpitoa vaativa puutarha jää osaksi Logroñon kaupunkia tarjoten viilentävää ja elvyttävää tilaa ihmisille, pölyttäjille ja linnuille. Teos on suunniteltu siirrettäväksi ja toteutettavaksi myös muissa kulttuuriympäristöissä, jotka kaikki tarjoavat rituaalille omat erityispiirteensä. Teos nähdään seuraavaksi Japanissa vuonna 2027.
Concentrico on vuodesta 2015 järjestetty kansainvälinen arkkitehtuuri- ja designfestivaali, joka kerää vuosittain noin 30 000 kävijää ja kuuluu Espanjan tunnetuimpiin alan tapahtumiin.
Projektia ovat tukeneet Concentrico-festivaali, Suomen Madridin-instituutti, Suomen kulttuurirahasto, Taike, Taike Varsinais-Suomi, Askon säätiö, Frame, Niilo Helanderin säätiö, Greta ja William Lehtisen Säätiö sekä Finlayson.

IC-98:n tausta on kulttuurintutkimuksessa ja kuvataiteissa. IC-98 on toteuttanut paikkasidonnaisia teoksia, videoinstallaatioita ja tilausteoksia, sai Taiteen valtionpalkinnon 2009, edusti Venetsian biennaalissa 2015 ja toimi Kuvataideakatemian professoreina 2018. Viimeisin työskentely etsii taiteellis-poliittisia ratkaisuja ympäristökriisille pyrkien luomaan paikkoja uudelle, kriisistä ponnistavalle kaikkien eliöiden yhteisölle.
Suomi/Koivisto Arkkitehdit purkavat luonnon ja kulttuurin kahtiajakoa moniaististen tilakokemusten kautta, tutkivat arkkitehtuurin tekemisen ja kokemisen sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia ja kehittävät taiteellisen tutkimuksen metodeja arkkitehtuurin alalle. Heidän töihinsä lukeutuu mm. kansainvälisesti palkittu Kouk Khleang -nuorisokeskus Kambodzassa 2012 (Komitu arkkitehdit) ja palkittu Alusta-paviljonki 2022, joka oli esillä Venetsian biennaalin päänäyttelyssä 2025.
Tekijät:
Taiteellinen konsepti ja ohjaus, kuratointi: Patrik Söderlund (IC-98)
Arkkitehtoninen konsepti, taiteellinen ohjaus, puutarhasuunnittelu: Maiju Suomi & Elina Koivisto (Suomi/Koivisto Architects)
Taiteellinen neuvonantaja: Visa Suonpää (IC-98)
Kuvakudokset: Patrik Söderlund (suunnittelu), Ilona Lehmusjärvi (toteutus)
Keramiikka: Alejandra Vera & Juan Sebastian Ruiz
Puuveistokset: Andrei Bakharev
Tuutulaulu: Henriikka Tavi (sanat), Tiina Myllärinen (sävellys)
Tuutulaulun käännös (FI-EN): Henriikka Tavi
Laulaja: Meeri Pulakka
Puutarhurit: Javier Pastor
Rituaalin toteutus: Luca Ramonda Sáenz & Miguel Carrera Juaneda / Asociación Teatral On&Off
Julkaisun editointi, tekstit, kuvitus, graafinen suunnittelu: Patrik Söderlund
Julkaisun kasvipiirrokset: Elina Koivisto
Julkaisun käännös (EN-ES): Toni Ledentsa
Tuutulaulun käännös (EN-ES): Luca Ramonda Sáenz
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Koivisto
Arkkitehti SAFA, Suomi/Koivisto arkkitehdit
Väitöskirjatutkija, Aalto-yliopisto
elina@suomikoivisto.fi
+358 40 703 5865
Kuvat




Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkijat paljastivat ensi kertaa kaksi uutta suprajohdinta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää29.6.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä.
EU:n kilpailtu miljoonarahoitus kolmelle Aalto-yliopiston tutkijalle23.6.2026 13:01:12 EEST | Tiedote
Adam Fosterin, Jani Oksasen ja Jukka Suomelan tutkimukset pureutuvat atomintarkkaan materiaalitekniikkaan, ledeihin perustuvaan lämpöhallintaan ja kvanttimenetelmiin hajautetuissa verkoissa.
Sähkön riittävyys voi olla koetuksella Suomessa jo 2030-luvulla – sähköautojen lataamisella merkittävä vaikutus22.6.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan sähköautojen yleistyminen ja sääriippuvainen sähköntuotanto voivat yhdessä lisätä tilanteita, joissa sähkö ei riitä kattamaan kulutusta Suomessa. Latauksen oikea ajoittaminen voi auttaa varmistamaan sähkön riittävyyden erityisesti talvella.
Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse8.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen8.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme