Koskenkyläntie poikki Kihniössä siltatyön vuoksi 21.–31.7.
17.7.2026 10:43:21 EEST | Sisä-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Sisä-Suomen elinvoimakeskus peruskorjaa Kihniön Koskenkylässä maantiellä 13343 sijaitsevan Markkulan sillan kantavia rakenteita. Työn vuoksi tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Sillan vaihtotyö tehdään 21.–31.7.2026 välisenä aikana.

Markkulan silta on vuonna 1988 aiemman sillan mallilla rakennettu, Koskelanjoen ylittävä puinen riippuansassilta. Sillan kantavissa rakenteissa olevat vauriot vaativat niiden uusimista. Lisäksi uusitaan siltakaiteita ja pintakäsitellään puurakenteita.
Tie on siltapaikalla suljettuna tiistain 21.7. klo 09.00 – perjantain 31.7. klo 20.00 välisen ajan. Työkohde sijaitsee noin 30 metriä Mustaniementien liittymän pohjoispuolella.
Töiden ajan ajoneuvoliikenteen käytössä Koskenkylän ja Kankarin välillä on kiertoreitti Vaasantien (valtatie 3) tai Järvisuomentien (valtatie 23) kautta.
Kevyen liikenteen kulku työmaan läpi on mahdollista vain työmaahenkilöstön luvalla ja työtilanteen niin salliessa.
Työstä aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle.
Työn kesto voi olla ilmoitettua lyhyempi.
Työt ovat osa Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen kolmevuotista siltojen ylläpitourakkaa. Urakassa tehdään ylläpitokorjauksia eri puolilla Pirkanmaata ja Kanta-Hämettä.
Urakoitsijana toimii Destia Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urakoitsijan edustaja työmaapäällikkö Jouko Ahonen, Destia Oy, p. 044 298 0883
Työnjohtaja Axel Suominen, Destia Oy, p. 040 935 1810
Projektipäällikkö Mikko Asunen, Lounais-Suomen elinvoimakeskus, p. 029 502 4106
Siltainsinööri Jyrki Toivonen Sisä-Suomen elinvoimakeskus, p. 029 503 6097
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus palvelee Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita monipuolisissa alueen elinvoimaa edistävissä tehtävissä – yhdessä ja lähellä.
Sisä-Suomen elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen, maahanmuuttoon, kotoutumiseen, maatalouteen, maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen ja tienpitoon, alueidenkäyttöön ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sisä-Suomen elinvoimakeskus
Runsaiden sateiden vaurioittamat tieosuudet Pirkanmaalla on saatu pääosin kuntoon - Ylöjärvellä vielä toinen kaista suljettu20.7.2026 13:39:47 EEST | Tiedote
Viikonlopun poikkeuksellisen runsaiden vesisateiden aiheuttamat tuhot on saatu korjattua ja kaikki tiet ovat liikennöitävässä kunnossa.
Päällystystyöt viikolla 30 Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä20.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Päällystystyöt jatkuvat tällä viikolla vilkkaana. Töitä tehdään Tammelassa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Nokialla, Ruovedellä ja Mäntässä. Valmistelevia töitä tehdään Lopella, Nokialla, Valkeakoskella, Tampereella ja Kangasalla. Tienkäyttäjiltä pyydetään erityistä varovaisuutta työmaiden läheisyydessä ja varaamaan hieman lisää aikaa matkantekoon. Tietyömaiden sijainnin voi tarkistaa etukäteen Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta.
Kovat sateet ovat vaurioittaneet sorateitä Pirkanmaalla – useilla tieosuuksilla liikennejärjestelyjä19.7.2026 17:48:47 EEST | Tiedote
Poikkeuksellisen runsaat sateet ovat aiheuttaneet Pirkanmaan alueella vaurioita erityisesti sorateille. Tieverkolla on esiintynyt sortumia, veden nousua tielle sekä rummuista ja vesimääristä johtuvia vaurioita, joiden vuoksi joillakin tieosuuksilla liikennettä on jouduttu rajoittamaan tai sulkemaan turvallisuussyistä.
Sahalahdentiellä rummun vaihtotyö 21.–24.7. välisenä aikana15.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Sisä-Suomen elinvoimakeskus uusii Kangasalalla maantien 325 (Sahalahdentie) maantierummun. Työn aikana liikenne ohjataan yhden ajokaistan kautta liikennevalo-ohjauksella. Jalankulku- ja pyöräilyliikenne ohjataan työmaan ohi erillistä väylää pitkin. Rummun vaihtotyö tehdään 21.–24.7. välisenä aikana.
Peltovalvonnat alkoivat Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla15.7.2026 10:35:58 EEST | Tiedote
Kesän peltovalvonnat on aloitettu heinäkuun alussa. Sisä-Suomen elinvoimakeskus tekee kasvukauden aikana valvontakäyntejä noin 100 maatilalle Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Tukiehtojen toteutumista seurataan myös satelliittien avulla kaikilla tukia hakeneilla tiloilla ympäri vuoden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme