Hillonevan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä
3.7.2026 10:00:00 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Hillonevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Myrsky Energia Oy suunnittelee tuulivoiman tuotantoaluetta Keski-Suomeen Saarijärven kaupungin Hillonevan alueelle. Tuulivoima-alue sijaitsee Saarijärven kaupungin länsiosassa, noin 22 kilometriä Saarijärven keskustasta länteen, Pylkönmäen taajaman läheisyydessä. Alue on kooltaan noin 3200 hehtaaria. Sähkönsiirtovaihtoehdot sijoittuvat pääosin Saarijärven kaupungin alueelle, mutta osit-tain myös Multian, Ähtärin, Soinin ja/tai Karstulan kunnan puolelle.
Hankkeessa tarkastellaan nollavaihtoehdon (VE0) lisäksi 24 (VE1) ja 17 (VE2) voimalan rakentamista. Suunniteltujen tuulivoimaloiden korkeus on enintään 300 metriä ja teho enintään 6–10 MW. Tuulivoima-alueen lisäksi tarkastellaan kolmea sähkönsiirron reittivaihtoehtoa. Sähkönsiirtovaihtoehtojen pituudet vaihtelevat yhdeksän ja 24 kilometrin välillä, ja ne sijoittuvat osittain jo olemassa olevan voimajohdon yhteyteen.
Perusteltu päätelmä on hankkeen YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimineen Lupa- ja valvontaviraston näkemys tehtyjen arviointien riittävyydestä sekä hankkeen todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Päätelmä on laadittu nähtävillä olleen arviointiselostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä Lupa- ja valvontaviraston oman tarkastelun pohjalta.
Arviointiselostuksesta toimitettiin Lupa- ja valvontavirastolle kuulemisessa 17 lausuntoa ja 34 mielipidettä.
Perustellussa päätelmässään Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että arviointiselostus täyttää YVA-laissa ja YVA-asetuksessa sille säädetyt sisältövaatimukset. Selostuksen perusteella on mahdollista tunnistaa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset.
Luonnontilaiseksi koetulla alueella korostuvat erityisesti ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä luonnon osalta erityisesti linnustoon ja metsäpeuraan kohdistuvat vaikutukset.
Arviointiselostus ja Lupa- ja valvontaviraston perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/hillonevan-tuulivoimahanke-YVA
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Tuppurainen, ylitarkastaja, p. 0295 255 388, etunimi.sukunimi@lvv.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.
Lupa- ja valvontavirasto
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto
Sisävesien ja rannikkoalueiden sinilevätilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen2.7.2026 14:42:33 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilta saatiin kuluvalla viikolla 221 havaintoa. Runsaasti sinilevää havaittiin yhteensä neljällä havaintopaikalla Nurmijärvellä, Sipoossa, Iitissä ja Kemijärvellä. Sisävesien tilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen. Rannikkoalueiden sinilevähavaintojen määrä on kasvanut edellisistä viikoista, ja sinilevätilanne on noussut ajankohdalle tyypilliselle tasolle.
Rahaselän tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä2.7.2026 10:07:51 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Rahaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Kulkuteissä puutteita noin joka kolmannella rakennustyömaalla vuonna 20251.7.2026 13:00:51 EEST | Tiedote
Työsuojeluviranomainen tarkasti vuonna 2025 kulkuteitä noin 1 500 rakennustyömaalla. Puutteita havaittiin joka kolmannella rakennustyömaalla. Valtaosa havaituista puutteista oli vähäisiä, mutta osassa tapauksista tarkastaja antoi työnantajalle jälkivalvottavan kehotuksen puutteiden korjaamiseksi. Hengenvaarallisia kulkutieratkaisuja ei tarkastuksissa kuitenkaan havaittu. Tarkastuksissa arvioitiin sekä nousuteitä että muita rakennustyömaiden kulkuteitä. Rakennustyömailla nojatikkaita ei saa käyttää vakituisena kulkutienä. Kaikille työskentelypaikoille on järjestettävä riittävästi turvallisia, tarkoituksenmukaisia ja helposti käytettäviä kulkuteitä, jotka on tarvittaessa myös merkittävä selkeästi. Työmaan kulkuteiden, lattioiden, portaiden, käytävien ja muiden nousuteiden tulee olla sellaisessa kunnossa, että liukastumis-, kompastumis- ja putoamisvaara on mahdollisimman vähäinen. Turvallisten kulkuteiden toteuttaminen yksinkertaista Portaat ja porrastasot on vapailta sivuiltaan varustett
Kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy parantunut – uhkasakko enää Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla sekä HUS-yhtymällä1.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa uhkasakolla tehostetun määräyksen saaneista hyvinvointialueista on saattanut kiireettömän erikoissairaanhoidon kuntoon. Lupa- ja valvontaviraston mukaan Keski-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue sekä HUS-yhtymä eivät ole noudattaneet annettua määräystä, ja virasto pyytää niiltä selvitystä ennen asian ratkaisemista. Uhkasakkoja on kaikkien osalta kohtuullistettu.
Koivulannevan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä1.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Koivulannevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme