Järvien pinnat yhä matalalla – mikä on ilmastonmuutoksen rooli?

Vaikka viime viikkojen sateet ovat helpottaneet kuivuutta paikoin, sen vaikutukset näkyvät edelleen eri puolilla Suomea. Kuivuus on herättänyt huolta kaivojen veden riittävyydestä, mataloittanut rantoja, vaikeuttanut maatalouden kasvukautta ja aiheuttanut maastopaloja. Monien suurten järvien vedenkorkeudet ja pohjaveden pinnat ovat edelleen vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen alhaalla. 

Vedenpintojen lasku on nostanut esiin kysymyksen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta kuivuuteen. Vaikka yksittäisen vuoden sääoloja ei voi selittää ilmastonmuutoksella, tutkimusten mukaan lämpenevä ilmasto lisää useita kuivuutta voimistavia tekijöitä.  

Vähäinen sadanta, runsas haihdunta ja poikkeava lumirytmi selittävät tämän vuoden kuivuutta 

Tämän vuoden kuivuutta selittävät erityisesti kolme tekijää: vähäinen sadanta, runsas haihdunta sekä lumen kertymisen ja sulamisen tavanomaisesta poikkeava rytmi. 

Ensimmäiseksi sateita on tullut tavallista vähemmän. Tänä ja viime vuonna sademäärät ovat olleet monin paikoin niukkoja, minkä vuoksi vettä on kertynyt maaperään, pohjavesivarastoihin ja vesistöihin tavanomaista vähemmän. Etenkin talvi oli Lappia lukuun ottamatta vähäsateinen, mikä pienensi lumen kertymää ja sulamisvesien määrää.  

Toiseksi poikkeuksellisen aikainen ja lämmin kevät lisäsi veden haihduntaa. Lumi ja järvien jäät sulivat varhain, jolloin vettä alkoi haihtua maaperästä, kasvillisuudesta ja vesistöistä tavallista aikaisemmin. Myös viime kesä ja syksy olivat lämpimiä, minkä vuoksi haihdunta jatkui pitkälle syksyyn. Tutkimusten mukaan ilmaston lämmetessä runsaan haihdunnan kausi pitenee. 

Kolmas syy liittyy lumen kertymisen ja sulamisen poikkeavaan rytmiin. Talven sateista suuri osa tuli vetenä, jolloin vesi valui nopeasti vesistöihin eikä varastoitunut lumeen. Vähäinen lumipeite suli hyvin aikaisin. Tämän seurauksena järvien vedenpintojen ja pohjavesien nousu pysähtyi, ja kääntyi monin paikoin laskuksi 1–2 kuukautta tavallista aikaisemmin. 

Ilmiö näkyy hyvin esimerkiksi Päijänteellä. Järven pinta nousee tavallisesti yli puoli metriä huhti-kesäkuun aikana. Tänä vuonna keväinen nousu alkoi maaliskuussa ja päättyi jo huhtikuun lopulla. Sen jälkeen Päijänteen pinta ei ole juuri noussut, vaikka säännöstellystä järvestä on päästetty vettä eteenpäin tavallista vähemmän. 

Ilmaston lämpeneminen lisää kuivuudelle otollisia oloja 

"Kolmesta tämän kesän kuivuutta selittävästä tekijästä kaksi – lisääntynyt haihdunta ja lumen muuttuva rytmi – ovat ilmiöitä, joiden tiedetään yleistyvän ilmaston lämmetessä. Yksittäisen vuoden kuivuusjaksoa ei voida kuitenkaan suoraan selittää ilmastonmuutoksella. Tämän vuoden kuivuuteen johtaneista tekijöistä ensimmäisen, vähäisen sadannan, yhteys ilmastonmuutokseen ei ole aivan suoraviivainen”, sanoo hydrologi Miia Kumpumäki Suomen ympäristökeskuksesta. 

Vähäisten sadannan yhteyttä ilmastonmuutokseen on vaikeampi osoittaa, sillä keskimäärin ilmastonmuutoksen on todettu kasvattavan sademääriä. Samaan aikaan ilmaston lämpeneminen kuitenkin lisää sään vaihteluja ja ääri-ilmiöitä, minkä myötä on todennäköistä, että myös hyvin vähäsateisia vuosia esiintyy entistä useammin. 

Vedenpinnan korkeudet usean vuoden sääolojen seurausta  

Vesivarojen kehitys riippuu useiden vuosien sääoloista. Nykyiseen tilanteeseen ovat vaikuttaneet myös aiempien vuosien vähälumiset talvet, pieniksi jääneet kevätvirtaamat ja lämpimät kasvukaudet. 

"Kun sateita on ollut vähän, haihdunta on ollut suurta ja lumivarastot niukkoja useana vuonna peräkkäin, kuivuuden vaikutukset alkavat näkyä yhä selvemmin vesistöissä, maaperässä ja pohjavedessä. Siksi vesivarojen kehitystä on tärkeää tarkastella pitkällä aikavälillä eikä vain yhden vuoden sääolojen perusteella", Kumpumäki kuvailee.