Kasvitieteellinen puutarha normaalisti auki kesälomakauden – peruskorjauksen valmistelu alkaa elokuussa
2.7.2026 09:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan peruskorjaus on etenemässä toteutusvaiheeseen. Kasvitieteellisen puutarhan peruskorjauksen pääurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy.

Kasvitieteellisen puutarhan peruskorjaushankkeen kilpailutus on päättynyt ja urakkasopimukset on allekirjoitettu 1.7.2026. Peruskorjauksen valmistelevat työt aloitetaan elokuussa.
– Kasvitieteellisessä puutarhassa voi siis vierailla tämän kesälomakauden ajan tavanomaiseen tapaan, kaikki kokoelmakasvihuoneet ovat auki ainakin elokuun alkuun saakka. Ulkopuutarhassa voi vierailla normaalisti koko remontin ajan ja ainakin osa kasvihuoneista pyritään pitämään vierailijoille auki remontin aikanakin, kertoo ylipuutarhuri Simo Laine.
Turun yliopisto on valinnut pääurakoitsijaksi Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy:n. Taloteknisistä urakoista vastaa Cervius Group Oy, sähköurakasta JK Networks Oy ja kasvihuoneautomaatiosta Puutarhaliike Helle Oy.
Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneiden ja muiden tilojen peruskorjaus toteutetaan vaiheittain vuosina 2026–2028.
Hankkeen aikana peruskorjataan kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet, aulatilat sekä tarvittava osa työskentelytiloista. Remontin taustalla ovat kuntoarvioissa havaitut korjaustarpeet, kuten talo- ja automaatiotekniikan sekä joidenkin rakennusosien uusiminen.
Peruskorjauksen tarkemmasta alkamisajankohdasta viestitään aikataulun vahvistuttua. Remontin edistymistä ja sen aiheuttamia muutoksia puutarhan yleisöpalveluihin voi seurata puutarhan verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Simo LaineylipuutarhuriTurun yliopisto
Puh:040 726 8957slaine@utu.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat

Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Uusi tutkimus kumosi aiemman oletuksen: fyysinen rasitus ei lisännyt syöpäkasvaimen verenvirtausta1.7.2026 10:04:56 EEST | Tiedote
Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että esimerkiksi kuntopyörän polkeminen lääkeainetiputuksen aikana voisi edistää lääkeaineen ohjautumista syöpäkasvaimeen. Turkulaistutkijat mittasivat ensimmäisinä maailmassa syöpäkasvaimen verenvirtausta fyysisen rasituksen aikana, eikä tulos tue aiempaa käsitystä.
Turun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset julkaistu – mukana 249 lisäaloituspaikkaa29.6.2026 14:56:34 EEST | Tiedote
Turun yliopisto teki kevään 2026 toisessa yhteishaussa jälleen oman hakijamääräennätyksen ja oli maan toiseksi suosituin korkeakoulu kokonaishakijamäärällä laskettuna. Turun yliopistoon hakemuksen jätti yhteensä 35 094 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 10 213.
Seilin tiede- ja kulttuuripäivillä 20.–21.8.2026 keskustellaan koulutuksen tulevaisuudesta ja luontokadon pysäyttämisestä25.6.2026 10:40:49 EEST | Tiedote
Seilin saarella kolmatta kertaa järjestettävä kesätapahtuma kokoaa tutkijoita, asiantuntijoita, päättäjiä ja yleisöä keskustelemaan ajankohtaisista teemoista. Maksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tieteestä ja Saaristomerestä kiinnostuneet.
Pori Space Lab aloittaa toimintansa – Porin kaupunki, Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu allekirjoittivat yhteistyösopimuksen25.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pori Space Lab on Porin kaupungin, Turun yliopiston ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteinen alusta avaruusteknologiayhteistyölle. Yhteistyön tavoitteena on pienoissatelliittiohjelma, jossa yhdistyvät tutkimus ja koulutus sekä yhteistyö elinkeinoelämän ja kansainvälisten verkostojen kanssa.
Keski-iän insuliiniresistenssi ennustaa muistin heikkenemistä vanhuudessa23.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus viittaa keski-iän insuliiniresistenssin ja Alzheimerin taudin yhteyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme