Venezuelan maanjäristyksen uhrit tarvitsevat kiireellistä apua – Suomen Plan lähettää hätäapurahastostaan 45 000 euroa
1.7.2026 13:23:11 EEST | Plan International | Tiedote
Lastenoikeus- ja humanitaarinen järjestö Plan International on aloittanut avustustyön Venezuelassa yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa. Maanjäristysalueilla asuvat lapset ja perheet tarvitsevat ruokaa, puhdasta vettä, hygieniatarvikkeita, suojaa ja psykososiaalista tukea.
Planin kumppanijärjestön CESVI:n aluejohtaja Mike Boomer on median haastateltavissa.

Plan International Suomi on siirtänyt 45 000 euroa Venezuelan maanjäristyksen koettelemien lasten ja perheiden auttamiseksi. Avun tarve on valtava viime keskiviikkona tapahtuneiden kahden lähes yhtäaikaisen maanjäristyksen jäljiltä. Yli 1700 ihmistä on kuollut. YK:n arvioiden mukaan 680 000 lasta tarvitsee humanitaarista apua ja yli 50 000 ihmistä on edelleen kateissa.
Plan International on kartoittanut avun tarvetta ja käynnistänyt avustustyön pahiten kärsineillä alueilla yhdessä paikallisten kumppaneiden kanssa. Monet lapset ja perheet ovat menettäneet kotinsa, läheisiään tai pääsyn tärkeisiin palveluihin, kuten puhtaaseen veteen, sähköön ja terveydenhuoltoon.
"Tuhannet ihmiset asuvat nyt kaduilla tilapäisissä suojissa ja teltoissa. Lapset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. He ovat menettäneet turvallisuuden tunteensa ja arjen rutiininsa", sanoo Mike Boomer, Planin kumppanijärjestön CESVI:n aluejohtaja Venezuelassa.
"Tiedämme pitkästä kokemuksesta, että katastrofit koettelevat erityisellä tavalla lapsia, erityisesti tyttöjä. Ne lisäävät väkivallan ja ihmiskaupan riskiä, aiheuttavat katkoja koulunkäyntiin ja rajoittavat pääsyä terveyspalveluihin", sanoo Plan International Suomen pääsihteeri (vs.) Anna Könönen.
"Lasten perustarpeista huolehtimisen lisäksi on tärkeää tarjota psykososiaalista tukea ja auttaa lapsia ja nuoria selviämään järkytyksestä ja traumasta."
Yhdessä paikallisten kumppaneiden kanssa Plan
- tarjoaa maanjäristyksen koettelemille perheille ruokaa, puhdasta vettä, hygieniatarvikkeita ja muita välttämättömiä tarvikkeita
- tarjoaa suojaa kotinsa menettäneille perheille
- vahvistaa lastensuojelua ja tarjoaa psykososiaalista tukea maanjäristyksen järkyttämille lapsille ja nuorille
- tukee koulutuksen jatkumista kriisin keskellä.
Planin hätäapukeräykseen voi lahjoittaa
- tekstaamalla sana KRIISI numeroon 16155 (lahjoitus 20 €)
- lahjoittamalla MobilePaylla numeroon 80500
- lahjoittamalla osoitteessa plan.fi/hätäapu
Yhteyshenkilöt
Anna Könönenvs. pääsihteeriPlan International Suomi
Puh:+358 50 555 8098anna.kononen@plan-international.orgHoracio Garcete
CESVIn aluejohtajan Mike Boomerin haastattelupyynnöt
Kuvat

Plan International Suomi
Kehitysyhteistyö- ja humanitaarinen järjestö Plan International haluaa oikeudenmukaisen maailman, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Siksi Plan parantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevan tyttöjen elämää ja suojelua. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan perustettiin 1937, ja Suomessa toiminta alkoi 1998. Työskentelemme yli 80 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Plan International
KUTSU: Planin nuoret järjestävät Menkkamarssin Helsingissä to 28.5. klo 15 alkaen21.5.2026 09:36:40 EEST | Kutsu
Lastenoikeusjärjestö Plan International Suomen lastenhallitus järjestää Menkkamarssin Helsingissä torstaina 28.5. klo 15 alkaen ja haluavat kutsua median edustajat paikalle. Marssilla nuoret haluavat rikkoa kuukautistabuja.
Planin tyttöpalkinnon 2026 ehdokasasettelu on auki – palkinto nostaa esiin tasa-arvon puolustajia4.5.2026 10:51:29 EEST | Tiedote
Lastenoikeusjärjestö Plan International Suomi jakaa kolmannen tyttöpalkinnon lokakuussa 2026. Planin tyttöpalkinnon voi saada Suomessa toimiva henkilö, ryhmä tai organisaatio, joka edistää merkittävästi tyttöjen oikeuksia ja tasa-arvoa.
Sudanin sota jatkunut kolme vuotta – tytöt maksavat kovaa hintaa15.4.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Kolme vuotta jatkunut sota on ajanut Sudanin maailman laajimpaan humanitaariseen kriisiin. Miljoonat ihmiset kärsivät nälästä, väkivallasta, pakolaisuudesta ja lisääntyneistä drooni-iskuista. Erityisen kovilla ovat tytöt ja naiset.
Lähi-idän kriisi vaarantaa lasten elämän, ruokaturvan ja koulutuksen11.3.2026 16:33:00 EET | Tiedote
Lähi-idän laajenevalla konfliktilla on valtavat humanitaariset vaikutukset. Plan International auttaa kriisin koettelemia lapsia ja perheitä Libanonissa, Syyriassa ja Gazassa. Järjestö vaatii konfliktin osapuolia suojelemaan lapsia ja kunnioittamaan humanitaarista oikeutta.
”Olemme vaarassa menettää kokonaisen sukupolven” – Ukrainan lasten mielenterveys on kriisissä neljän sotavuoden jälkeen17.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Lastenoikeusjärjestö Plan International varoittaa lasten syvenevästä mielenterveyskriisistä, kun täysimittainen sota Ukrainassa on kestänyt neljä vuotta. Ilman pitkäjänteisiä panostuksia mielenterveyteen ja psykososiaaliseen tukeen kokonainen sukupolvi on vaarassa kasvaa pitkäaikaisten traumojen kanssa, varoittaa Ukrainasta juuri palannut ohjelmajohtaja Annukka von Kaufmann.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme