Asuntomessut on hyvä vierailukohde säällä kuin säällä – sadekaan ei pilaa messupäivää
20.7.2026 08:27:00 EEST | Asuntomessut | Tiedote
Asuntomessuvierailua ei kannata siirtää sääennusteen vuoksi. Vaikka messualueella liikutaan ulkona kohteesta toiseen, suuri osa päivästä vietetään messutalojen ja muiden sisäkohteiden suojassa. Sateen sattuessa kannattaa siis napata sateenvarjo mukaan ja suunnata Asuntomessuille Lempäälään hyvissä ajoin ennen tapahtuman viimeisiä päiviä.

Suomen kesäsää voi muuttua nopeasti, mutta pieni sade ei estä onnistunutta Asuntomessupäivää. Asuntomessuilla Lempäälässä tärkeintä nähtävää ovat yli 30 talokohdetta, joihin tutustutaan sisätiloissa. Kohteiden välillä kuljettavat matkat ovat lyhyitä, ja reitillä voi edetä omaan tahtiin. Sadesäällä messuvieraita on vähemmän, jolloin kohteisiin ei tarvitse jonottaa välttämättä lainkaan.
Sateenvarjot sallittuja
Sateenvarjot ovat Asuntomessualueella sallittuja, joten mukaan voi hyvin ottaa oman varjon. Talokohteisiin sateenvarjoja ei kuitenkaan voi viedä sisälle, vaan ne jätetään vierailun ajaksi kohteen ulkopuolelle. Sateisena päivänä kannattaa varata mukaan myös vedenpitävät kengät ja kevyt sadetakki. Messutoimistossa on myynnissä kertakäyttösadetakkeja.
Sateelta suojaan syömään ja ostoksille
Ruokatauon voi viettää sateelta suojassa Asuntomessujen ravintolamaailmassa. Saikantalon viihtyisistä sisätiloista löytyy buffet- ja à la carte -ravintolat, ja Saikantalon edustalla sijaitsevan street food truckin antimista voi nauttia katoksen alla. Saikantalo, joka on Saikan alueen tuleva päiväkoti ja koulu, on myös yksi Asuntomessujen kohteista.
Näyttelyhallissa voi puolestaan tutustua asumisen tuotteisiin ja palveluihin sekä tehdä ostoksia kuivissa sisätiloissa. Myös muiden näytteilleasettajien tarjontaan voi tutustua katosten alla. Suuren osan messupäivästä voi siis viettää sateelta suojassa.
Vierailua ei kannata jättää viime tinkaan
Sääennusteita ei kannata seurata liian tarkasti tai jäädä odottamaan täydellistä poutapäivää. Asuntomessupäivästä saa onnistuneen monenlaisessa säässä, kun varusteet valitsee ennusteen mukaan. Sateinen tai pilvinen päivä voi olla talokierrokselle jopa miellyttävä: talokohteissa on väljempää eikä kesähelteestä tarvitse kärsiä.
Vierailu kannattaa ajoittaa hyvissä ajoin ennen tapahtuman päättymistä. Näin messuille voi tulla itselle sopivana päivänä, eikä tutustumista tarvitse jättää viimeisille päiville, jolloin odotettavissa on ruuhkia.
Asuntomessut Lempäälässä on avoinna päivittäin 9.8. saakka klo 10–18 kaikkina muina päivinä paitsi torstaisin, jolloin aukioloaika on klo 12–20. Lisätiedot, liput ja saapumisohjeet: asuntomessut.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arna GrymViestintäpäällikköOsuuskunta Suomen Asuntomessut
Puh:+358 40 511 2223arna.grym@asuntomessut.fiJoran HasensonToimitusjohtajaOsuuskunta Suomen Asuntomessut
Puh:0400 285 718joran.hasenson@asuntomessut.fiTietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Asuntomessut käynnistyivät onnistuneesti – ennätyksellinen ennakkomyynti ennakoi vilkkaita viikkoja14.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Ensimmäinen messuviikonloppu sujui rauhallisesti, vaikka ennakkoon on myyty ennätysmäärä pääsylippuja. Asuntomessuilla kävijämäärät kasvavat perinteisesti tapahtuman edetessä, joten juuri nyt on erinomainen hetki vierailla messuilla ilman suurimpia ruuhkia.
Asuntomessujen Villa Trekooli on Vuoden Mallitalo 20269.7.2026 11:27:00 EEST | Tiedote
RKL:n palkintoraati on valinnut Asuntomessujen Vuoden Mallitaloksi Villa Trekoolin. Kohde nousi voittajaksi korkeatasoisen kokonaisuutensa, harkitun arkkitehtuurinsa ja viimeistellyn toteutuksensa ansiosta.
Asuntomessujen akkreditointi on alkanut2.7.2026 16:50:58 EEST | Tiedote
Median akkreditointi Asuntomessuille Lempäälään on nyt avoinna. Akkreditointia voivat hakea median edustajat sekä sosiaalisen median vaikuttajat.
KUTSU – Asuntomessujen avajaiset medialle 9.7.2026 Lempäälässä23.6.2026 14:05:01 EEST | Tiedote
Kutsumme median edustajat tutustumaan Asuntomessut Lempäälässä -tapahtuman kohteisiin ja Saikan Asuntomessualueeseen sekä nauttimaan avajaistunnelmasta torstaina 9.7.2026 klo 10–14.
KUTSU – Asuntomessujen mediapäivä 9.7.2026 Lempäälässä16.6.2026 08:26:49 EEST | Tiedote
Kutsumme median edustajat tutustumaan Asuntomessut Lempäälässä -tapahtuman kohteisiin ja Saikan Asuntomessualueeseen sekä nauttimaan avajaistunnelmasta torstaina 9.7.2026 klo 10–14.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme