Palvelun aatelia -kilpailuun saatiin 200 ehdotusta eri puolilta Etelä-Savoa

20.7.2026 09:10:57 EEST | Etelä-Savon kauppakamari | Tiedote

Jaa

Palvelun aatelia -kilpailu järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja tänä vuonna ehdotuksia kerättiin toukokuulta heinäkuun puoliväliin. Kilpailun ehdotusaika päättyi 15.7.2026, ja ehdotuksia saatiin 200 ympäri Etelä-Savoa!

Palvelun aatelia 2026
Palvelun aatelia 2026 Etelä-Savon kauppakamari Etelä-Savon kauppakamari

Palvelun aatelia -kilpailussa etsitään vuosittain erinomaisia ja erottuvia palveluntuottajia Etelä-Savon alueelta. Kilpailu haluaa nostaa esiin toimijoita, jotka tekevät arjesta sujuvampaa ja asiakaskokemuksesta poikkeuksellisen hyvän. Kilpailua luotsaavan Etelä-Savon kauppakamarin kaupan- ja palvelualan valiokunnan puheenjohtaja Saara Liukkonen on innoissaan siitä, että kilpailu keräsi tänä vuonna ennätysmäärän ehdotuksia. Ehdotuksia on tänäkin vuonna tullut jokaisesta Etelä-Savon kunnasta, tällä kertaa etenkin Mikkelin seudulta tuli runsaasti ehdotuksia. 
 
Ehdotuksissa on mukana muun muassa kauppoja, ravintoloita, matkailun ja liikunnan toimijoita, harrastuspaikkoja sekä hyvinvointialan yrityksiä. Mukana on myös arjen tärkeitä palveluita, kuten kioskeja, huoltoasemia ja korjauspalveluita. Ehdotusten perusteluissa korostettiin etenkin ihmiseltä ihmiselle -tyyppistä, kiireetöntä, ystävällistä ja asiakaslähtöistä palvelua, palvelutarjonnan laatua ja palveluasennetta. 
 
Seuraavaksi kaupan- ja palvelualan valiokunta valitsee ehdotusten joukosta kymmenen finalistia, joiden toimintaa arvioidaan muun muassa mysteerishoppauksella. Ehdotuksissa annettujen perusteluiden ja mysteerishoppauksien avulla valiokunta valitsee finalisteista voittajan, joka kruunataan Palvelun aateliksi Yrittäjägaalassa tammikuussa 2027. 
 
 
Yhteistyössä kilpailua mahdollistamassa ovat Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon maakuntaliitto, Juvan kunta, Kangasniemen kunta, MEKS Kaakko, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, MPY Telecom Oy, Mäntyharjun kunta, OP Suur-Savo, Pieksämäen kaupunki, Puumalan kunta, SaaraLiu, Rantasalmen kunta, Savonlinnan kaupunki ja Sulkavan kunta. 
 
Lisätietoja: https://eskauppakamari.fi/palvelunaatelia/

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

Palvelun aatelia 2025 –kilpailun voittaja on Sale Hurissalo24.1.2026 18:30:00 EET | Tiedote

Sale Hurissalo on valittu Palvelun aatelia 2025 –kilpailun voittajaksi. Kauppaa kuvailtiin ehdotuksissa aidosti koko kylän sydämeksi: paikaksi, jossa asiakas kohdataan tilanteesta rippumatta lämpimästi ja kiireettömästi, jossa asiakkaatkin tervehtivät toisiaan ja hymy tarttuu jo ovella. Palvelu on ratkaisukeskeistä ja joustavaa, asiakkaiden tarpeita kuunnellaan, ja heitä kannustetaan myös vaikuttamaan valikoimaan. Kaupasta löytää lisäksi myös monenlaisia muita palveluita, kuten lippupalvelun, Alkon noutopisteen ja S-pankin asiointipisteen. Yritys toimi myös aktiivisesti kyläyhteisön kokoajana järjestämällä erilaisia tapahtumia, kuten lavatansseja, kesäisiä karaokeiltoja ja Sale konsertteja, joita ovat tähdittäneet muun muassa Tapani Kansa ja Arja Koriseva. Tämä toimija osoittaa, että asiakaslähtöisyys, välittäminen ja yhteisöllisyys eivät ole vain kauniita sanoja, vaan tekoja, jotka tekevät arjesta parempaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye