Finnforel Oy

Finnforel nimittää Mikko Karellin toimitusjohtajakseen

2.7.2026 10:09:26 EEST | Finnforel Oy | Tiedote

Jaa

Finnforel Oy on nimittänyt Mikko Karellin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään välittömästi.

Mikko Karell Finnforelin Varkauden kiertovesilaitoksella
Mikko Karell Finnforelin Varkauden kiertovesilaitoksella © FInnforel Oy

Karell siirtyy Finnforelin toimitusjohtajaksi yli 25 vuoden kokemuksella kansainvälisestä elintarvike- ja kuluttajaliiketoiminnasta. Hän on uransa aikana johtanut kasvuyrityksiä, toteuttanut vaativia liiketoimintojen uudistuksia, rakentanut kansainvälisiä brändejä sekä vienyt markkinoille useita uusia elintarvikekonsepteja. Hänen vahvuuksiaan ovat strateginen liiketoiminnan kehittäminen, kaupallistaminen, kansainvälinen kasvu sekä vastuullisen ruokaliiketoiminnan rakentaminen. 

Nimitys ajoittuu Finnforelin kehityksen kannalta ratkaisevaan vaiheeseen. 

Viime vuosien aikana yhtiö on rakentanut ainutlaatuisen ja integroidun arvoketjun, jonka perustan muodostavat Hatsinan poikastuotanto ja Varkauden kiertovesiteknologiaan perustuva kalan kasvatus sekä laadukas, vastuullinen kuluttajatuote sekä vahvat suhteet jälleenmyyjiin ja keskusliikkeisiin. Tuotannon laatu, biologinen suorituskyky ja toimintavarmuus ovat kehittyneet merkittävästi, ja yhtiö on valmis siirtymään seuraavaan kasvuvaiheeseen. 

Finnforelin strateginen tavoite on olla vastuullisen eläinproteiinin suunnannäyttäjä. 

Maailmanlaajuiset megatrendit tukevat tätä tavoitetta vahvemmin kuin koskaan. Kuluttajat, vähittäiskauppa ja ruokapalvelut etsivät vastuullisesti tuotettua korkealaatuista proteiinia. Samalla ruokaturvan, huoltovarmuuden ja paikallisen tuotannon merkitys kasvaa kaikkialla maailmassa. 

Yhtiön seuraava kehitysvaihe painottuu kaupallisen kasvun vauhdittamiseen, kansainvälisten markkinoiden rakentamiseen sekä Finnforelin tuotanto- ja tehdaskonseptin monistamiseen uusille markkinoille. 

Hallituksen puheenjohtaja Kalle Ruuskanen:
”Finnforel tarvitsee tässä vaiheessa johtajan, joka ymmärtää samanaikaisesti kuluttajaa, vähittäiskauppaa, kansainvälistä liiketoimintaa, elintarviketeollisuutta sekä kasvuyrityksen rakentamista. Mikko yhdistää nämä ominaisuudet poikkeuksellisella tavalla. 

Hän on uransa aikana osoittanut kykynsä rakentaa kasvua, uudistaa liiketoimintoja ja luoda uusia kaupallisia menestystarinoita vastuullisen ruokateollisuuden ympärille. Olemme vakuuttuneita siitä, että hänen osaamisensa tukee erinomaisesti Finnforelin seuraavaa kehitysvaihetta.

Viime vuodet ovat olleet yhtiölle rakentamisen aikaa. Olemme vahvistaneet biologista osaamistamme, vakauttaneet tuotantoamme ja rakentaneet perustan tulevaisuuden kasvulle. Nyt siirrymme vaiheeseen, jossa kaupallistaminen, kansainvälinen kasvu ja strategiset kumppanuudet nousevat entistä vahvempaan rooliin.”

Toimitusjohtaja Mikko Karell: 
”Finnforel on yksi kiinnostavimmista vastuullisen ruokajärjestelmän yrityksistä Euroopassa. Yhtiöllä on ainutlaatuinen teknologia, vahva osaaminen ja kunnianhimoinen visio. Uskon vahvasti, että vastuullisesti tuotettu korkealaatuinen eläinproteiini tulee olemaan yksi tulevaisuuden tärkeimmistä kasvumarkkinoista. Finnforelilla on erinomaiset edellytykset olla tämän kehityksen suunnannäyttäjä.

Seuraava vaihe on rakentaa entistä vahvempi asiakas- ja markkinalähtöinen kasvu. Keskitymme tunnistamaan ne markkinat ja asiakassegmentit, joissa Finnforelin tarjoama tuottaa suurimman arvon. Samalla rakennamme pohjaa kansainväliselle kasvulle sekä suomalaisen kiertovesiosaamisen viemiselle uusille markkinoille.”

Finnforelin tavoitteena on yhdistää vastuullinen kalanviljely, korkealaatuinen tuotanto, vahva asiakasymmärrys sekä kansainvälinen liiketoiminta tavalla, joka luo uutta kasvua sekä yhtiölle että koko vastuullisen ruokatuotannon toimialalle.

Yhteyshenkilöt

Mikko Karell
Toimitusjohtaja
Finnforel Oy
+350 40 5105301
mikko.karell@finnforel.com

Kuvat

Finnforelin kirjolohen kiertovesikasvattamo Varkaudessa
Finnforelin kirjolohen kiertovesikasvattamo Varkaudessa
Finnforel Oy
Lataa

Linkit

Finnforel Oy

Finnforel on vuonna 2017 perustettu innovatiivinen kalanviljelyteknologian yritys, jonka  kiertovesikasvattamo sijaitsee Pohjois-Savossa Varkaudessa. Yrityksen kokonaisvaltainen kiertovesiviljelyyn perustuva konsepti kattaa kalanviljelyn koko tuotantoketjun – uraauurtavista jalostusohjelmista aina rehujen, kalankasvatuksen ja käsittelyn hallintaan sekä valmiisiin kuluttajapakkausiin. Yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä sekä paikallisten että kansainvälisten kumppaneidensa kanssa, tavoitteenaan mullistaa koko kalankasvatusala. Finnforelin kehittämä toimintamalli vähentää päästöjä, nollaa jätemäärän sekä maksimoi vesien, energian ja ravinteiden kierron. Toimintamallin vastuullisuus korostaa Finnforelin sitoutumista kestävään, antibiootti- ja mikromuovivapaaseen kalankasvatukseen sekä yrityksen tavoitetta olla ympäristöystävällisten vesiviljelykäytäntöjen edelläkävijä. Yhtiön tuotteita myydään tällä hetkellä Suomessa yli tuhannessa ruokakaupassa Saimaan Tuore -tuotemerkillä sekä ulkomailla LOHI-tuotemerkillä.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnforel Oy

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye