Helsingin yliopistoon valittiin kevään toisessa yhteishaussa lähes 5 000 uutta opiskelijaa
2.7.2026 11:08:41 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Helsingin yliopisto oli jälleen Suomen suosituin yliopisto sekä ensisijaisten hakijoiden että hakijoiden kokonaismäärän perusteella.

Helsingin yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa yhteensä 4 986 uutta opiskelijaa. Kandiohjelmiin haki 35 203 henkilöä, joista opiskelupaikan sai noin 12 prosenttia. Maisteriohjelmiin haki 2 429 henkilöä, joista hyväksyttiin noin 25 prosenttia. Helsingin yliopisto säilytti asemansa hakijoiden suosikkina sekä ensisijaisten hakijoiden että kokonaishakijamäärän perusteella.
– Toivotan kaikki uudet opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi Helsingin yliopiston yhteisöön. Opiskelu yliopistossa antaa vahvan pohjan akateemisen ajattelun ja asiantuntijuuden kehittymiselle sekä tulevaisuuden työelämälle, rehtori Sari Lindblom sanoo.
Tutut alat säilyttivät suosionsa
Helsingin yliopiston suosituimmat kandiohjelmat olivat jälleen oikeusnotaarin, lääketieteen ja psykologian koulutusohjelmat. Maisteriohjelmista suosituin oli terveydenhuollon kehittämisen maisteriohjelma.
Eniten kasvua hakijamäärissä oli sosiaalitieteiden kandiohjelmassa, jonka hakijamäärä kasvoi 84 % viime vuodesta. Ohjelmaan haki 3 827 henkilöä.
Avoin yliopisto tarjoaa vaihtoehtoisen reitin tutkinto-opiskelijaksi
Kaikki hakijat eivät tällä kertaa saaneet opiskelupaikkaa, mutta yliopisto-opintoja voi suorittaa myös avoimessa yliopistossa. Avoimessa yliopistossa suoritetut opinnot voivat kartuttaa osaamista, täydentää aiempia opintoja tai toimia väylänä tutkinto-opiskelijaksi.
Avoimen väylän kautta haki 279 henkilöä, joista hyväksyttiin 146. Väylähaussa eniten kiinnosti oikeusnotaarin koulutusohjelma, johon haki 58 henkilöä. Helsingin yliopisto kasvattaa avoimen yliopiston väylän kautta valittavien uusien opiskelijoiden määrää, ja tavoitteena on, että entistä suurempi osa opiskelijoita valitaan avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella.
Siirtohaussa hyväksyttiin 88 hakijaa 172:stä. Siirtohaussa opiskelija voi siirtyä toisesta suomalaisesta korkeakoulusta Helsingin yliopistoon tai vaihtaa kandiohjelmaa yliopiston sisällä.
Opintoseteli tukee opintojen aloittamista
Opintosetelin avulla toiselta asteelta Suomessa valmistuneet ja ilman opiskelupaikkaa jääneet alle 29-vuotiaat voivat suorittaa enintään 30 opintopistettä maksuttomia avoimen korkeakoulun opintoja. Seteli käy ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen suomen- ja ruotsinkielisiin avoimiin opintoihin, ja se on voimassa kaksi vuotta. Opintoseteli tulee käyttöön elokuussa 2026.
– Opiskelupaikka ei aina avaudu ensimmäisellä hakukerralla, mutta se ei tarkoita, että tie yliopisto-opintoihin olisi suljettu. Avoimessa yliopistossa voi kartuttaa osaamista ja edetä kohti tutkinto-opintoja, ja opintoseteli tarjoaa monille nuorille uuden mahdollisuuden aloittaa opinnot, Sari Lindblom sanoo.
Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan 9.7. mennessä
Valintojen tulokset näkyvät hakijoille Opintopolussa. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään 9.7.2026 klo 15 mennessä. Varasijoilta hyväksyminen jatkuu 4.8.2026 saakka.
Tilastoja
Yhteishaku yhteensä
- hakijoita 37 637
- opiskelijaksi valittuja 4 986
- Sisäänpääsyprosentti 13 %
Kandiohjelmat
- hakijoita 35 203
- opiskelijaksi valittuja 4 213
- sisäänpääsyprosentti 12 %
Maisteriohjelmat
- hakijoita 2 429
- hyväksyttyjä 607
- sisäänpääsyprosentti 25 %
Varhaiskasvatuksen opettajan monimuotokoulutus
- hakijoita 518
- hyväksyttyjä 166
- sisäänpääsyprosentti 32 %
Avoimen väylän kautta hyväksyttyjä
- hakijoita 279
- hyväksyttyjä 146
- sisäänpääsyprosentti 52 %
Siirtohaussa hyväksyttyjä
- hakijoita 172
- hyväksyttyjä 88
- sisäänpääsyprosentti 51 %
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
Helsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, johon kuuluu yli 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Teemme tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi. Vahvuutemme ovat tulevaisuuden teknologiat, kestävä planeetta, yksilöllinen terveys sekä oppivat ja muuntuvat yhteiskunnat. Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Perinnöllinen silmäsairaus voi jäädä tunnistamatta vuosikymmeniksi.2.7.2026 10:26:57 EEST | Tiedote
Suomessa voi elää jopa 800 harvinaista silmäsairautta aiheuttavan geenivirheen kantajaa, mutta vain murto-osa heistä on tunnistettu. Sairaus sekoitetaan usein muihin silmätulehduksiin, mikä voi viivästyttää diagnoosia vuosikymmeniä.
Geenitieto auttaa ennustamaan vakavan silmäsairauden alkamista ja etenemistä1.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Useiden geenien yhteisvaikutusta mittaava riskisumma auttaa tunnistamaan henkilöt, joilla on huomattavasti kohonnut riski sairastua glaukoomaan tai joiden tauti etenee nopeammin. Uuden seulontamallin tehokkuutta aletaan testata Etelä-Suomessa.
Tropiikissa talvehtivien lintujen pesintä on heikentynyt30.6.2026 11:34:06 EEST | Tiedote
Afrikkaan talvehtimaan matkustavien lintulajien lisääntyminen on heikentynyt Euroopassa 2000-luvulla, osoittaa laaja kansainvälinen tutkimus. Elinympäristöjen parantaminen pesimäseuduilla olisi siten yhä merkittävissä määrin tarpeen.
Helsingin ilmanlaadun parantuminen näkyy selvästi uudessa tutkimuksessa29.6.2026 09:03:23 EEST | Tiedote
Helsingin ilmassa leijuivien magneettisten pienhiukkasten määrä on pudonnut neljäkseen vuosien 1960-luvun tasosta osoittavat arkistoidut ilmansuodattimet .
Planktonin tuottamat kaasut auttavat muodostamaan pilviä merillä25.6.2026 11:15:14 EEST | Tiedote
Meriplankton vapauttaa kaasua, joka auttaa muodostamaan pilviä kylmillä merialueilla – ja tekee sen paljon tehokkaammin kuin tiedemaailmassa on aiemmin oletettu. Helsingin yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus parantaa ymmärrystä ilmakehästä ja auttaa tarkentamaan ilmastomalleja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme