Tulevan lukuvuoden opintolainaa voi nostaa jo elokuussa
2.7.2026 08:53:46 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Opiskelijat voivat nostaa tulevan syyslukukauden opintolainaa elokuun alusta alkaen. Opintolaina vaikuttaa myös opiskelijan mahdollisuuteen saada toimeentulotukea.
Alkavan syyslukukauden opintolainaa voi nostaa 1.8. alkaen. Kela myöntää opintolainan valtiontakauksen, ja opiskelija hakee lainaa pankista. Koska Kela takaa opintolainan, opiskelija ei tarvitse lainalle muuta vakuutta. Takaus myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan.
Suurin osa korkeakouluopiskelijoista ei saa vielä elokuulta opintotukea tai asumislisää. Opintolainaa voi kuitenkin nostaa jo elokuun alussa, ja sitä voi käyttää esimerkiksi vuokran ja muiden asumismenojen maksamiseen. Opintolainaa voi nostaa, vaikka ei saisi muuta opintotukea elokuussa.
– Opintolaina on tarkoitettu opiskelijan toimeentulon turvaamiseen, ja sitä voi käyttää joustavasti arjen menoihin. Koko opintolainaa ei tarvitse nostaa kerralla, vaan opiskelija voi itse päättää, kuinka paljon nostaa ja milloin, vinkkaa Kelan suunnittelija Eeva-Maria Laaksonen.
Opiskelija voi tarkistaa opintolainansa määrän, nostoerät ja nostopäivät OmaKelasta tai opintotukipäätöksestä.
Kela takaa opintolainan lukuvuodeksi kerrallaan
Kela on tehnyt lainatakauspäätökset tulevalle lukuvuodelle, ja päätökset on lähetetty yli 118 000:lle opintojaan jatkavalle opiskelijalle. Jos opiskelija on valinnut paperittoman asioinnin, lainatakauspäätös näkyy OmaKelassa.
– Kun päätös lainatakauksesta on tehty, opiskelijan täytyy sopia opintolainan nostamisesta ja takaisinmaksun aikataulusta pankin kanssa. Koska Kela takaa opintolainan, opiskelija ei tarvitse lainalle muuta vakuutta, muistuttaa Laaksonen.
Uusien korkeakouluopiskelijoiden ei tarvitse erikseen hakea lainatakausta, vaan päätöksen saa automaattisesti. Uusien toisen asteen opiskelijoiden täytyy kuitenkin hakea lainatakausta.
Opintolainan takaisinmaksu alkaa yleensä noin vuoden päästä siitä, kun opintotuki on päättynyt. Opintotuen saamisen aikana korot lisätään lainan pääomaan eli opintolainan määrä kasvaa korkojen verran. Kun opintotuki on päättynyt, korot lisätään lainan pääomaan vielä yhden lukukauden ajan. Sen jälkeen opiskelija maksaa korot itse.
Jos opiskelijalla on lukuvuoden 2025–2026 opintolainaa nostamatta, hän voi nostaa sitä vielä heinäkuussa.
Lainatakaus vaikuttaa toimeentulotukeen
Jos täysi-ikäinen opiskelija hakee toimeentulotukea, häneltä edellytetään yleensä myös opintolainan hakemista. Opintolaina voi vaikuttaa toimeentulotuen määrään ja myöntämiseen.
Helmikuussa voimaan tulleen toimeentulotukilain muutoksen yhteydessä poistui Kelan mahdollisuus käyttää harkintaa siinä, keiltä opiskelijoilta vaaditaan opintolainan hakemista ennen toimeentulotukea. Tämä tarkoittaa, että myös muun muassa jälkihuollon piiriin kuuluvilta nuorilta edellytetään jatkossa lainan hakemista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Maria LaaksonenKela, suunnittelija
Puh:040 086 3481etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee 22.6.–31.7. arkisin klo 9–15. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Informationspaket för läkare och andra yrkespersoner inom hälso- och sjukvården om det nya elektroniska BC-utlåtandet1.7.2026 09:05:42 EEST | Pressmeddelande
Det nya elektroniska BC-utlåtandet kommer att börja användas hösten 2026. Vi har sammanställt ett informationspaket om reformen som fritt kan användas i hälso- och sjukvårdsorganisationer vid introduktion av läkare och andra yrkespersoner.
Tietopaketti lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille uudesta sähköisestä BC-lausunnosta1.7.2026 09:05:42 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Uuden sähköisen BC-lausunnon käyttöönotto alkaa syksyllä 2026. Kokosimme uudistuksesta tietopaketin, jota voi vapaasti hyödyntää terveydenhuollon organisaatioissa lääkäreiden ja muiden ammattilaisten perehdytykseen.
Ny servicehelhet vid stadshuset i Jakobstad samlar sysselsättningstjänster, integrationstjänster och FPA under ett tak25.6.2026 09:12:22 EEST | Pressmeddelande
Vid stadshuset öppnas ett serviceställe där kunder kan sköta ärenden som gäller sysselsättning, integration och social trygghet under ett och samma besök. Ändringen gör det lättare för kunderna att sköta sina ärenden och gör samordningen av olika tjänster smidigare.
Pietarsaaren kaupungintalolle avautuu uusi palvelukokonaisuus – työllisyyspalvelut, kotoutumispalvelut ja Kela saman katon alle25.6.2026 09:12:22 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kaupungintalolle tulee palvelupiste, jossa asiakkaat voivat hoitaa työllisyyteen, kotoutumiseen ja sosiaaliturvaan liittyviä asioita yhdellä käynnillä. Muutos helpottaa asiointia ja sujuvoittaa eri palvelujen yhteensovittamista.
Kirsi Varhila utnämnd till direktör vid FPA17.6.2026 16:45:09 EEST | Pressmeddelande
Politices magister Kirsi Varhila har valts till direktör vid FPA. Hon tillträder i början av augusti. Direktörens ansvarsområde omfattar närservice till kunder, riksomfattande kundrelationstjänster och informationstjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme