Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Satakunnassa voimakasta nousua työttömyydessä kesäkuussa

21.7.2026 08:00:00 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Satakunnassa työttömyys kääntyi kesäkuussa tavanomaiseen kausittaiseen nousuun. Työttömien määrä on noussut myös vuotta aiempaan verrattuna. Etenkin nuorten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys on edelleen selvästi kasvanut.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain karttakuva.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Satakunnassa kesäkuun 2026 lopulla. Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Satakunnassa kuntien työllisyyspalveluissa oli kesäkuun lopussa 11 840 työtöntä työnhakijaa. Se on noin 830 henkeä eli 7,5 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Koko maassa työttömyys nousi 6,4 %. Edellisestä kuukaudesta työttömien määrä kasvoi Satakunnassa 870 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuussa 12,3 %.

Useimmissa Satakunnan kunnissa työttömyys on vielä noussut vuotta aiemmasta

Työttömien työnhakijoiden määrä on vuoden takaiseen verrattuna noussut kolmessatoista Satakunnan kuudestatoista kunnasta. Määrällisesti eniten työttömyys on vuoden aikana kasvanut Porissa, missä lisäystä on ollut 344 henkeä. Suhteellisesti eniten työttömyys on noussut Säkylässä, missä nousua on ollut 22 prosenttia. Vain Jämijärvellä ja Pomarkussa työttömyys on alentunut. Karviassa työttömiä oli yhtä paljon kuin vuosi sitten.

Kesäkuussa työttömyys oli korkeinta Porissa, jossa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 14,9 %. Alin työttömyys oli Eurassa, missä osuus oli 7,3 %.

Alle 25-vuotiaiden työttömyys on noussut eniten

Työttömistä työnhakijoista oli toukokuun lopussa miehiä 56 % ja naisia 44 %. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien miesten määrä on kasvanut 6 % ja naisten vajaat 10 %.

Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 22 % vuotta aikaisemmasta. Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä nousi vain 1 %.

Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 4 100. Se on 14 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 1 340, missä on 11 % nousua vuotta aiempaan verrattuna.

Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden työttömyys on vähentynyt

Työvoiman heikko kysyntä näkyy työttömien työnhakijoiden määrän kasvuna useimmissa pääammattiryhmissä. Eniten työttömien määrä on kasvanut palvelu- ja myyntityöntekijöiden pääammattiryhmässä. Myös eri alojen erityisasiantuntijoiden työttömyys on selvästi noussut. Työttömyys on vuotta aiemmasta alentunut rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä.

Työvoiman kysynnässä on jo piristymisen merkkejä

Satakunnassa ilmoitettiin työllisyyspalveluihin kesäkuun aikana 738 uutta avointa työpaikkaa. Se on 24 % enemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Yhteensä kesäkuussa oli avoinna noin 1 250 työpaikkaa.

Palveluissa olevien määrä oli pienempi kuin vuosi sitten

Kesäkuun lopussa erilaisten aktiivisten työvoimapoliittisten palveluiden piirissä oli Satakunnassa noin 1 690 henkilöä, mikä on 4 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lukumääräisesti eniten vähennystä on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Eniten osallistujia oli työvoimakoulutuksessa, jossa oli kesäkuun lopussa 644 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain karttakuva.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Satakunnassa kesäkuun 2026 lopulla.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Kesäkuu nosti Varsinais-Suomen työttömyyttä reippaasti21.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen työttömyys kasvoi kesäkuun aikana reippaasti verrattuna toukokuuhun, kuten pidemmän aikavälin tarkastelussa yleensä trendinomaisesti tapahtuu. Myös pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kesäkuun aikana voimakkaasti. Julkisten palveluiden kautta mitattava työvoiman kysyntä pysyi edelleen melko vaisuna, mutta avoimien työpaikkojen määrä nousi kuitenkin hieman verrattuna vuodentakaiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye