Komissio vauhdittaa Euroopan kilpailukykyä, hiilestä irtautumista ja omavaraisuutta sähköistämisen toimintasuunnitelmalla ja päästökaupan uudistuksella
17.7.2026 14:36:29 EEST | Euroopan komission Suomen-edustusto | Tiedote
Komissio on esittänyt tänään sähköistämistä edistävän toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen sähköön perustuva maanosa. Samalla komissio ehdottaa hiilimarkkinoiden vahvistamista, jotta ne tukevat entistä tehokkaammin EU:n teollisuuden puhdasta siirtymää ja sähköistymistä.
Euroopan riippuvuus fossiilisten polttoaineiden tuonnista on altistanut sen toistuvasti geopoliittisille häiriöille. Ne ovat nostaneet energian hintoja sekä kotitalouksissa että yrityksissä ja heikentäneet Euroopan kilpailukykyä. Vaikka 70 prosenttia EU:n sähköstä tuotetaan jo eurooppalaisista puhtaista energialähteistä, energian loppukulutuksen sähköistymisaste on pysynyt viimeisen vuosikymmenen ajan 23 prosentissa. Siksi sähköistymistä on vauhditettava erityisesti teollisuudessa, liikenteessä ja rakennuksissa.
Komissio arvioi osana vuoden 2030 jälkeistä energiaunionipakettia ohjeellisen tavoitteen nostaa sähköistymisaste 46 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttaminen voisi pienentää EU:n fossiilisten polttoaineiden tuontilaskua 260 miljardilla eurolla vuodessa vuoteen 2040 mennessä. Sähköistyminen hyödyttää merkittävästi myös EU:n taloutta. Siirtymä edellyttää kuitenkin mittavia investointeja
Vuonna 2005 käynnistetty EU:n päästökauppajärjestelmä on tuottanut yli 270 miljardia euroa tuloja, jotka on investoitu uudelleen innovaatioihin, teollisuuden hiilestä irtautumiseen ja Euroopan energiajärjestelmän uudistamiseen. Samalla järjestelmä on auttanut vähentämään sen piiriin kuuluvien toimialojen päästöjä 50 prosentilla ja lisännyt toimintaympäristön ennakoitavuutta.
Geopoliittinen ja taloudellinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut, ja EU:n teollisuuteen kohdistuu yhä enemmän paineita. Ilmastotoimien jatkamisen ohella EU:n keskeistä hiilestä irtautumisen välinettä – päästökauppajärjestelmää – on uudistettava niin, että siitä tulee kilpailukykyä, innovaatioita ja investointeja vahvistava moottori.
Päästökauppajärjestelmän uudistus tukee investointeja vuoteen 2040 ulottuvien tavoitteiden saavuttamiseksi
Uudistuksen tavoitteena on keventää teollisuuden taakkaa ja säilyttää samalla päästökauppajärjestelmän keskeinen rooli ilmasto- ja energiasiirtymässä EU:n ilmastolain mukaisesti. Päästökaton lineaarista vähennyskerrointa muutetaan siten, että se on 3,7 prosenttia vuosina 2031–2035 ja 1,7 prosenttia vuosina 2036–2040. Näin päästövähennyspolku vastaa paremmin EU:n ilmastotavoitteita. Lisäksi enintään kaksi prosenttia päästövelvoitteista voidaan kattaa laadukkailla kansainvälisillä päästöhyvityksillä, joilla rahoitetaan vähähiilistämishankkeita EU:n ulkopuolella.
Uudistetussa päästökauppajärjestelmässä painotetaan investointeja. Teollisuuden vähähiilistämispankki voi tukea teollisuuden vähähiilistämistä laajasti eri puolilla Eurooppaa 100 miljardilla eurolla. Ennen vuotta 2030 käyttöön otettava investointien vauhdittaja ETS Investment Booster toimii pankin ensimmäisenä vaiheena. EU:n päästökauppajärjestelmän innovaatiorahastosta tuetaan edelleen innovatiivisten puhtaiden teknologioiden ensimmäisiä kaupallisia sovelluksia monilla eri aloilla. Lisäksi jäsenmaiden on käytettävä 50 prosenttia kansallisista päästökauppajärjestelmän tuloistaan investointeihin, joilla pyritään irrottamaan päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluvia aloja hiilestä. Näin investointeja syntyisi ennen vuotta 2030 yhteensä yli 100 miljardia euroa.
Yritysten maksuttomia päästöoikeuksia jatketaan vuoden 2030 jälkeen, mutta niiden myöntäminen sidotaan entistä tiiviimmin hiilestä irtautumiseen edistäviin investointeihin Euroopassa. Kansalliset päästökauppajärjestelmän tulot on investoitava uudelleen päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluviin toimialoihin. Näin teollisuuden maksamat varat palautuvat teollisuuden käyttöön ja kannustavat investoimaan puhtaaseen siirtymään.
Komissio ehdottaa myös pysyvien hiilenpoistojen sisällyttämistä päästökauppajärjestelmään. Tämä lisää joustavuutta toimialoille, joiden päästöjä on vaikeinta vähentää, ja vauhdittaa samalla hiilenpoistoteknologioiden käyttöönottoa.
Erillisellä vertailuarvoja koskevalla ehdotuksella pyritään lisäämään teollisuuden maksuttomia päästöoikeuksia kuuden miljardin euron arvosta vuosina 2026–2030. Hiilirajamekanismin (CBAM) piiriin kuuluvilla toimialoilla maksuttomien päästöoikeuksien vähentämistä hidastetaan ja niiden asteittaista käytöstä poistamista jatketaan vuoteen 2038 saakka.
Komissio ehdottaa myös markkinavakausvarannon uudistamista, jotta markkinoiden vakaus ja investointien ennakoitavuus paranisivat, markkinoiden likviditeetti säilyisi ja hintavaihtelut pysyisivät hallinnassa. EU:n päästökauppajärjestelmää vahvistetaan myös lento- ja meriliikenteessä, ja sen soveltamisala laajennetaan jätteenpolttoon.
Sähköistämistä edistävä toimintasuunnitelma
Sähköistymiselle on edelleen monia esteitä. Liian moni innovatiivinen teknologia ei koskaan etene kaupalliseen käyttöön.
Toimintasuunnitelmassa keskitytään kaventamaan sähkön ja fossiilisten polttoaineiden välistä kustannuseroa sekä vauhdittamaan sähköön perustuvien puhtaiden teknologioiden, kuten lämpöpumppujen, sähköautojen ja akkujen, käyttöönottoa kaikkialla Euroopassa.
Ehdotuksella pyritään varmistamaan, ettei sähköä veroteta kaasua ankarammin. Lisäksi toimintasuunnitelmassa esitetään keinoja alentaa sähköistämisteknologioiden alkuinvestointeja rakennuksissa, liikenteessä ja teollisuudessa. Sähköistämisen mahdollistamiseksi myös sähköverkkojen rakentamista ja vahvistamista on nopeutettava.
Suunnitelmassa puututaan myös muihin esteisiin, kuten innovatiivisten sähköistämisratkaisujen hitaaseen käyttöönottoon. Tavoitteena on edistää investointikelpoisten hankkeiden kehittämistä sekä puhtaan energiateknologian tuotantokapasiteetin kasvattamista. Lähestymistapa kattaa koko arvoketjun osaamiseen tehtävistä investoinneista aina uusien työpaikkojen luomiseen asti.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_26_1596
Yhteyshenkilöt
Ismo UlvilaTiedotuspäällikkö
Puh:050 541 1122ismo.ulvila@ec.europa.euEuroopan komission Suomen-edustusto
Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:
- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.
Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto
EU-kommissionen främjar datacentralernas energieffektivitet och hållbarhet i EU21.9.2026 13:06:49 EEST | Pressmeddelande
EU-kommissionen har i dag föreslagit ett gemensamt unionssystem för bedömning av datacentraler i syfte att öka insynen i dessas energianvändning och stödja en hållbar integrering i Europas energisystem. För att stärka Europas tekniska oberoende och digitala suveränitet är det viktigt med en ökning av datorkapaciteten i Europa. Denna tillväxt medför utmaningar och måste styras på rätt sätt. Datacentralerna måste alltså hålla en mycket hög energi- och vatteneffektivitet. De måste också gå att integrera i energisystemet på ett hållbart sätt. Med det gemensamma EU-system för bedömning av datacentraler som föreslagits i dag bidrar kommissionen till att säkerställa att det finns transparent information om datacentralernas faktiska användning av resurser såsom energi och vatten. Bedömningssystemet omfattar alla datacentraler med en kapacitet på över 500 kW. Hållbara, flexibla och väl utformade datacentraler som kan anpassa sin elanvändning till elnätsförhållandena bidrar till att sänka den to
Komissio edistää datakeskusten energiatehokkuutta ja kestävyyttä EU:ssa21.9.2026 13:06:49 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään ehdottanut datakeskuksia koskevaa yhteistä luokitusjärjestelmää. Järjestelmä lisää keskusten energiankäytön avoimuutta ja edesauttaa niiden integrointia Euroopan energiajärjestelmään kestävällä tavalla. Euroopan teknologisen omavaraisuuden ja digitaalisen suvereniteetin vahvistaminen vaatii suuria määriä laskentakapasiteettia. Kapasiteetin kasvattamiseen liittyy kuitenkin myös haasteita, jotka on ratkottava. Datakeskusten onkin oltava erittäin energia- ja vesitehokkaita. Ne on myös voitava integroida kestävällä tavalla energiajärjestelmään. Tänään ehdotetulla yhteisellä luokitusjärjestelmällä varmistetaan, että datakeskusten resurssien – eli energian ja veden – käytöstä on saatavilla avointa tietoa. Luokitusjärjestelmä kattaa kaikki yli 500 kW:n datakeskukset. Kestävät, joustavat ja hyvin suunnitellut datakeskukset voivat mukauttaa sähkönkäyttönsä sähköverkon tilanteen mukaan. Tämä taas pienentää koko sähköjärjestelmän kustannuksia, parantaa verkon vakautta
EU KIDS Act skyddar barn från riskerna med sociala medier i EU17.9.2026 12:09:08 EEST | Pressmeddelande
EU-kommissionen har i dag antagit EU KIDS Act för att göra barn säkrare på nätet. Enligt förslaget är det förbjudet för operatörer av sociala medier att låta barn under 13 år få tillgång till deras plattformar. Förslaget omfattar också en EU-omfattande regel om att endast den som fyllt 15 år ska få skapa ett personligt konto på sociala medier. Lagen vänder också på bevisbördan för medieplattformarnas del. Från och med nu måste tjänsteleverantörerna visa att deras tjänster är åldersanpassade och säkra. ”Våra barn har att göra med den allra senaste och mest avancerade tekniken. Den har inte skapats för deras välbefinnande. EU KIDS Act vänder på bevisbördan, vilket medför att plattformarna från och med nu måste visa att de är utformade för att vara säkra. Vi låter föräldrarna återta rätten att vägleda sina barn så att de kan orientera sig på ett säkrare sätt ute på nätet”, säger EU-kommissionens ordförande Ursula von der Leyen. ”Genom EU KIDS Act ser vi till att våra barn på egna villkor
EU KIDS Act suojelee lapsia sosiaalisen median riskeiltä EU:ssa17.9.2026 11:31:47 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään hyväksynyt EU KIDS Act -säädöksen, jolla parannetaan lasten turvallisuutta verkossa. Ehdotuksessa kielletään sosiaalisen median toimijoita päästämästä alle 13-vuotiaita lapsia alustoilleen. Lisäksi siinä ehdotetaan koko EU:n laajuista sääntöä, jonka mukaan vasta 15-vuotiaat voivat luoda henkilökohtaisen sosiaalisen median tilin. Säädöksellä käännetään myös todistustaakka sosiaalisen median alustoille: tästedes palveluntarjoajien on osoitettava, että heidän palvelunsa ovat kullekin ikätasolle sopivia ja turvallisia. ”Lapsemme ovat tekemisissä uusimpien ja kehittyneimpien teknologioiden kanssa. Näitä teknologioita ei ole luotu heidän hyvinvointiaan ajatellen. EU KIDS Act kääntää todistustaakan: tästedes alustojen on osoitettava, että ne ovat oletusarvoisesti turvallisia. Annamme ohjat jälleen vanhemmille, jotta he voivat opastaa lapsiaan toimimaan turvallisemmassa verkkomaailmassa”, totesi komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. ”EU KIDS Actin avulla var
EU-kommissionens ordförande Ursula von der Leyens tal om tillståndet i unionen16.9.2026 12:23:54 EEST | Pressmeddelande
EU-kommissionens ordförande Ursula von der Leyen har hållit sitt tal om tillståndet i unionen i Europaparlamentet i Strasbourg. Hela talet är tillgängligt här: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/sv/speech_26_1868 Allt tillhörande material är tillgängligt här: https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/state-union_sv
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme