Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kopra: Yksinäinen demari yrittää pestä puolueesta talousvastuullista

3.7.2026 10:43:18 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan SDP:stä on nyt työnnetty esiin yksi demari myöntämään se, mitä muu puolue on koko hallituskauden yrittänyt peittää: myös sosialidemokraatit joutuisivat leikkaamaan ja jäädyttämään indeksejä. Kopran mukaan Joona Räsäsen tuoreet talouspuheet näyttävät SDP:n suuren vaalipesuoperaation samalla kun Antti Lindtman ja puolueen muu johto jatkavat vaikeiden päätösten piilottelua.

– Nyt se sitten tuli. SDP:n kulisseista astui esiin yksinäinen demari, joka yrittää pestä puolueestaan talousvastuullista. Ensin koko hallituskausi on huudettu, ettei mistään saa säästää, hyvinvointivaltio tuhotaan eikä kasvuakaan saada aikaan. Nyt Lindtmanin talousmies on valmis juustohöyläämään sotea, koulutusta, sosiaaliturvaa, puolustusta ja veronmaksajien kukkaroa, Kopra hämmästelee.

Kopran mukaan Räsäsen puheet ovat erityisen paljastavia suhteessa SDP:n aiempaan oppositiopolitiikkaan.

– SDP on haukkunut hallituksen säästöt kylmiksi, koviksi ja vääriksi koko vaalikauden. Kun hallitus on joutunut tekemään vaikeita mutta välttämättömiä päätöksiä, SDP on luvannut suomalaisille reilumpaa vaihtoehtoa. Nyt vaihtoehto alkaa näyttää tältä: jäädytetään indeksejä, leikataan vähän joka paikasta ja korotetaan veroja. Reilumpi vaihtoehto olikin juustohöylä ja veromoukari, Kopra sanoo.

Kopra on sinällään tyytyväinen, että SDP:n leirissä edes yksi edustaja tuntuu ymmärtävän sopeutustarpeen mittakaavan ja sen, että esimerkiksi automaattisten indeksikorotusten purkaminen on todennäköisesti edessä.

– Samalla Räsänen tulee myöntäneeksi olennaisen asian: hyvinvointivaltio ei tuhoudukaan siihen, että julkisia menoja katsotaan kriittisesti. Näin Kokoomus on koko ajan sanonut. Vaikeita päätöksiä tehdään juuri siksi, että hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa tuleville sukupolville, Kopra sanoo.

Kopran mukaan SDP:n vaihtoehdossa erityisen ongelmallista on se, että puolue esittää hallituksen kasvua ja työllisyyttä vahvistavien päätösten perumista.

– Kokoomukselle ei käy, että Suomi viedään kymmenen vuotta taaksepäin heti, kun kasvu on saatu liikkeelle. SDP haluaa perua päätöksiä, joilla vahvistetaan työntekoa, yrittämistä, omistamista ja investointeja. Ei Suomea pelasteta katsomalla peruutuspeiliin, Kopra sanoo.

Kopra muistuttaa, että SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ei SuomiAreenan puheenjohtajapaneelissa osannut linjata, painottaisiko SDP talouden sopeutuksessa leikkauksia vai veronkorotuksia.

– Lindtman yritti Porissa väistää kysymystä, johon jokaisen pääministeriksi pyrkivän puoluejohtajan pitäisi pystyä vastaamaan. Nyt Räsänen kertoo, että molempia on tulossa ”ihan riittävästi”. Se ainakin vaikuttaa selvältä, että yrittäjät saisivat veromoukaria, eikä siltä taida välttyä suomalainen palkansaajakaan. Lindtman markkinoi reilumpaa vaihtoehtoa, mutta antaa muiden kertoa ikävät uutiset. Se ei ole johtamista, se on vastuun ulkoistamista, Kopra tylyttää.

Kopra pitää Räsäsen ulostuloa myös osoituksena SDP:n sisäisestä linjattomuudesta.

– SDP:llä on nyt monta talouslinjaa, eikä Lindtman tunnu johtavan niistä yhtäkään. Yksi demari vaatii juustohöylää, toinen huutaa leikkausten lopettamista. Talousvastuu unohtuu demareilta sillä hetkellä, kun vaikeisiin päätöksiin pitäisi ottaa kantaa. Jos Lindtman ei saa puolueensa talouslinjaa kasaan oppositiossa, miten hän kuvittelee johtavansa Suomea hallituksessa? Kopra kysyy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kopra: Garden-keskustelussa on aika laittaa jäitä hattuun30.6.2026 19:58:53 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kehottaa oppositiota rauhoittamaan kierroksia Helsinki Garden -hankkeen ympärillä. Hallitus on tehnyt ehdollisen investointivarauksen, ei lopullista valtionavustuspäätöstä. Kopra alleviivaa, että Suomen pitää pystyä kilpailemaan kansainvälisistä konserteista, urheilutapahtumista ja muista suurtapahtumista. Ei katsomaan vierestä, kun ne järjestetään muualla.

Kokoomuksen Vestmanin lakialoitteelle datakeskusten tiukoista ehdoista yli 100 kansanedustajan tuki29.6.2026 07:03:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Heikki Vestmanin lakialoite datakeskuksille asetettavista tiukoista sähköntuotantoa koskevista ehdoista on kerännyt poikkeuksellisen yli 100 kansanedustajan allekirjoituksen. Lakialoite etenee näin talousvaliokunnan käsittelyyn. Lakialoitteessa vaaditaan datakeskuksia kattamaan sähkönkulutuksensa rakentamalla tai ostamalla uutta sähköntuotantoa Suomeen. Lakialoitteella estettäisiin sähkön hinnan raju nousu ja tehopulatilanteet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye