Kymenlaakson hyvinvointialue

Alijäämien kattamiselle ei vielä myönnetty lisäaikaa − arviointimenettely keskeinen peruste

2.7.2026 14:55:09 EEST | Kymenlaakson hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Valtionvarainministeriö on tehnyt kielteisen päätöksen Kymenlaakson hyvinvointialueen hakemukselle alijäämien kattamisen määräajan pidentämisestä.

Seinällä on sinisävyinen kuvio, jossa on useita ympyröitä. Huoneessa on kaksi ikkunaa ja kolme puista tuolia.
Kymenlaakson hyvinvointialue

Päätöksen keskeisenä perusteena on se, että Kymenlaakso kutsuttiin arviointimenettelyyn ja alijäämien kattamista tullaan tarkastelemaan menettelyn yhteydessä.

− Arviointimenettelykutsun jälkeen olikin odotuksena, että lisäaikaa ei tässä vaiheessa tule. Arviointimenettelyssä alijäämien kattamista käydään läpi ja menettelyn kautta sitten aikaa kattamiselle voimme saada, sanoo talousjohtaja Kati Kälviäinen.

Hyvinvointialueet voivat hakea alijäämien kattamisen määräajan pidennystä kesäkuun alussa voimaan tulleen hyvinvointialuelain väliaikaisen muutoksen mukaisesti. Kymenlaaksossa lisäaikaa haettiin pisin mahdollinen, eli vuoden 2029 loppuun asti. Hakemus jätettiin ennen kuin valtionvarainministeriö teki päätöksensä kutsua Kymenlaakson hyvinvointialue arviointimenettelyyn.

Yhteyshenkilöt

Kymenlaakson hyvinvointialue

Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye