EU:n päästökaupan on tuettava teollisuuden uudistumista ja reilua kilpailua
17.7.2026 15:52:03 EEST | Metsäteollisuus ry | Tiedote
Metsäteollisuus ry pitää myönteisenä, että Euroopan komission ehdotus EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi tunnistaa teollisuuden hiilivuotoriskin, teknisten hiilidioksidipoistojen kasvavan merkityksen sekä talvimerenkulun erityisolosuhteet. Jatkovalmistelussa on varmistettava, että päästökauppa tukee teollisuuden investointeja Euroopassa ja palkitsee edelläkävijät.
EU:n päästökauppa on keskeinen väline teollisuuden päästöjen vähentämisessä. Sen kehittämisessäon varmistettava, että eurooppalainen teollisuus pystyy investoimaan vähäpäästöisiin ratkaisuihin ja kilpailemaan globaaleilla markkinoilla myös silloin, kun kilpailijoilla ei ole vastaavia hiilikustannuksia.
Metsäteollisuus toimii globaaleilla markkinoilla, joissa investoinnit ja tuotanto voivat siirtyä Euroopan ulkopuolelle, jos toimintaympäristö heikkenee kilpailijoihin nähden. Vertailuarvoihin perustuva maksuttomien päästöoikeuksien jako ehkäisee hiilivuotoa ja kannustaa samalla vähentämään päästöjä.
Metsäteollisuus pitää tärkeänä, että maksuttomien päästöoikeuksien jakoa jatketaan niin kauan kuin eurooppalaisten ja EU:n ulkopuolisten tuottajien ilmastokustannukset eivät ole tosiasiallisesti samalla tasolla.
Vaikka komissio esittää järjestelmän jatkamista, se jättää edelleen korjaamatta merkittävän epäjohdonmukaisuuden. Päästökaupan ulkopuolelle jäävät edelleen kaikkein ilmastotehokkaimmat tuotantolaitokset, joiden energiankäytöstä yli 95 prosenttia perustuu biomassaan.
– On mahdotonta perustella, että juuri kaikkein vähäpäästöisimmät laitokset jäävät edelleen päästökaupan ja siten maksuttomien päästöoikeuksien ulkopuolelle. Metsäteollisuus Suomessa on edennyt määrätietoisesti omien fossiilisten päästöjen vähentämisessä kohti nollaa. Nykyinen järjestely rankaisee edelläkävijöitä ja muodostaa suoranaisen kannustinloukun loppujen päästöjen leikkaamiseksi, Metsäteollisuus ry:n ilmasto- ja energia-asioista vastaava johtaja Ville Hulkkonen sanoo.
Teknisille hiilidioksidipoistoille tarvitaan uskottava markkina
Komission ehdotus avaa mahdollisuuden liittää teknisiä ja pysyviä hiilidioksidipoistoja osaksi päästökauppaa. Tämä voi lisätä kysyntää uusille ratkaisuille ja vauhdittaa investointeja hiilidioksidin talteenottoon, hyödyntämiseen ja pysyvään varastointiin.
Suomen metsäteollisuudella on merkittäviä mahdollisuuksia tuottaa tulevaisuudessa lisäilmastohyötyjä bioperäisen hiilidioksidin talteenoton ja pysyvän varastoinnin avulla. Toimiva markkina auttaisi muuttamaan nämä mahdollisuudet investoinneiksi ja uusiksi ilmastoratkaisuiksi.
– Pysyville hiilidioksidipoistoille tarvitaan uskottava ja pitkäjänteinen liiketoimintamalli. Päästökauppa voi olla osa ratkaisua, jos se onnistutaan rakentamaan tavalla, joka luo yrityksille riittävän ennakoitavuuden investointien tekemiseen, Hulkkonen painottaa.
Talvimerenkulun erityisolosuhteet on huomioitava pysyvästi
Talvimerenkulkuun liittyvien erityisolosuhteiden tunnistaminen on kriittistä koko Suomen vientiteollisuuden kannalta. Jääolosuhteet lisäävät energiankulutusta tavalla, jota ei voida poistaa tavanomaisilla energiatehokkuustoimilla. Metsäteollisuus korostaa, että talvimerenkulun huomioinnin tulee olla pysyvä. Komissio esittää talvimerenkulun huomioinnin jatkoa vuoteen 2035 asti.
Metsäteollisuus ry arvioi komission ehdotuksen yksityiskohtaisia vaikutuksia yhdessä jäsenyritystensä kanssa. Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden on jatkokäsittelyssä varmistettava, että päästökauppa vähentää päästöjä kustannustehokkaasti, ehkäisee hiilivuotoa ja luo edellytykset uusille vähäpäästöisille investoinneille Euroopassa.
Lisätietoja:
Ville Hulkkonen, Metsäteollisuus ry, ilmasto- ja energia-asioista vastaava johtaja, ville.hulkkonen@forestindustries.fi, +358 440 777 226
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Hallitusohjelman toteuttaminen ei nyt riitä28.8.2026 08:49:35 EEST | Tiedote
Hallituskausi kääntyy kohti loppuaan ja Petteri Orpon hallitus kokoontuu ensi viikolla viimeiseen budjettiriiheensä. Siellä hallitus ei saa pudottaa hanskojaan, päinvastoin: Riihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati yhtään kasvua heikentävää päätöstä.
Ennallistamissuunnitelma on liian kallis27.8.2026 11:40:50 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu. Suomen luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on yhteinen ja tärkeä tavoite, mutta se on toteutettava niin, että myös kotimaisen puun saatavuus, työllisyys ja alueiden elinvoima turvataan.
Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumusten loppuraportti: pitkäjänteinen työ on tuottanut tuloksia20.8.2026 09:21:25 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden vuonna 2012 käynnistämät vapaaehtoiset vastuullisuussitoumukset ovat vauhdittaneet merkittävästi toimialan vastuullisuustyötä. Tuore loppuraportti osoittaa, että valtaosa vuoteen 2025 asetetuista tavoitteista saavutettiin tai niiden saavuttamisessa edistyttiin merkittävästi.
Puukauppa piristyi alkukesällä, tukkipuun hintataso säilyi vahvana18.8.2026 14:00:16 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten puunostot olivat toisella vuosineljänneksellä viidenneksen viime vuotta ja pitkän aikavälin keskiarvoa pienemmät. Kesäkuussa puukauppa kuitenkin vilkastui alkuvuoteen verrattuna. Tukkipuun hintataso on metsänomistajan näkökulmasta edelleen vahva, ja kuitupuustakin maksetaan pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampaa hintaa.
Puukaupan alkuvuosi oli hiljainen – toimivat markkinat hyödyttävät metsänomistajaa ja teollisuutta10.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 6,2 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on 24 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja noin viidenneksen alle viiden vuoden vastaavan ajankohdan keskiarvon. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kuitupuuta ostettiin 2,9 miljoonaa kuutiometriä ja tukkipuuta 2,4 miljoonaa kuutiometriä. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä jäi lähes neljänneksen pienemmäksi ja tukkipuun noin 12 prosenttia pienemmäksi. Puun hinnat kehittyivät puutavaralajeittain eri suuntiin edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Mäntytukkien hinnat laskivat noin kaksi prosenttia, kuusitukkien hinnat nousivat noin prosentin ja koivutukkien hinnat laskivat noin kaksi prosenttia. Kuitupuun hinnat puolestaan laskivat noin kymmenen prosenttia. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä mäntytukin keskihinta oli 74 euroa kuutiometriltä. Hinnat vaihtelivat alueen ja hakkuutavan mukaan noin 46–78 euron v
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme