Vihreiden Hanna Holopainen: Kokonaisturvallisuus ei toteudu, jos vammaiset jäävät hätätilanteessa oman onnensa nojaan
1.7.2026 12:01:46 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Suomi panostaa parhaillaan varautumiseen ja kokonaisturvallisuuteen. Julkisissa rakennuksissa ei kuitenkaan ole yleistä velvollisuutta suunnitella etukäteen, miten apua tarvitsevat ihmiset evakuoidaan vaaratilanteessa. Vihreiden puolustusvaliokunnan jäsen kansanedustaja Hanna Holopainen vaatii Suomeen sitovaa velvoitetta henkilökohtaisiin hätätilanne- ja poistumissuunnitelmiin.

Tulipalossa, sähkökatkossa tai muussa vaaratilanteessa liikkumaesteiset, esimerkiksi pyörätuolia käyttävät, eivät välttämättä pääse poistumaan rakennuksesta ilman apua. Kuulovammaiset eivät välttämättä kuule hälytystä. Näkövammaiset eivät välttämättä näe opasteita. Autistiselle ihmiselle kaoottinen evakuointitilanne voi muodostua erityisen vaikeaksi. Holopaisen mukaan turvallisuus ei saa perustua siihen, että oikea ihminen sattuu olemaan oikeassa paikassa auttamassa.
— Suomessa puhutaan paljon kokonaisturvallisuudesta. Se ei kuitenkaan toteudu, jos osa ihmisistä jää hätätilanteessa muiden avun varaan ilman ennakkosuunnittelua. Turvallisuuden pitää kuulua kaikille, sanoo Holopainen.
Pelastuslaki velvoittaa laatimaan pelastussuunnitelman tietyissä rakennuksissa, mutta se ei edellytä henkilökohtaisia poistumis- tai hätätilannesuunnitelmia ihmisille, jotka eivät kykene poistumaan rakennuksesta omatoimisesti. Sisäministeriön alkuvuodesta julkaisema pelastussuunnitelmien yleisopas kehottaa huomioimaan toimintarajoitteisten henkilöiden tarpeet, mutta kyse on suosituksista eikä sitovista velvoitteista.
— Ei riitä, että pelastussuunnitelmassa todetaan yleisellä tasolla esteettömyyden olevan tärkeää. Jokaisen apua tarvitsevan pitäisi voida luottaa siihen, että vaaratilanteessa on etukäteen sovittu, miten hän pääsee turvaan ja kuka tarvittaessa auttaa, Holopainen toteaa.
Holopainen esittää, että Suomeen otetaan käyttöön velvollisuus laatia henkilökohtaiset hätätilanne- ja poistumissuunnitelmat niille ihmisille, jotka tarvitsevat apua rakennuksesta poistumisessa. Kansainvälisesti toimintamalli tunnetaan nimellä Personal Emergency Evacuation Plan (PEEP).
Käytännössä suunnitelmassa sovittaisiin etukäteen esimerkiksi poistumisreitistä, avustamisesta, hälytysten saavutettavuudesta sekä poistumisen harjoittelusta. Samalla organisaatioiden olisi tunnistettava, ketkä tarvitsevat vaaratilanteessa apua, ja varmistettava, että toimintamallit toimivat myös käytännössä.
— Turvallisuus ei voi perustua sattumaan. Kun rakennuksessa työskentelevät tai opiskelevat ihmiset tunnetaan ja heidän tarpeensa huomioidaan jo etukäteen, voidaan hätätilanteessa toimia nopeasti ja turvallisesti. Se hyödyttää lopulta kaikkia rakennuksessa olevia, Holopainen sanoo.
Holopainen muistuttaa, että Suomi on sitoutunut YK:n vammaissopimukseen, jonka mukaan myös vammaisten henkilöiden suojelu vaaratilanteissa on turvattava.
— Turvallisuus ei saa olla etuoikeus. Jokaisella on oltava yhdenvertainen mahdollisuus päästä turvaan – suunnitelmallisesti, harjoitellusti ja turvallisesti, Holopainen päättää.
Yhteyshenkilöt
Hanna HolopainenKansanedustaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Virta: “Pääministerin tiedotustilaisuus asettaa hänen harkintakykynsä kyseenalaiseen valoon”30.6.2026 16:21:38 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi pääministeri Petteri Orpon tiedotustilaisuutta, jossa tämä vastasi median kysymyksiin Garden Helsinki -hankkeen rahoituspäätöksistä. Virran mukaan tiedotustilaisuus herätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihin.
Vihreiden Hanna Holopainen: Häirintätapaukset uhkaavat vesittää kutsuntauudistuksen tavoitteet – palvelusaikainen häirintä ja syrjintä saatava loppumaan30.6.2026 14:38:24 EEST | Tiedote
Keskimäärin noin 40 prosenttia naisista kertoo kohdanneensa palveluksensa aikana epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Vihreiden kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen vaatii parempia toimintamalleja häirintään puuttumiseksi.
Virta: Hallituksen on avattava Helsinki Garden -päätöksen perusteet30.6.2026 11:36:02 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta julkaisemaan perusteet, joilla se päätti myöntää Helsinki Garden -hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen investointituen. Virran mukaan kyse ei ole siitä, voiko hanke saada tukea, vaan siitä, että näin merkittävä julkisten varojen käyttö on pystyttävä perustelemaan avoimesti.
Kansanedustaja Mari Holopainen: Orpon hallituksen tapa jakaa avustusta Garden-hallihankkeelle ei ole läpinäkyvä – pääkaupunkiseudun tapahtuma- ja kulttuurialalla 35 miljoonalla eurolla olisi muitakin käyttäjiä30.6.2026 10:50:39 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) peräänkuuluttaa Orpon hallitukselta Helsingin ja pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja tapahtuma-alan tasapuolista kohtelua. Helsingin Sanomat kirjoittaa 29.6., että Orpon hallitus teki päätöksen tuesta samaan aikaan, kun hankkeen puuhamiehet järjestelivät kokoomuksen ja Orpon vaalirahoitusta kunta- ja aluevaaleihin.
Vihreiden Tynkkynen: Garden Helsingin rahoitussotku alkaa haiskahtaa härskiltä30.6.2026 09:31:28 EEST | Tiedote
Uudet tiedot Garden Helsinki -hankkeen taustalta herättävät vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkysen mielestä lisää kysymyksiä. Tynkkynen vaatii pääministeri Petteri Orpoa avaamaan kaikki kytkökset hankkeen rahoituksen taustalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme