Kreate Group Oyj

Kreate voitti Kulosaaren metrosillan vaativan korjausurakan – tilauskantaan reilu 8 miljoonaa euroa

13.8.2026 10:09:32 EEST | Kreate Group Oyj | Tiedote

Jaa

Kreate on allekirjoittanut Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen kanssa 8,2 miljoonan euron sopimuksen Kulosaaren metrosillan korjausurakasta Helsingissä. Kalasataman ja Kulosaaren asemien välissä sijaitsevalle 420-metriselle vesistösillalle rakennetaan muun muassa perustusten lisätuennat. Rakentamisen vaativuutta lisäävät rajallinen työskentelytila sillan alapuolella, tiivis kaupunkiympäristö sekä nykyisten vedenalaisten rakenteiden laajentaminen. Kyseessä on Kreaten kolmas metroradalla sijaitseva urakka tänä vuonna. 

Kreate toteuttaa Kulosaaren metrosillan korjausurakan Helsingissä. Vaativa urakka kasvattaa yhtiön kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaa 8,2 miljoonalla eurolla. Kreate rakentaa parhaillaan myös Junatien metrosillan uusimishanketta sekä Hopeasalmentien sillan ja metrotunnelin korjausurakkaa samaisella metroradalla.
Kreate toteuttaa Kulosaaren metrosillan korjausurakan Helsingissä. Vaativa urakka kasvattaa yhtiön kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaa 8,2 miljoonalla eurolla. Kreate rakentaa parhaillaan myös Junatien metrosillan uusimishanketta sekä Hopeasalmentien sillan ja metrotunnelin korjausurakkaa samaisella metroradalla. Kreate Oy

Kreate korjaa Helsingin metroradan keskeiseltä osuudelta Kulosaaren metrosillan, joka sijaitsee poikkeuksellisessa ympäristössä. Sillan länsipää on yhteydessä kauppakeskus Rediin, ja lähes koko 420-metrinen silta kulkee Vanhankaupunginselän yli.

– Kulosaaren metrosilta on teknisesti erittäin vaativa korjauskohde. Työskentelemme ahtaassa kaupunkiympäristössä sekä vesistön päälle rakennettavan työsillan ja metrosillan välisellä alueella. Erityistä osaamista vaativat sillan alapuoliset alusrakennetyöt, nykyisiin vedenalaisiin anturoihin liittyminen sekä lisätuennan rakentaminen siten, että kokonaisuus palvelee turvallisesti myös tulevia liikennejärjestelyjä, kertoo Kreaten työpäällikkö Teemu Kiiskinen.

Kulosaaren metrosilta on tällä hetkellä tuettu viereiseen Kulosaaren katusiltaan. Korjausurakassa metrosillan tuentaa muutetaan niin, että metroliikenne voi jatkua sillalla myös katusillan uusimisen käynnistyessä vuonna 2028.

– Käytännössä rakennamme sillan nykyisille perustuksille lisätuennat, mikä mahdollistaa katusiltaan vesirajassa liittyvien vaakatukien purkamisen myöhemmin ja sillan seisomisen vakaasti omilla jaloillaan, Kiiskinen muotoilee.

Vedenalaisia rakenteita, erikoispaalutusta ja tarkkaa vaiheistusta

Kulosaaren metrosillan korjausurakan teknisesti haastavimpiin työvaiheisiin kuuluvat vanhojen anturoiden leventäminen, nykyisiin vedenalaisiin rakenteisiin liittyminen sekä uusien tukirakenteiden rakentaminen vesitiiviisti. Töitä varten Kreate rakentaa noin 250 metriä pitkän työsillan, joka mahdollistaa sillan alapuolella toteutettavat vedenalaiset työvaiheet.

– Työskentelemme osin sillan alla erittäin rajallisessa tilassa, mikä asettaa poikkeuksellisia vaatimuksia niin kalustolle, suunnittelulle kuin vaiheistuksellekin. Rakennamme nykyisten rakenteiden ympärille kasuunit, jotta pystymme tekemään olemassa olevien ja uusien anturoiden liittämisen kuivatyönä, Kiiskinen avaa.

Erityisesti erikoispohjarakentaminen porapaalutuksineen vaatii tarkkaa suunnittelua ja aikataulutusta, kun suurpaaluja joudutaan poraamaan nykyisen siltarakenteen alapuolella.

–  Uusia siltakohteita rakentaessa porapaalutuksessa on yleensä vain taivas rajana, mutta tässä kohteessa yläpuolella on koko ajan vastassa nykyinen metrosilta. Tilanahtauden vuoksi emme voi porata paaluja normaalimittaisina, vaan yhteisyrityksemme KFS Finland poraa paalut noin neljän metrin osissa ja jatkaa ne hitsaamalla. Työ vie perinteistä paalutusta enemmän aikaa, Kiiskinen sanoo.

Perustusten lisätuennan lisäksi Kreate korjaa sillalla muun muassa vesieristyksen, päällys- ja pintarakenteita, reunapalkkeja ja kaiteita.

– Kun rakennetaan vesistösillalla, kauppakeskuksen kupeessa ja metroradan yhteydessä, jokainen työvaihe täytyy suunnitella tarkasti etukäteen. Onnistuminen tässä hankkeessa syntyy korkeasta teknisestä osaamisesta, huolellisesta työvaihesuunnittelusta ja toimivasta logistiikasta. Juuri tällaiset usean eri yksikön osaamista edellyttävät kohteet ovat Kreatelle ominta tekemistä, summaa Kreaten siltayksikön johtaja Antti Kokkonen.

Kolme peräkkäistä kohdetta rakennettavana metroradalla

Kulosaaren metrosillan urakka vahvistaa Kreaten roolia Helsingin itäisen metroradan vaativissa siltahankkeissa. Kreate toteuttaa parhaillaan myös Junatien metrosillan uusimishanketta Kalasataman ja Sörnäisten välillä sekä syksyllä 2026 valmistuvaa Hopeasalmentien sillan ja metrotunnelin korjausurakkaa Itä-Helsingin pääväylällä.

Kulosaaren metrosilta on Kreatelle myös ennestään tuttu kohde. Yhtiö toteutti vuonna 2017 sillan vahventamisurakan, jossa metrosillan rakenteita vahvistettiin muun muassa teräspalkeilla ja uusilla tukirakenteilla.

– Se, että meillä on alueelta aiempaa kokemusta ja käynnissä olevia hankkeita samalla metroradan osuudella, auttaa yhteensovittamaan resursseja, aikatauluja ja työvaiheita. Kulosaaren metrosillan korjaus täydentää kokonaisuutta, jossa parannetaan metroradan käyttövarmuutta pitkäksi aikaa eteenpäin, Kiiskinen kertoo.

Työt käynnistyvät loppuvuodesta

Kulosaaren metrosillan korjausurakka käynnistyy loppuvuodesta 2026. Sillan päällysrakenteen varsinaiset korjaustyöt ajoittuvat toukokuusta marraskuuhun 2027 ajoittuvalle liikennekatkolle.

– Aloitamme työsillan rakentamisen kalojen nousuajan jälkeen tämän vuoden lopussa. Talven aikana valmistelemme kohteen niin, että metron liikennekatkon aikana pääsemme etenemään tehokkaasti sillan varsinaisiin korjaustöihin, Kiiskinen kertoo.

Kulosaaren metrosillan korjausurakan tilaajana toimii Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos Oy. Urakka toteutetaan kokonaisurakkana, ja Kreate kirjaa 8,2 miljoonaa euroa kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaansa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kreate toteuttaa Kulosaaren metrosillan korjausurakan Helsingissä. Vaativa urakka kasvattaa yhtiön kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaa 8,2 miljoonalla eurolla. Kreate rakentaa parhaillaan myös Junatien metrosillan uusimishanketta sekä Hopeasalmentien sillan ja metrotunnelin korjausurakkaa samaisella metroradalla.
Kreate toteuttaa Kulosaaren metrosillan korjausurakan Helsingissä. Vaativa urakka kasvattaa yhtiön kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaa 8,2 miljoonalla eurolla. Kreate rakentaa parhaillaan myös Junatien metrosillan uusimishanketta sekä Hopeasalmentien sillan ja metrotunnelin korjausurakkaa samaisella metroradalla.
Kreate Oy
Lataa
Kulosaaren metrosillan länsipää on yhteydessä kauppakeskus Rediin, mikä tuo mukavaa haastavuutta Kreaten rakentamisurakkaan.
Kulosaaren metrosillan länsipää on yhteydessä kauppakeskus Rediin, mikä tuo mukavaa haastavuutta Kreaten rakentamisurakkaan.
Kreate Oy
Lataa
Kulosaaren metrosillan korjausurakan teknisesti haastavimpiin työvaiheisiin kuuluvat vanhojen anturoiden leventäminen, nykyisiin vedenalaisiin rakenteisiin liittyminen sekä uusien tukirakenteiden rakentaminen vesitiiviisti. Töitä varten Kreate rakentaa noin 250 metriä pitkän työsillan, joka mahdollistaa sillan alapuolella toteutettavat vedenalaiset työvaiheet.
Kulosaaren metrosillan korjausurakan teknisesti haastavimpiin työvaiheisiin kuuluvat vanhojen anturoiden leventäminen, nykyisiin vedenalaisiin rakenteisiin liittyminen sekä uusien tukirakenteiden rakentaminen vesitiiviisti. Töitä varten Kreate rakentaa noin 250 metriä pitkän työsillan, joka mahdollistaa sillan alapuolella toteutettavat vedenalaiset työvaiheet.
Kreate Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö toteuttaa sillat, radat, tiet ja tunnelit sekä tarjoaa ratkaisuja ympäristö-, pohja- ja erikoispohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 315 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 800 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

KFS Finland toteuttaa vaativan patohankkeen Pamilon vesivoimalaitoksella – sopimuksen arvo noin 11 miljoonaa euroa15.6.2026 08:55:00 EEST | Tiedote

KFS Finland toteuttaa Vattenfallille Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Pamilon vesivoimalaitoksen pato 7:n vahvistamiseen liittyvät työt. Kyseessä on vaativa infrarakentamisen hanke, jossa yhdistyvät patoturvallisuus, kriittisen energiainfrastruktuurin toimintavarmuus ja erikoispohjarakentamisen korkea tekninen osaaminen. Sopimuksen arvo on noin 11 miljoonaa euroa.

Kreate siirtyy Junatien metrosillan uusimishankkeessa toteutusvaiheeseen – innovatiiviset ratkaisut lyhentävät metrokatkoa ja minimoivat häiriöitä3.6.2026 12:10:00 EEST | Tiedote

Infrarakentaja Kreate ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne ovat allekirjoittaneet sopimuksen Junatien metrosillan uusimishankkeen toteutusvaiheesta. Kreate kirjaa toisen vuosineljänneksen tilauskantaansa noin 60 miljoonaa euroa. Kehitysvaiheessa suunnitellut innovatiiviset toteutusratkaisut lyhentävät merkittävästi metroliikenteen katkoa ja minimoivat vaikutukset matkustajille, ympäristölle sekä kauppakeskus Redille. Rakentaminen alkaa kesäkuussa 2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye