Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hoidon jatkuvuuden kehittämiselle reilu miljoona euroa valtionavustusta
6.7.2026 13:26:13 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta hoidon jatkuvuuden kehittämiseen vuosille 2026–2027.
Hoidon jatkuvuus tarkoittaa, että asiakkaan tilanne, aiempi hoito ja tarpeet huomioidaan kaikissa hoitokontakteissa. Mahdollisuuksien mukaan asiakas asioi saman ammattilaisen tai tutun hoitotiimin kanssa. Nyt myönnetyllä rahoituksella voidaan jatkaa jo aiemmin aloitettua kehittämistyötä entistä laajempana.
Tavoitteena on, että asiakkaan tilanne hahmottuu kokonaisuutena ilman, että samoja asioita tarvitsee kertoa alusta jokaisella käynnillä. Näin asiakkaan terveydestä kertyvää tietoa voidaan hyödyntää tehokkaasti kokonaisvaltaisen hoidon toteuttamiseksi turvallisesti ja yksilölliset tarpeet huomioiden.
Uusia työkaluja sujuvamman palvelun tueksi
Hoidon jatkuvuuden kehittäminen kohdistuu suoraan arjen työhön ja siinä hyödynnetään esimerkiksi terveys- ja hoitosuunnitelmia.
Rahoituksen avulla on mahdollista kehittää uusia työkaluja asiakasvastuiden hallintaan ja tasapainottamiseen sekä rakentaa ajantasaisempia mittareita hoidon jatkuvuuden seurantaan. Tarkoituksena on myös vahvistaa kykyä huomioida jatkuvuus jo puhelin- ja digipalveluihin tulevien yhteydenottojen alussa sekä kehittää tietojärjestelmiä, jotta manuaalista työtä voidaan vähentää.
Hoidon jatkuvuuden kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Toimintatavat eivät ole vielä kaikissa palveluissa samanlaisia, ja kehittäminen etenee eri tahtiin eri yksiköissä.
Hoidon jatkuvuuden kehittäminen ei muuta yhteydenottotapoja eikä vaadi asiakkailta toimenpiteitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti Sopanentulosaluejohtaja, avosairaanhoito
Puh:044 482 3171Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Luonto tukee odottajien hyvinvointia12.10.2026 08:58:12 EEST | Tiedote
Luonnon rauha, vertaistuki ja mahdollisuus keskustella kätilön kanssa tekevät Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Odotuksen polulla -ryhmästä poikkeuksellisen valmennuksen vauvaa odottaville perheille. Tällä hetkellä vastaavaa toimintaa ei tarjota muilla hyvinvointialueilla Suomessa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sairaalarakennuksen uusin osa saavutti harjakorkeuden8.10.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen keskussairaalan uusimman rakennusosan harjannostajaisia vietettiin tänään.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Yhdessä tehty kirjaaminen vahvistaa asiakkaan osallisuutta8.10.2026 08:30:04 EEST | Tiedote
Sosiaalihuollon asiakkaan oma näkökulma näkyy yhä paremmin häntä koskevissa asiakastiedoissa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Leikkauspotilaan käyttöön uusi helppokäyttöinen digipolku7.10.2026 08:18:32 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on kehittänyt helppokäyttöisen digipolun leikkauspotilaan tukikanavaksi. Palvelupolku löytyy Päijät-Sote-sovelluksesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lapsen puheen ja kielen kehitystä pohtivien vanhempien tueksi avautui uusi digipolku2.10.2026 08:39:36 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on avannut uuden digipolun lapsen puheen ja kielen kehitystä pohtivien vanhempien tueksi. Lasten puheen ja kielen kehityksen digipolku löytyy Päijät-Sote-sovelluksesta, ja se on yksi monista hyvinvointialueen erityisesti lapsiperheille räätälöimistä digitaalisista palvelupoluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme