Viikonloppuna sää on muuttumassa sateisemmaksi ja viileämmäksi
16.7.2026 13:17:39 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Etelässä ja lännessä on mitattu viime päivinä hellelukemia, ja pohjoiseenkin on torstaina virrannut lämmintä ilmaa. Viikonlopuksi sää on kuitenkin muuttumassa sateisemmaksi ja samalla myös lämpötilat laskevat. Läntisillä merialueilla myös tuuli voimistuu ajoittain kovaksi.
Tällä viikolla sää on ollut suuressa osassa maata vähäsateista ja kesäisen lämmintä. Vielä perjantaina sää pysyy suuressa osassa maata poutaisena ja hellelukemia mitataan etenkin maan keskiosassa. Etelä-Skandinaviassa on kuitenkin syvenemässä matalapaine, joka tuo mahdollisesti runsastakin sadetta viikonlopun aikana Suomeen.
Ilmatieteen laitoksen torstaina 16. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan sää muuttuu lauantain aikana epävakaiseksi lännestä ja etelästä alkaen. Aluksi sadekuurot yleistyvät ja viimeistään lauantai-iltaan mennessä vettä sataa yleisesti maan länsiosassa, sunnuntaiyön aikana myös idässä, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa.
"Matalapaineen reitti on vielä osittain epävarma, mutta tämänhetkisen ennusteen mukaan vielä sunnuntaina vettä sataa suuressa osassa maata. Sademäärät voivat nousta paikoin yli 50 millimetriin vuorokaudessa”, sanoo meteorologi Juha Jantunen Ilmatieteen laitokselta.
Myös tuuli on voimistumassa loppuviikolla. Etenkin sunnuntaina läntisillä merialueilla tuuli voimistuu kovaksi ja Selkämerellä aallokon korkeus voi olla yli 4 metriä.
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde). Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Lokakuussa mitattiin maailmanlaajuisesti ennätyksellisen korkeita lämpötiloja6.11.2026 12:35:37 EET | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuodesta 2026 tulee todennäköisimmin mittaushistorian toiseksi lämpimin vuosi.
FINNARP 2026 -retkikunta valmiina lähtöön – oma tutkimusasema ja arktinen osaaminen ovat Suomen vahvuuksia Etelämantereella6.11.2026 08:59:10 EET | Tiedote
Suomalainen Etelämanner-tutkimus vahvistaa Suomen omaa tieteellistä kapasiteettia, kansainvälistä verkostoitumista ja Suomen asemaa kylmän ilmanalan osaajana.
Polaaripyörteen poikkeuksellinen heikkeneminen voi muuttaa alkutalven säätyyppejä3.11.2026 13:21:03 EET | Tiedote
Polaaripyörre on vuodenaikaan nähden erittäin heikko. Mahdolliset vaikutukset Suomen säähän selviävät kuitenkin vasta viikkojen viiveellä.
Lokakuu oli Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin2.11.2026 11:25:30 EET | Tiedote
Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.
Tutkimus: 40 asteen helteet ovat mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa2.11.2026 09:06:47 EET | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme