Oma Häme

Valtiovarainministeriö myönsi Oma Hämeelle lisäaikaa alijäämien kattamiseen

2.7.2026 15:08:44 EEST | Oma Häme | Tiedote

Jaa

Valtiovarainministeriö on myöntänyt Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Hyvinvointialueella on vuoden 2025 jälkeen katettavanaan edelleen 85 miljoonaa euroa kertynyttä alijäämää. Alijäämien kattaminen edellyttää jo päätettyjen tasapainottamistoimien onnistumista sekä todennäköisesti myös uusia toimenpiteitä.

Graafinen kuva, jossa on nuija ja Oma Häme -logo.
Valtiovarainministeriö on myöntänyt Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Oma Häme

Valtiovarainministeriö on myöntänyt Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Hyvinvointialueella on vuoden 2025 jälkeen katettavanaan edelleen 85 miljoonaa euroa kertynyttä alijäämää. Alijäämien kattaminen edellyttää jo päätettyjen tasapainottamistoimien onnistumista sekä todennäköisesti myös uusia toimenpiteitä.

Aluehallitus ja aluevaltuusto päättivät keväällä hakea lisäaikaa, koska se helpottaisi talouden sopeuttamisen aikataulua ja mahdollistaisi kestävien ratkaisujen suunnittelun. 
Aluevaltuusto hyväksyi strategian ja päätti lisäajan hakemisesta alijäämien kattamiseen - Oma Häme

Myönnetty lisäaika mahdollistaa talouden tasapainottamisen nykyisessä toimintaympäristössä hallitummalla aikataululla. Sen ansiosta vuoden 2026 ylijäämätavoitetta voidaan pienentää noin 57 miljoonasta eurosta noin 35 miljoonaan euroon. Samalla noin 30 miljoonaa euroa alkuperäisen talousarvion kohdentamattomista sopeuttamistoimista voidaan siirtää vuosien 2027–2029 ylijäämillä katettavaksi. Valtiovarainministeriön 30. huhtikuuta julkaisemat uudet rahoituslaskelmat ja niiden seurauksena pienentynyt valtionrahoitus tekivät välttämättömäksi jatkaa talouden tasapainottamisohjelmaa myös vuoteen 2029.

– Lisäaika antaa meille mahdollisuuden toteuttaa talouden tasapainottaminen hallitummin ja realistisemmalla aikataululla. Tarve sopeuttaa taloutta ei kuitenkaan vähene. Alijäämien kattaminen vuoteen 2029 mennessä edellyttää edelleen erittäin tiukkaa taloudenpitoa sekä onnistumista samanaikaisesti monilla eri osa-alueilla. Valtiovarainministeriön päätös osoittaa luottamusta siihen, että Kanta-Häme pystyy tekemään tarvittavat ratkaisut. Siitä meillä on jo näyttöä sekä päätöksenteossa että toimeenpanossa. Pidän kuitenkin todennäköisenä, että haastava taloustilanne edellyttää myös uusia tasapainottamistoimia. Arvioimme tilannetta uudelleen lukujen valossa elokuussa, sanoo hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen.

Talouden sopeuttamista on edelleen jatkettava, ja lisäsopeutustarve vuoden 2029 loppuun mennessä on edelleen vähintään 67 miljoonaa euroa.

– Lisäajan saaminen tarkoittaa myös sitä, että toukokuussa hyväksytty ehdollinen muutostalousarvio astuu voimaan ja päätetyt sopeuttamistoimet voidaan toteuttaa suunnitelman mukaisesti. Myönnetystä lisäajasta huolimatta alijäämien kattaminen on edelleen haastavaa, mutta mahdollista, sanoo Oma Hämeen talousjohtaja Sampo Salo.

Uusi laki alijäämien kattamisesta tuli voimaan 1. kesäkuuta 2026, ja hyvinvointialueet ovat voineet hakea lisäaikaa valtiovarainministeriöltä siitä lähtien. Lisäaikaa ei myönnetä automaattisesti, vaan siitä päättää valtiovarainministeriö hakemuksen perusteella.

Aiemman lainsäädännön mukaan vuosien 2023–2025 alijäämät olisi pitänyt kattaa vuoden 2026 loppuun mennessä. Uusi sääntely mahdollistaa kattamisajan pidentämisen vuoden 2029 loppuun asti valtiovarainministeriön päätöksellä.

Kertyneiden alijäämien kattamista vaikeutti myös se, että valtiovarainministeriö tarkensi hyvinvointialueiden valtionrahoituksen laskelmia keväällä 2026. Tarkennus heikensi Kanta-Hämeen hyvinvointialueen rahoitusnäkymiä merkittävästi. Valtionrahoituksen supistuminen vaikeuttaa alijäämien kattamista ja kasvatti lisäajan tarvetta arviolta noin vuodella.

Valtiovarainministeriö on tehnyt ensimmäiset päätökset hyvinvointialueiden alijäämän kattamiskauden jatkamisesta - Valtiovarainministeriö

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Kanta-Häme saattoi kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn lainmukaiseksi – Lupa- ja valvontavirasto päättää valvonnan1.7.2026 13:04:56 EEST | Uutinen

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on saavuttanut lainmukaisen kiireettömän erikoissairaanhoitoon pääsyn tavoitteen ajallaan, mikä johti valvonnan päättymiseen ja uhkasakon välttämiseen. Onnistuminen pohjautui henkilöstön työpanokseen ja yhteisiin operatiivisiin tavoitteisiin, kuten uuden Assi-sairaalan käyttöönoton aikana. Hoitojonot lyhenivät merkittävästi.

Oma Häme kehittää hoitotarvikejakelua – toimitusajat lyhenevät vaiheittain29.6.2026 13:45:09 EEST | Tiedote

Hoitotarvikejakelun yhteydenottojen käsittely ruuhkautui alkuvuodesta Riihimäen seudulla henkilöstövajeen vuoksi. Tilanteen korjaamiseksi toimintaa on kehitetty ja henkilöstöä lisätty. Palvelua on jo parannettu merkittävästi, mutta tavoitetasoa ei ole vielä saavutettu. Tavoitteena on, että asiakkaaseen otetaan yhteyttä palvelulupauksen mukaisesti viiden arkipäivän kuluessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye