Suomalaiset käyttävät tunteja kuukaudessa ruohonleikkuuseen – reunojen siistiminen aiheuttaa harmaita hiuksia
2.7.2026 08:01:00 EEST | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote
Ruohon leikkaaminen kuuluu olennaisena osana rivi- ja pientalojen sekä mökkien kesään, mutta se vie silti aikaa. Neljäsosa suomalaisista (26 %) käyttää ruohonleikkuuseen vähintään kolme tuntia kuukaudessa kesän aikana. Noin joka kuudes (16 %) suomalainen kertoo haluavansa ulkoistaa ruohonleikkuun roboteille.

Robotiikkayritys Ecovacsin YouGovilla teettämän tutkimuksen* mukaan neljäsosa suomalaisista (26 %) käyttää ruohonleikkuuseen vähintään kolme tuntia kuukaudessa kesän aikana. Maaseudulla osuus on jopa puolet (49 %).
Tutkimuksesta käy myös ilmi, että odotukset kodin automaatiota kohtaan ovat muuttumassa. Automaatio ei enää rajoitu vain sisätilojen askareisiin, vaan yhä useammat kotitaloudet etsivät keinoja vähentää rutiininomaiseen pihanhoitoon kuluvaa aikaa. Siksi myös robottiratkaisuja harkitaan entistä useammin puutarhanhoitoon. Joka kuudes suomalainen haluaisi antaa kaikista kotitöistä robotin hoidettavaksi nimenomaan ruohonleikkuun, alle 50 000 asukkaan kaupungeissa ja maaseudulla jopa joka neljäs.
– Nurmikon hoito kilpailee ajasta lomanvieton ja viikonlopun vapaa-ajan kanssa, ja suomalaiset haluavat vähentää kaikkein työteliäimpien kotitöiden taakkaa kesällä. Niinpä moni antaisi myös ruohonleikkuun mielellään robotin hoidettavaksi, kunhan lopputulokseen voi luottaa, sanoo Ecovacsin Pohjoismaiden markkinointipäällikkö Paola Rashid.
Nurmialueen reunojen siistiminen haastavinta
Vaikka ruohonleikkuu voi tuntua yksitoikkoiselta, moni pientaloasukas pitää kaikkein ärsyttävimpänä työn viimeistelyä, erityisesti reunojen siistimistä rakennusten nurkista sekä istutusten ja kukkapenkkien ympäriltä. Tämä on yksi syy siihen, miksi robotiikkakin on siirtymässä pelkkään leikkuuseen keskittyvistä ratkaisuista kohti kokonaisvaltaisempia, alusta loppuun automatisoituja ratkaisuja.
– Keväällä lanseeraamamme ruohonleikkuurobottiin integroitu reunaleikkuri on ollut kysytyin uusi ominaisuus. Olemme huomanneet, että etenkin lapsiperheet arvostavat sitä, että manuaalisen viimeistelyn tarve vähenee, Rashid kertoo.
*YouGov toteutti tutkimuksen Ecovacsin toimeksiannosta marraskuussa 2025 Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 4 091 vastaajaa, joista noin 1 000 kustakin Pohjoismaasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus HildenViestintäkonsultti
Puh:0443639961markus.hilden@manifesto.fiKuvat

ECOVACS ROBOTICS
Ecovacs on maailman suurin siivousrobottien valmistaja ja toiseksi suurin toimija pohjoismaisilla markkinoilla, joilla se kasvaa nopeasti. Ecovacsilla on suomenkielinen sovellus sekä suomenkielinen asiakaspalvelu puhelimitse, sähköpostitse ja sovelluksen sisäänrakennettu chat. Ecovacsilla on myös paikallisia huoltokeskuksia Suomessa korjauksia varten. Konserni on perustettu vuonna 1998, ja se on toimittanut siivousrobotteja kotitalouksien käyttöön vuodesta 2006 lähtien. Yrityksen slogan ”Robotics for All” kuvastaa yrityksen tavoitetta keventää jokapäiväisten kotitöiden taakkaa ja tehdä elämästä helpompaa ja miellyttävämpää.
Lisätietoja on osoitteessa www.ecovacs.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Suomalaiset suhtautuvat entistä myönteisemmin robottien apuun kotiaskareissa17.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Ikkunoiden puhdistaminen on aikaa vievä kotityö, minkä myötä se jää helposti muiden askareiden varjoon. Kun pahin siitepölykausi alkaa olla takanapäin, moni kuitenkin havahtuu ikkunoiden pesutarpeeseen. Yhä useampi suomalainen harkitsee työn ulkoistamista, erityisesti lapsiperheissä, joissa kotona yhdessä vietetty aika halutaan käyttää mieluummin yhdessäoloon kuin kotiaskareisiin.
Koko perhe huvipuistoon? Täällä on Suomen halvimmat rannekkeet kesällä 202616.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kesän lämpenevät päivät ja lähestyvä lomakausi houkuttelevat viettämään aikaa huvipuistoihin. Bluestep Bank selvitti vertailussaan Suomen kalleimmat ja edullisimmat huvipuistorannekkeet kesäkaudelle 2026. Eniten rannekkeista saa maksaa Linnanmäellä Helsingissä ja vähiten Oulun Vauhtipuistossa.
Älä tee tätä virhettä kyläillessäsi – suomalaiset haluavat, että kengät riisutaan sisällä15.6.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Monissa maissa on tavallista oleskella ulkokengät jalassa myös sisätiloissa. Suomessa suhtautuminen on kuitenkin selvästi tiukempaa. Lattiavalmistaja Pergon tutkimusyritys Sifolla teettämä tuore tutkimus paljastaa, että jopa 61 prosenttia suomalaisista pitää ulkokenkien käyttämistä sisällä epäkohteliaana.
Luo tunnelmallinen koti valaistuksella – uudet OSRAM-valaisimet ja -lamput Habitaressa1.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Valaistuksella voi vaikuttaa kodin tunnelmaan yllättävän paljon. Oikein valittu valaistus tekee tilasta viihtyisämmän, korostaa sisustuksen parhaita puolia ja tuo kotiin lämpöä sekä mielenkiintoisia yksityiskohtia. LEDVANCE esittelee OSRAM-tuotemerkin uutuusvalaisimia ja -lamppuja Habitare-messuilla syyskuussa.
Ecovacsin GOAT A1600 LiDAR Pro -robottiruohonleikkuri ei tarvitse rajakaapeleita vaan navigoi LiDAR-teknologian avulla13.5.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Ecovacs on tuonut Suomen markkinoille uuden GOAT A1600 LiDAR Pro -robottiruohonleikkurin, joka yhdistää edistyneen LiDAR-navigoinnin, tekoälypohjaiseen esteentunnistukseen ilman tarvetta rajakaapeleille. Malli on suunniteltu erityisesti keskisuurille ja suurille pihoille, joissa tarvitaan tarkkaa, tehokasta ja itsenäistä nurmikon ylläpitoa. Uutuusmalli on otollinen esimerkiksi kesämökeillä, joissa on reilusti piha-alaa ja punkit merkittävänä riesana, jolloin nurmikon siistiminen on erityisen tarpeellista. GOAT A1600 LiDAR Pro hyödyntää Ecovacsin omaa HoloScope 360 -järjestelmää, joka yhdistää pyörivän 360° LiDAR-anturin, 3D-ToF-sensoroinnin sekä tekoälykameran. Järjestelmä luo pihasta tarkan 3D-kartan ja mahdollistaa noin 2 cm:n paikannustarkkuuden myös haastavissa olosuhteissa, kuten varjoisilla pihoilla, joilla kasvaa paljon puita. Uutuusmallissa on 32 V:n teho sekä kaksoisteräjärjestelmä, jotka mahdollistavat nurmikonleikkuun jopa 400 m² alueelta tunnissa. Leikkuukorkeus on säädettä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme