S-Pankki Oyj

Euroopan keskuspankin 23.7.2026 korkokokouksen ennakko - EKP pitämässä korot ennallaan heinäkuun kokouksessaan

20.7.2026 10:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa

Euroopan keskuspankki (EKP) pitää todennäköisesti korot ennallaan tämän viikon kokouksessaan. Lähi-idän konfliktin uusi eskaloituminen on lisännyt taas inflaatioriskejä, mutta arvioimme EKP:n jäävän vielä tarkkailemaan hintakehitystä. S-Pankki odottaa EKP:n nostavan korkoja syyskuun kokouksessa.

S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen.
S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen. Pekka Hannila

EKP:n rahapolitiikan päättäjät kokoontuvat tällä viikolla, ja korkopäätös julkaistaan torstaina 23. heinäkuuta. Kesäkuussa EKP nosti talletuskoron 2,25 prosenttiin Lähi-idän sodan aiheuttamien inflaatiopaineiden vuoksi. Koronnoston perusteluissa energiahintojen nousun odotettiin vauhdittavan jossain määrin myös elintarvikkeiden, tavaroiden ja palvelujen inflaatiota. EKP nosti kokouksessa myös euroalueen inflaatioennusteitaan. Heinäkuun 9. päivänä julkaistut EKP:n kesäkuun kokouksen pöytäkirjat osoittivatkin, että päättäjien huoleksi oli noussut energiashokin muuttuminen aiemmin oletettua pysyvämmäksi.

EKP:n kesäkuun kokouksen jälkeen inflaationäkymä on kuitenkin kohdannut muutoksia. Ensin kesäkuun puolivälissä öljyn hinta laski selvästi Yhdysvaltojen ja Iranin päästyä sotatoimet päättäneeseen aiesopimukseen. Lisäksi euroalueen inflaatio hidastui kesäkuussa markkinaodotuksia enemmän 2,8 prosenttiin toukokuun 3,2 prosentista. Näiden seurauksena EKP:n koronnosto-odotukset ehtivät jo hieman vaimentua.

Viime päivinä öljy on kuitenkin jälleen kallistunut, kun Yhdysvallat on tehnyt uusia iskuja Iraniin ja kommentointi on muuttunut uhkaavan sävyiseksi. Tämän seurauksena epävarmuus on taas lisääntynyt ja lähiajan inflaatio- sekä koronnosto-odotukset ovat jälleen voimistuneet.

”EKP todennäköisesti painottaa tulevassa kokouksessaan yhä inflaatioriskejä ja valmiutta tarvittaessa nostaa korkoja lisää. Arvioimme EKP:n kuitenkin haluavan seurata Lähi-idän tilanteen uusimman eskaloitumisen vaikutuksia hintanäkymiin ennen uusia koronnostopäätöksiä, ja siten pitävän korot vielä ennallaan”, S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen ennakoi.

S-Pankki arvioi energiahintojen nousun välittyvän edelleen muihin hintoihin siinä määrin, että odotuksissamme on EKP:ltä vielä yksi koronnosto. Etenkin kun Lähi-idän tilanteen eskaloituminen on taas muuttanut inflaatioriskejä hieman korkeamman inflaation suuntaan.

”Ennustamme EKP:n nostavan korkojaan seuraavan kerran syyskuun kokouksessa. Myös tuolloin julkaistavat EKP:n uudet talousennusteet antavat hyvää nojaa päätöksenteolle”, Ronkanen arvioi.

Euriborkorot nousseet koronnosto-odotusten voimistumisen myötä

Korkomarkkinoilla odotukset EKP:n koronnostoista olivat jo hieman vaimentuneet, mutta ne voimistuivat taas sen jälkeen, kun Yhdysvallat aloitti uudet iskut Irania vastaan 7. heinäkuuta. Korkomarkkinoilla ei kuitenkaan uskota koronnostoon tulevassa kokouksessa, vaan EKP:n seuraava koronnosto on odotuksissa syys-lokakuussa. Myös tämän jälkeen uusi koronnosto on palannut odotuksiin, ja se on hinnoiteltu täysimääräisesti vuoden 2027 ensimmäiseen kokoukseen helmikuun alkuun.

Koronnosto-odotusten voimistumisen seurauksena myös euriborkorot ovat liikahtaneet uudestaan ylöspäin. 12 kuukauden euriborkorko on noussut jälleen 2,90 prosentin tuntumaan. 3 kuukauden euribor on puolestaan lähestynyt 2,50 prosenttia ja on nyt korkeimmillaan sitten maaliskuun 2025.

”12 kuukauden euriborissa on nyt lähipäivinä nousupainetta, jos Brent-öljyn hinta jatkaa vielä nousuaan maanantaiaamun noin 90 dollarin tynnyrihinnasta. 12 kuukauden euriborin selvä lisänousu edellyttäisi kuitenkin öljyn hinnalta uutta tuntuvaa nousua. 3 kuukauden euribor todennäköisesti jatkaa vielä nousussa ja siten lähestyy vähitellen 12 kuukauden euriboria”, Ronkanen arvioi.

Lähiajan korkonäkymiä määrittävät kuitenkin edelleen pitkälti Lähi-idän tapahtumien vaikutukset energiahintoihin sekä välillisesti muiden hyödykkeiden hintoihin. Epävarmuus on suurta ja korkonäkymä voi muuttua nopeastikin kumpaankin suuntaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Enkät: Lite mer än hälften av finländarna har en sommarstuga till sitt förfogande – alla är dock inte beredda att betala underhållskostnader16.7.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Stugägarnas åsikter om underhållskostnaderna för stugan är delade. En fjärdedel är beredd att betala mindre än 100 euro i månaden, men en del är inte beredda att betala något. S-Bankens expert uppmanar till att granska kostnaderna för sommarstugan som en helhet för att den egna ekonomin ska vara i balans. Den lättnad som införts för tillbyggnad har lockat stugägare att överväga och genomföra särskilt byggandet av gäststuga och bastu.

Tutkimus: Hieman yli puolella suomalaisista on mökki käytössään – kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita maksamaan ylläpitokuluja16.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Mökin ylläpitokulut jakavat mökkikansaa. Neljännes olisi valmis alle 100 euron kuluihin kuukausittain, mutta osa ei ole valmis maksamaan mitään. S-Pankin asiantuntija kehottaa tarkastelemaan mökkiin liittyviä kuluja kokonaisuutena oman talouden pitämiseksi tasapainossa. Lisärakentamiseen tullut kevennys on houkutellut mökkiläisiä harkitsemaan ja toteuttamaan etenkin vierasmaja ja saunan rakentamista.

Veronpalautukset tuovat suomalaisille keskikesällä lisäeuroja – näin moni voi hyödyntää rahat fiksummin3.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Veronpalautukset alkavat jälleen näkyä suomalaisten tileillä heinäkuusta lähtien. Monelle veronpalautus on edelleen kesän ylimääräinen käyttöraha, mutta osa hyödyntää summan myös säästämiseen tai sijoittamiseen. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että ylimääräinen rahasumma on normaaleja arkituloja helpompi irrottaa säästämiseen ja sijoittamiseen.

Färsk undersökning: Bastu och kylskåp är de viktigaste bekvämligheterna i sommarstugan – strand är viktigare än el eller rinnande vatten30.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Bastu är fortfarande den viktigaste bekvämligheten i sommarstugan - mer än nio av tio finländare anser den vara viktig. Nästan en femtedel av stugägarna tillbringar mer än 100 dagar per år i sommarstugan, medan man tillbringar betydligt mindre tid i gemensamma sommarstugor, framgår det av S-Bankens enkät om livet på sommarstugan. Bankens expert uppmanar dem som överväger en sommarstuga att förhålla sig realistiska till sina drömmar om en sommarstuga och till den tid som ska tillbringas i stugan, när man ska hitta en lämplig stuga.

Tuore tutkimus: Sauna ja jääkaappi ovat mökkimukavuuksista tärkeimmät – ranta tärkeämpi kuin sähkö tai juokseva vesi30.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Sauna pitää pintansa mökin tärkeimpänä mukavuutena, kun jopa yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää sitä tärkeänä. Mökin omistajista lähes viidennes viettää mökillä yli 100 päivää vuodessa, kun taas yhteisillä mökeillä vietetään selvästi vähemmän aikaa, selviää S-Pankin Mökkikyselystä. Pankin asiantuntija kehottaa mökkiä harkitsevia puntaroimaan mökkihaaveitaan ja mökillä vietettävää aikaa realistisesti sopivan mökin löytämiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye