Suomen Metsästäjäliitto ry

Metsästäjät odottavat asetusta karhun kiintiöalueista ja -määristä

2.7.2026 08:33:38 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen

Jaa

Maa- ja metsätalousministeriö antoi lausunnoille valtioneuvoston asetusluonnoksen karhun metsästyksen mahdollistamisesta alueellisiin kiintiöihin perustuen. Luonnos ei kuitenkaan määritä sitä, missä ja miten paljon karhuja voidaan metsästää tänä vuonna. 

Karhu metsässä
Metsästäjäliitto toivoo asetusta karhun metsästyksen kiintiöalueista ja -määristä. Metsästäjäliitto.

Maa- ja metsätalousministeriö antoi perjantaina 26. kesäkuuta lausunnoille valtioneuvoston asetusluonnoksen karhun kannanhoidollisesta kiintiömetsästyksestä siten kuin eduskunta viime talvena edellytti. Metsästäjäliitto kiittää esitystä ja pitää asetusluonnosta lähtökohtaisesti hyvin valmisteltuna ja perusteltuna.

Liitto on eri mieltä siitä asetusluonnoksen ehdotuksesta, että ministeriölle jäisi valta päättää, metsästetäänkö karhua poikkeusluvilla vai kiintiöillä. Liitto katsoo, että karhun metsästys tulee toteuttaa koko maassa kiintiömetsästyksenä eduskunnan edellyttämällä tavalla.

– Lapissa kiintiömetsästys on toiminut mallikkaasti vuodesta 1993 alkaen. Euroopan unionilla ei ole ollut siihen huomautettavaa. Kiintiömetsästys ei ole juridisesti rajattu vain poronhoitoalueelle. Metsästäjiä ei tule enää rasittaa vaatimalla näitä tekemään juridiset kriteerit täyttäviä poikkeuslupahakemuksia, toteaa Metsästäjäliiton puheenjohtaja Petteri Lampinen.

Karhun kiintiömetsästys on käytössä myös Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Romaniassa ja Slovakiassa.

Nyt tarvitaan asetus kiintiöalueista ja -määristä

Perjantaina annettu valtioneuvoston asetusluonnos luo puitteet karhun kiintiömetsästykselle. Se ei kuitenkaan määritä sitä, missä ja miten paljon karhuja voidaan metsästää tänä vuonna.

– Nyt tarvitaan maa- ja metsätalousministeriöltä asetus kiintiöalueista ja kiintiömääristä. Asetusluonnos pitäisi saada ministeriöstä lausuttavaksi pian, jotta valmista olisi ennen karhun pyynnin aloitusta 20. elokuuta, muistuttaa puheenjohtaja Lampinen.

Ministeriö antoi vastaavan asetusluonnoksen poronhoitoalueelle 27. toukokuuta esittäen pohjoisen pyyntimääräksi 85 karhua. 

Metsästäjäliitto esitti lausunnossaan kiintiötä nostettavaksi 110 karhuun.

Kannanhoidollisella karhunmetsästyksellä pidetään yllä karhujen ihmisarkuutta. Metsästyksellä karhujen määrää hallitaan niin, että haitat ja vahingot ihmiselle, tuotantoeläimille ja riistalle pysyvät sosioekonomisesti ja ekologisesti hyväksyttävinä.

Karhun kannanhoidollinen metsästys on estynyt oikeuden päätösten myötä viime vuosina. Karhukanta on sen vuoksi kasvanut voimakkaasti ja karhuja on nyt noin 2500. Tilanne työllistää poliisia karhujen tullessa yhä useammin ihmisasutuksen piiriin.

Alla olevalla videolla nähdään kahdeksan karhua yhtä aikaa lieksalaisella pellolla. 

Video: kahdeksan karhua lieksalaisella pellolla (YouTube)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Karhu metsässä
Metsästäjäliitto toivoo asetusta karhun metsästyksen kiintiöalueista ja -määristä.
Metsästäjäliitto.
Lataa

Linkit

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry

Luken susikannan arvio on varovainen25.6.2026 12:57:37 EEST | Uutinen

Metsästäjäliitto katsoo, että Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisema susikannan kanta-arvio 2026 on aliarvio susien määrästä Suomessa. Luke arvioi susien määräksi 430, mikä on sama kuin vuosi sitten. Arviosta puuttuu reviirejä, vaikka alueilla on havaintoja laumasta ja jopa tämän kevään pennuista. Lähetämme tiedotteen uudelleen, sillä ensimmäisen kappaleen tietoja marraskuun susikannasta on korjattu koskemaan poronhoitoalueen ulkopuolisia susia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye