Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Analyysi paljastaa muutoksia Lounais-Suomen riskialttiissa liittymissä

15.7.2026 09:00:00 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen tuore analyysi osoittaa, että alueen onnettomuusalttiimpien liittymien joukossa on sekä uusia kohteita että pitkään riskialttiina säilyneitä liittymiä. Noin puolet kohteista on uusia verrattuna edelliseen tarkastelujaksoon. Samalla liikenneturvallisuudessa on havaittavissa kokonaisuutena myönteistä kehitystä.

Kuvituskuva, piirroskuva liikenneympäristöstä

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on tarkastellut liittymissä tapahtuneita liikenneonnettomuuksia vuosilta 2021–2025 ja verrannut tuloksia aiempaan vuosien 2016–2020 analyysiin. Tulosten perusteella osa liittymistä säilyy riskialttiina tarkastelujaksosta toiseen, mutta samalla uusia kohteita nousee esiin.

Uusimman aineiston perusteella riskitasot ovat keskimäärin aiempaa matalampia. Tämä kertoo siitä, että viime vuosina toteutetuilla liikenneturvallisuustoimenpiteillä on ollut myönteisiä vaikutuksia liikenteen turvallisuuteen. Erityisesti Raision ja Turun kehätien alueilla aiemmin korostuneet riskikohteet eivät enää nouse tarkastelun kärkeen, mikä viittaa toteutettujen liikennejärjestelyjen parantaneen turvallisuutta näillä alueilla.

Riskialttiit kohteet painottuvat kaupunkiseutujen liittymiin

Riskialttiit liittymät painottuvat erityisesti kaupunkiseutujen sisäisiin liittymiin, joissa liikenneympäristö on monimutkainen ja liikennevirrat vilkkaita. Kaarinan alue korostuu edelleen riskikohteiden joukossa, ja Porin alueella on havaittavissa useita tarkastelussa esiin nousevia kohteita.

Osa liittymistä on säilynyt riskialttiina pitkään. Näissä kohteissa turvallisuuden parantaminen edellyttää yleensä rakenteellisia ratkaisuja, kuten liittymäjärjestelyjen muutoksia.

TOP 10 riskialtteimmat liittymät (2021–2025)

Alla on esitetty kymmenen riskialtteinta liittymää. Merkintä kertoo, onko kohde uusi vai esiintyikö se jo edellisessä tarkastelussa (2016–2020).

  1. Kaarina: Uudenmaantie – Rakentajantie – Koristontie (uusi)
  2. Kaarina: Kaarinantie – Laasmäenkatu – Krossinkatu (myös aiemmalla listalla)
  3. Pori: Vaasantie – Lounatuulentie – Pohjoisväylä (uusi)
  4. Oripää: Kantatie – Yläneentie (myös aiemmalla listalla)
  5. Parainen: Saaristotie – Kirkkoesplanadi – Norrbyn rantatie (uusi)
  6. Pori: Tikkulantie – Vähäraumantie – Maantiekatu – ramppi (uusi)
  7. Rauma: Huittistentie – Metallitie – Äyhönjärventie (myös aiemmalla listalla)
  8. Salo: Ohikulkutie – Inkereentie – Salonkatu (uusi)
  9. Raisio: Rauman valtatie – ramppi (myös aiemmalla listalla)
  10. Kaarina: Uudenmaantie – Piispanristintie – Kairiskulmantie (myös aiemmalla listalla)

Lista osoittaa, että osa riskikohteista säilyy ennallaan, mutta uusia kohteita nousee esiin erityisesti muuttuvissa kaupunkiympäristöissä.

Liikenneonnettomuuksien tutkinnan perusteella liittymien onnettomuusalttius ei ole sattumaa, vaan siihen vaikuttaa tyypillisesti useiden tekijöiden yhdistelmä. Keskeisimpiä tekijöitä ovat Ihmisen toimintaan liittyvät virheet ja sääntöjen noudattamatta jättäminen, liikenneympäristön monimutkaisuus, korkeat ajonopeudet, suuret ja epätasapainoiset liikennemäärät, näkemä- ja havaittavuusongelmat sekä epäselvät tai puutteelliset liikennejärjestelyt. Liittymän riskialttius on yleensä seurausta useiden riskitekijöiden kasaantumisesta samaan paikkaan. Tämän vuoksi pitkäaikaisesti riskialttiina pysyvissä liittymissä tarvitaan usein rakenteellisia ratkaisuja, kuten nopeustason alentamista, liittymätyypin muutosta tai liikennevirtojen selkeyttämistä.

Elinvoimakeskus seuraa liikenneonnettomuuksia säännöllisesti ja hyödyntää analyysia liikenneturvallisuustoimenpiteiden kohdentamisessa.

Lisätietoja: Lounais-Suomen elinvoimakeskus, liikenneturvallisuusinsinööri, Jaakko Klang, p. 0295 022797

Tietoja julkaisijasta

Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus

I augusti minskade arbetslösheten kraftigt i Egentliga Finland22.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

I augusti minskade arbetslösheten i Egentliga Finland tydligt jämfört med juli, vilket dock följer det sedvanliga säsongsmönstret. Andelen långtidsarbetslösa sjönk också för första gången på länge under augusti. Antalet personer som varit arbetslösa i över två år ligger däremot på en mycket oroande nivå efter att ha ökat med över 40 procent under det senaste året. Efterfrågan på arbetskraft, mätt genom de offentliga arbetsförmedlingstjänsterna, förblev fortsatt mycket svag.

Elokuu käänsi Varsinais-Suomen työttömyyden reippaaseen laskuun22.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Elokuussa tippui Varsinais-Suomen työttömyys reippaasti, joskin trendinomaisesti heinäkuuhun verrattuna. Pitkäaikaistyöttömien osuus laski myös pitkästä aikaa elokuun aikana. Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on sen sijaan todella huolestuttavalla tasolla sen kohottua vuoden aikana yli 40 prosenttia. Julkisten palveluiden kautta mitattava työvoiman kysyntä pysyi edelleen tosi vaisuna.

EU:s ekodag firas den 23 september – i Sydvästra Finland finns redan 541 aktörer inom ekologisk primärproduktion21.9.2026 12:51:49 EEST | Pressmeddelande

Europeiska unionens officiella dag för ekologisk produktion firas den 23 september. Ekodagen är en del av genomförandet av EU:s gröna omställning och handlingsplanen för ekologisk produktion. Syftet med dagen är att öka konsumtionen och produktionen av ekologiska produkter samt kunskapen om de positiva effekterna av ekologisk produktion på miljön och djurens välbefinnande.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye