Cervi

Cervi laajenee Ouluun – KylmäCenterin liiketoiminta osaksi valtakunnallista kylmä- ja olosuhdetekniikan verkostoa

2.7.2026 12:02:00 EEST | Cervi | Tiedote

Jaa

Cervi on ostanut oululaisen KylmäCenter Oy:n liiketoiminnan. Kauppa vahvistaa Cervin kylmä- ja olosuhdetekniikan osaamista ja tuo yhtiön palvelut ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomeen. KylmäCenteristä tulee osa Cervin valtakunnallista kylmäpalveluverkostoa.

KylmäCenterin henkilökunta siirtyy osaksi Cerviä
KylmäCenterin henkilökunta siirtyy osaksi Cerviä

KylmäCenter on tunnettu kylmälaite-, lämpöpumppu- ja jäähdytysratkaisujen asiantuntija, jonka asiakkaita ovat yritykset, kiinteistöt ja julkisen sektorin toimijat Oulun alueella.

Yrityskauppa on Cerville merkittävä alueellinen avaus, ja Oulu on nyt konsernin pohjoisin toimipaikka.

– Rakennamme määrätietoisesti valtakunnallista olosuhdetekniikan verkostoa, jossa paikallinen osaaminen ja yhteinen tekeminen tukevat toisiaan. Oulu on meille tärkeä uusi alueavaus. KylmäCenterin kokenut henkilöstö ja vahva paikallinen asema tekevät siitä erinomaisen osan Cerviä, sanoo Cervin toimitusjohtaja Jarno Hacklin.

KylmäCenterin liittyminen Cerviin vahvistaa palveluja erityisesti Pohjois-Suomessa. Asiakkaat saavat jatkossakin tuttua paikallista palvelua, mutta sen tueksi myös Cervin laajemman osaamisen ja valtakunnallisen verkoston.

– Kylmätekniikan merkitys kasvaa jatkuvasti energiatehokkuuden, jäähdytyksen ja toimivien olosuhteiden näkökulmasta. KylmäCenter tuo konserniin vahvaa osaamista, kokeneen henkilöstön ja pitkät asiakassuhteet. Haluamme rakentaa Ouluun pitkäjänteisesti vahvaa paikallista toimintaa osana valtakunnallista verkostoamme, Hacklin kertoo.

KylmäCenterin Kimmo Pisilä pitää yhteistyötä luontevana jatkona yrityksen kehitykselle.

– Cerviin liittyminen on meille luonteva seuraava askel. Asiakkaillemme tärkeintä on, että tutut yhteyshenkilöt ja paikallinen palvelu säilyvät. Samalla saamme taustalle laajemmat palvelut ja valtakunnallisen verkoston tuen, Kimmo Pisilä sanoo.

Liiketoimintakaupan myötä KylmäCenterin liiketoiminta ja henkilöstö siirtyvät osaksi Cervi-konsernia. Toiminta jatkuu Oulussa tutulla henkilöstöllä osana valtakunnallista kylmä- ja olosuhdetekniikan verkostoa.

Lisätiedot
Jarno Hacklin, toimitusjohtaja, Cervi
p. 040 864 4401, jarno.hacklin@cervi.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

KylmäCenterin henkilökunta siirtyy osaksi Cervi-konsernia.
KylmäCenterin henkilökunta siirtyy osaksi Cervi-konsernia.
Kuva: Cervi
Lataa
Cervin auto sivusta
Cervin auto.
Kuva: Cervi
Lataa

Linkit

Cervi on vuonna 2014 perustettu kiinteistöjen olosuhteiden erikoisasiantuntija. Autamme asiakkaitamme tekemään kiinteistöistä energiatehokkaampia, toimivampia ja viihtyisämpiä vaikuttamalla niiden olosuhteisiin. Näin vähennämme energiankulutusta ja käyttökustannuksia sekä parannamme tilojen käyttömukavuutta.

Cervi-konserni toimii laajasti eri puolilla Suomea, ja työllistää lähes 500 alan ammattilaista. Konsernin liikevaihtotavoite vuodelle 2026 on 100 miljoonaa euroa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Cervi

Cervi nostaa eristykset uudeksi strategiseksi liiketoiminta-alueeksi – eristysliiketoiminnan liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon1.7.2026 06:50:00 EEST | Tiedote

Cervi vahvistaa asemaansa suomalaisen olosuhdetekniikan asiantuntijana tekemällä merkittävän panostuksen eristysliiketoimintaan. Konserni rakentaa teknisistä eristyksistä uuden strategisen liiketoiminta-alueen, jonka kasvua vauhdittavat Hewaco Oy, Eristyspalvelu Kaasalainen Oy ja PPE Service Oy liiketoimintojen liittyminen osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppojen myötä Cervin eristysliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon ja konserni vahvistaa asemaansa alan merkittävänä valtakunnallisena toimijana.

Cervi establishes technical insulation as a new strategic business area – insulation business revenue to reach nearly EUR 15 million1.7.2026 06:50:00 EEST | Press release

Cervi is strengthening its position as a Finnish specialist in indoor climate and building services technology with a significant investment in its insulation business. The Group is establishing technical insulation as a new strategic business area with Hewaco Oy, Eristyspalvelu Kaasalainen Oy and PPE Service Oy joining the Cervi Group. Following the acquisitions, the combined revenue of Cervi’s insulation business will increase to nearly EUR 15 million, further strengthening the Group’s position as a major nationwide player in the sector.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye