Islannin ja Suomen välinen yhteistyö kiinnostaa näyttämötaiteen toimijoita
3.7.2026 11:08:55 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote
Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto on myöntänyt apurahoja maiden välistä yhteistyötä edistäviin hankkeisiin. Tänä vuonna islantilaisten ja suomalaisten näyttämötaiteen toimijoiden rahastolle lähettämien hakemusten määrä lähes kaksinkertaistui.

Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston hallitus vastaanottaa vuosittain apurahahakemuksia islantilaisilta ja suomalaisilta yksityishenkilöiltä ja organisaatioilta, joiden toiminta kattaa monipuolisesti eri aloja kuvataiteesta ja elokuvasta näyttämötaiteeseen, kirjallisuuteen ja yleisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Tänä vuonna hallitus pani merkille merkittävän kasvun islantilaisten ja suomalaisten näyttämötaiteen hakemusten määrässä.
”On ilo nähdä, että näyttämötaiteen toimijat sekä Suomessa että Islannissa ovat kiinnostuneita maidemme välisestä yhteistyöstä. On myös hienoa, että Islannista tulevien hakemusten määrä on kasvanut hieman, sillä olemme tänä vuonna panostaneet enemmän islantilaisen yleisön tavoittamiseen”, toteaa Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston puheenjohtaja Pekka Timonen.
Rahasto vastaanotti yhteensä 85 hakemusta ja myöntää yhteensä 32 200 euroa 31 suomalaiselle ja islantilaiselle yksityishenkilölle ja organisaatiolle.
”Tänä vuonna suurin osa apurahoista jaettiin musiikin ja näyttämötaiteen toimijoille, mutta tukea myönnettiin myös kirjallisuuden, elokuvan ja kuvataiteen toimijoille sekä projekteille yhteiskunnan ja demokratian apurahakategoriassa. Halusimme myös tukea kuurojen pohjoismaista kulttuurifestivaalia, joka järjestetään heinäkuun lopussa Selfossissa Islannissa. Monet apurahoistamme myönnettiin toimijoille, jotka aikovat esittää festivaalilla runo- ja teatteriesityksiä”, Pekka Timonen kertoo.
Apurahajako koski vuoden 2026 jälkimmäistä puoliskoa ja vuoden 2027 ensimmäistä puoliskoa. Lue liitteestä lisää eri apurahoista ja niiden käyttötarkoituksesta.
Tietoa Islantilais-suomalaisesta kulttuurirahastosta
Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto jakaa vuosittain apurahoja yksityishenkilöille, järjestöille ja yhdistyksille hankkeisiin, jotka edistävät yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa Suomen ja Islannin välillä. Hallitukseen kuuluu neljä jäsentä, ja työtä johtaa puheenjohtaja, kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Muut hallituksen jäsenet ovat yliopisto-opettaja Sari Päivärinne, Senior Adviser Áslaug Dóra Eyjólfsdóttir ja taiteilija Magnús Logi Kristinsson.
Lisätietoja: Rahaston pääsihteeri Gunvor Kronman, gunvor.kronman(at)hanaholmen.fi
Lue lisää rahastosta: https://hanaholmen.fi/fi/the-icelandic-finnish-cultural-foundation/finnish
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/KommunikationsdirektörHanaholmen
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fihanaholmen.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Hanaholmenin ruotsalais-suomalainen yhteistyö- ja kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanaholmenin kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Svenska och finska unga samlas till diskussion om digital demokrati6.10.2026 13:18:47 EEST | Pressmeddelande
Idag och i morgon samlas sextio svenska och finska gymnasieelever på Hanaholmen i Esbo för en diskussion om digital demokrati.
Ruotsalaiset ja suomalaiset nuoret kokoontuvat keskustelemaan digitaalisesta demokratiasta6.10.2026 13:18:47 EEST | Tiedote
Tänään ja huomenna 60 ruotsalaista ja suomalaista lukiolaista kokoontuu Hanaholmeniin Espoossa keskustelemaan digitaalisesta demokratiasta.
Inka Bells konstverk Sini invigdes i Hanaholmens konstpark5.10.2026 14:13:22 EEST | Pressmeddelande
Idag invigdes konstnären Inka Bells nya skulptur Sini i Hanaholmens konstpark. Verket är en donation av L-G Nordströms stiftelse.
Inka Bellin taideteos Sini paljastettiin Hanaholmenin taidepuistossa5.10.2026 14:13:22 EEST | Tiedote
Taiteilija Inka Bellin uusi veistos Sini paljastettiin tänään Hanaholmenin taidepuistossa. Teos on lahjoitus L-G Nordströmin säätiöltä.
Magia 2026: Nationella och internationella toppmagiker samlas på Hanaholmen1.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den 8 till 11 oktober 2026 gästas Hanaholmen av finska, svenska och internationella toppmagiker, som bjuder på underhållande och häpnadsväckande trollkonster för hela familjen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme