Lupa- ja valvontavirasto

Rahaselän tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä

2.7.2026 10:07:51 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Rahaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Hanke sijoittuu Ranuan kuntaan Rahaselän alueelle noin 26 kilometriä luoteeseen Ranuan keskustaajamasta. Tuotantoalue rajautuu Ranuan ja Simon kuntarajaan. Simon keskustaajama sijaitsee noin 50 kilometrin etäisyydellä. Hankkeen sähkönsiirtoyhteydet sijoittuvat Ranuan ja Simon kuntien alueille.

Noin 3600 hehtaarin laajuiselle alueelle suunnitellaan enintään 40 tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 310 metriä, yksikköteho 6–10 MW ja kokonaisteho enintään 400 MW. Voimajohto suunnitellaan tuulivoima-alueen sähköasemalta 400 + 110 kV ilmajohdolla Fingrid Oyj:n Simon Saunakummun tulevalle sähköasemalle ja sen pituus on 19,5–23 kilometriä.

Perusteltu päätelmä on hankkeen YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimineen Lupa- ja valvontaviraston näkemys tehtyjen arviointien riittävyydestä sekä hankkeen todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Päätelmä on laadittu nähtävillä olleen arviointiselostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä Lupa- ja valvontaviraston oman tarkastelun pohjalta.

Arviointiselostuksesta toimitettiin Lupa- ja valvontavirastolle kuulemisessa 16 lausuntoa ja 10 mielipidettä.

Perustellussa päätelmässään Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että arviointiselostus täyttää YVA-laissa ja YVA-asetuksessa sille säädetyt sisältövaatimukset. Selostuksen perusteella on mahdollista tunnistaa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset.

Hankkeella merkittäviä luontovaikutuksia

Lupa- ja valvontavirasto yhtyy arviointiselostuksen näkemykseen, että hankkeen merkittävät vaikutukset kohdistuvat luontoon (kasvillisuus ja luontotyypit, linnusto, luontodirektiivin liitteen IV (a) lajisto ja suojelualueet). Arviointiselostuksesta poiketen Lupa- ja valvontavirasto nostaa merkittäviksi vaikutuksiksi myös maisemaan, yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön, ihmisten elinoloihin sekä poronhoitoon kohdistuvat vaikutukset.

Hanke sijoittuu luontoarvoiltaan merkittävälle alueelle, jolla on suojelualueita, uhanalaisia luontotyyppejä, virtavesiä ja yhtenäisiä metsäalueita. Yhteysviranomaisen johtopäätös on, että hankevaihtoehdon VE1 kokonaisvaikutus luonnon monimuotoisuudelle on merkittävän kielteinen. Vaikutus kohdistuu useaan eri osa-alueeseen (linnusto, suojelualueet, kasvillisuus ja luontotyypit, muut lajit). Vaihtoehdossa VE2 vaikutuksia on lievennetty, sillä voimaloita on vähemmän hankealueen arvokkaiden kohteiden läheisyydessä pohjoisosissa.

Arviointiselostus ja Lupa- ja valvontaviraston perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/rahaselan-tuulivoimahanke-yva.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heli Kinnunen, ympäristöasiantuntija, p.  0295 255 790, etunimi.sukunimi@lvv.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. 

Lupa- ja valvontavirasto 
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Lupa- ja valvontavirasto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Sisävesien ja rannikkoalueiden sinilevätilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen2.7.2026 14:42:33 EEST | Tiedote

Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilta saatiin kuluvalla viikolla 221 havaintoa. Runsaasti sinilevää havaittiin yhteensä neljällä havaintopaikalla Nurmijärvellä, Sipoossa, Iitissä ja Kemijärvellä. Sisävesien tilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen. Rannikkoalueiden sinilevähavaintojen määrä on kasvanut edellisistä viikoista, ja sinilevätilanne on noussut ajankohdalle tyypilliselle tasolle.

Kulkuteissä puutteita noin joka kolmannella rakennustyömaalla vuonna 20251.7.2026 13:00:51 EEST | Tiedote

Työsuojeluviranomainen tarkasti vuonna 2025 kulkuteitä noin 1 500 rakennustyömaalla. Puutteita havaittiin joka kolmannella rakennustyömaalla. Valtaosa havaituista puutteista oli vähäisiä, mutta osassa tapauksista tarkastaja antoi työnantajalle jälkivalvottavan kehotuksen puutteiden korjaamiseksi. Hengenvaarallisia kulkutieratkaisuja ei tarkastuksissa kuitenkaan havaittu. Tarkastuksissa arvioitiin sekä nousuteitä että muita rakennustyömaiden kulkuteitä. Rakennustyömailla nojatikkaita ei saa käyttää vakituisena kulkutienä. Kaikille työskentelypaikoille on järjestettävä riittävästi turvallisia, tarkoituksenmukaisia ja helposti käytettäviä kulkuteitä, jotka on tarvittaessa myös merkittävä selkeästi. Työmaan kulkuteiden, lattioiden, portaiden, käytävien ja muiden nousuteiden tulee olla sellaisessa kunnossa, että liukastumis-, kompastumis- ja putoamisvaara on mahdollisimman vähäinen. Turvallisten kulkuteiden toteuttaminen yksinkertaista Portaat ja porrastasot on vapailta sivuiltaan varustett

Kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy parantunut – uhkasakko enää Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla sekä HUS-yhtymällä1.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Suurin osa uhkasakolla tehostetun määräyksen saaneista hyvinvointialueista on saattanut kiireettömän erikoissairaanhoidon kuntoon. Lupa- ja valvontaviraston mukaan Keski-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue sekä HUS-yhtymä eivät ole noudattaneet annettua määräystä, ja virasto pyytää niiltä selvitystä ennen asian ratkaisemista. Uhkasakkoja on kaikkien osalta kohtuullistettu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye