Pia Lohikoski: Wannabe-Orbán on ajanut hallituksen sekasortoon
3.7.2026 09:34:36 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Lohikoski vaatii pääministeri Orpoa selventämään hallituksen linjaa suhteessa ministeri Rydmanin tutkimusrahoituspeukalointiin ja yleisesti tieteen vapauteen.

– Suomessa on totuttu siihen, että poliitikot pitävät näppinsä erossa tieteestä. Rydman osoittaa toiminnallaan avointa halveksuntaa perustuslakia, eduskunnan budjettivaltaa ja tiedemaailman asiantuntijuutta kohtaan. Vaikuttaa siltä, että ministeri luulee olevansa Orbán tai Trump, Lohikoski sanoo.
Lohikosken mukan kokoomusministereiden torstaina julkaisema hätähuuto tieteen vapauden puolesta on sinänsä tärkeä ja oikein, mutta samalla äärimmäisen nolo todiste hallituksen sisäisestä tilasta.
– Wannabe-Orbán on ajanut hallituksen sekasortoon ja kokoomus yrittää jo epätoivoisesti esiintyä hallituksen sisäisenä oppositiona. Pääministeri Orpon tulisi joko selventää hallituksen linja suhteessa tutkimusrahoitukseen tai tunnustaa, ettei tilanne ole hänen hallinnassaan ja vetää tarvittavat johtopäätökset, Lohikoski sanoo.
– Kokoomusministerit reagoivat rahoitussotkuun viiveellä, vaikka he olisivat voineet puuttua asiaan jo viikkoa aiemmin. Herää kysymys, pyrkiikö kokoomus siirtämään huomion pois omista vaalirahoituskytköksistään.
Yhteyshenkilöt
Pia Lohikoskikansanedustaja
Puh:050 362 9496pia.lohikoski@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Mai Kivelä: On otettava käyttöön erillinen datakeskusvero3.7.2026 13:31:04 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan yhteiskunnan on voitava kerätä datakeskuksista asianmukainen hyöty verotuksen keinoin. Verohallinto on laskenut, että tähän mennessä Suomessa toimivat datakeskukset ovat tuottaneet valtiolle hyvin vähän verotuloja - vaikutus voi olla jopa miinusmerkkinen.
Pia Lohikoski: Pääministeri Orpon on lopetettava piileskely ja avattava koko Garden-sotku30.6.2026 08:58:19 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Lohikoski vaatii pääministeri Orpoa julkaisemaan Garden-hankkeen valtionrahoitukseen liittyvät asiakirjat ja avaamaan kuinka päätös 35 miljoonan rahoituksesta syntyi.
Jessi Jokelainen: Meillä on paljon keinoja puuttua tekoälyn tuomaan työn murrokseen26.6.2026 12:41:45 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustajan Jessi Jokelaisen mukaan tekoälyn ei tarvitse tuhota yhteiskuntamme tulevaisuutta ja suuntaa. Jokelainen julkaisi ratkaisuja tekoälymurrokseen keväällä. Nyt hän kommentoi valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen haastattelua Hesarissa.
Pia Lohikoski SuomiAreenassa: Amislainen ei vie meitä avaruuteen, jos koulupäivä loppuu lounaaseen25.6.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski vaati SuomiAreenan “koulupäivässä” ammatillisen koulutuksen korjaussarjaa seuraavalle hallituskaudelle. Lohikoski osallistuu Porissa paneelissa “Amikset vie meidät avaruuteen”, jossa käsiteltiin ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen nykytilaa, osaajapulaa ja tulevaisuuden osaamistarpeita.
Mai Kivelä ja Pia Lohikoski: EU:n uusi yhtiömalli uhkaa työntekijöiden oikeuksia – Suomi ei saa hyväksyä esitystä24.6.2026 09:38:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustajat Mai Kivelä ja Pia Lohikoski varoittavat, että Euroopan komission esitys uudesta EU Inc. -yhtiömuodosta voi merkittävästi heikentää työntekijöiden oikeuksia ja avata ovia työehtojen kiertämiselle. Kansanedustajat jättivät asiasta tänään eriävän mielipiteen suureen valiokuntaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme