Kokoomuksen Vuornos: Kokoomus haluaa S2-opetuksen remonttiin
10.8.2026 07:09:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Suomalaisen peruskoulun käyneen on osattava suomea tai ruotsia äidinkielen tasoisesti, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos. Kokoomus haluaa uudistaa S2-opetusta siten, että se olisi lähtökohtaisesti määräaikaista ja jatkuisi tukiopetusluontoisena yleisopetuksessa. S2-oppimäärän pitää perustua koulun arvioon oppilaan osaamisesta.

– Ilman vahvaa suomen tai ruotsin kielen taitoa nuori jää helposti sivuun opetuksesta, kaveripiireistä, jatko-opinnoista ja lopulta työelämästä. Kielen oppiminen on yksi kotoutumisen ja yhdenvertaisuuden tärkeimmistä kysymyksistä, Vuornos sanoo.
Vuornoksen mukaan nykyinen S2-järjestelmä ei kaikilta osin palvele oppilaan etua. Osa oppilaista jää liian pitkäksi aikaa erilliseen oppimäärään, vaikka tavoitteena pitäisi olla mahdollisimman nopea eteneminen kohti yleistä suomen tai ruotsin kielen opetusta.
– S2-opetuksen pitää olla silta, ei pysyvä rinnakkaiskaista. Tavoitteena on oltava, että jokainen peruskoulun käyvä lapsi ja nuori oppii suomen tai ruotsin niin hyvin, että hän voi edetä jatko-opintoihin samalta viivalta muiden kanssa, Vuornos sanoo.
Kokoomuksen mukaan S2-opetuksen tarve tulee arvioida nykyistä selkeämmin koulun ja opettajien pedagogisen arvion perusteella.
– Lapsen tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on, että hän saa oikean tasoista opetusta ja riittävää tukea juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Jos kielitaito riittää yleisopetukseen, oppilasta ei pidä pitää erillisessä S2-opetuksessa varmuuden vuoksi, Vuornos sanoo.
Kokoomus haluaa, että S2-opetus olisi lähtökohtaisesti määräaikaista. Oppilaan kielitaidon kehittymistä tulisi arvioida säännöllisesti, ja tavoitteena olisi siirtyminen yleiseen oppimäärään heti, kun oppilaalla on siihen riittävät valmiudet. Tarvittava tuki jatkuisi tämän jälkeen tukiopetusluontoisesti yleisopetuksen rinnalla.
– Tuen on vietävä eteenpäin. Jos peruskoulun päättävä nuori ei osaa riittävästi suomea tai ruotsia, järjestelmä on pettänyt hänet. Tavoitetason tulee olla riittävän korkealla ja oppilasta on tuettava saavuttamaan se, Vuornos sanoo.
Avaus perustuu Kokoomuksen tavoiteohjelmaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik VuornosKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Jukkola: Riistaportit kiinni ja heti – sikaruton torjunnassa ei ole varaa löysäilyyn6.8.2026 15:55:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Janne Jukkola vaatii itärajan riistaporttien välitöntä sulkemista myös Pohjois-Karjalassa. Ylen mukaan riistaportit ovat maakunnassa edelleen auki, vaikka Kaakkois-Suomessa ne suljettiin viime viikolla afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi.
Kokoomukselta avaus: Jokaiselle suomalaiselle automaattinen Y-tunnus6.8.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Kokoomus haluaa tehdä yrittäjyydestä yhtä helppoa kuin palkkatyöstä. Puolue esittää, että jokainen suomalainen saisi automaattisesti henkilökohtaisen Y-tunnuksen ilman erillistä hakemusta.
Kokoomuksen Kauma: Epäilijöistä huolimatta valinnanvapauskokeilu on onnistunut ja pidetty uudistus5.8.2026 15:05:38 EEST | Tiedote
Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilua laajennetaan. Kuukausi sitten kokeiluun kuuluvien tutkimusten valikoima kasvoi 20 uudella tutkimuksella, ja vuoden 2027 alusta kokeiluun on tulossa lisää parannuksia. Tavoitteena on nopeuttaa hoitoon pääsyä, parantaa hoidon jatkuvuutta ja vastata entistä paremmin ikääntyneiden tarpeisiin. Valinnanvapauskokeilu on tuonut tuhansille 65 vuotta täyttäneelle mahdollisuuden hakeutua yksityiselle yleislääkärille julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla.
Velkajarruvetäjä: Suomen taloudessa tapahtuu nyt vuosikausia odotettu muutos – ”Talouden kuntokuuri tuottaa tulosta”5.8.2026 12:07:42 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja puolueiden yhteisen velkajarrutyöryhmän puheenjohtaja Ville Valkonen näkee vuosikausia odotetun ja Orpon hallituksen käynnistämän rakennemuutoksen olevan nyt vauhdissa Suomen taloudessa. Yksityinen sektori ja kansantalous kasvavat samalla, kun suuria julkisia menoja saadaan pienennettyä.
Kokoomuksen Kopra: Afrikkalaisen sikaruton torjunnassa tehtävä kaikki mahdollinen – villisikakantaa pienennettävä edelleen5.8.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran mukaan afrikkalaisen sikaruton torjunnassa on tehtävä kaikki mahdollinen taudin leviämisen estämiseksi. Samalla on huolehdittava siitä, että torjuntatoimet ovat tehokkaita ja niiden vaikutukset elinkeinoihin jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme