Ulla Väätäisen valokuvakollaasinäyttely avautuu Naantalin pääkirjastossa
30.7.2026 10:00:00 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote
Ulla Väätäisen Lentävät saaret -valokuvakollaasinäyttely, joissa uni ja todellisuus kohtaavat salaperäisissä saarissa on nähtävillä Naantalin pääkirjastossa 3.–27.8.2026. Näyttelyn teoksissa saaret saavat vapauden nousta maiseman yläpuolelle ja matkata lähes autioissa maisemissa vailla ihmisiä eri vuoden ja vuorokauden aikoina.

– Lentävät saaret ennustavat siirtymää ja muutoksen aikaa, irtioton riemua, seikkailuun kutsua, uuden alkamisen ohi kiitävää hetkeä. Tunnelma on seesteinen, vain kevyt tuuli, outo sade, ilma värähtelee, aalto lyö kepeästi rannan hiekkaan tai kiviin. Päivät ja yöt kiertävät kehäänsä ja yksinäiset saaret leijuvat maasta irronneina maiseman yllä vapaina, itsenäisinä, riippumattomina. Saaret heijastavat tunteita, kauneutta ja mysteeriä. Ne kertovat tarinaa unen ja todellisuuden välisestä rajattomasta vuoropuhelusta. Koen, että saaret kantavat mukanaan salaisuuksia, ikiaikaisia muistoja jatkuvasti muuttuvasta maailmasta, luonnosta ja ihmisistäkin, kertoo Ulla Väätäinen.
Kollaasit ovat syntyneet valokuvista, joiden yhdistelemisessä sattuma on saanut johdattaa. Väätäinen on kuvannut saaria, kalliomuodostelmia ja maisemia niin kotimaassa kuin ulkomailla. Erityisesti hän on kiinnostunut syrjäisistä kohteista, joiden tunnelma on arvoituksellinen. Oudot tilanteet ja yhteensattumat inspiroivat häntä.
Eri elementtien yhdistäminen synnyttää hieman nyrjähtäneitä näkymiä ja saa pohtimaan:
Mitä on vapaus? Miten sattumanvaraisesti se osuu kohdalle?
Lentävät saaret -valokuvakollaaseja
3.–27.8.2026
Naantalin pääkirjasto, 2. Krs
Tullikatu 11, Naantali
Avoinna kirjaston palveluaikoina (ma-to klo 12–19 ja pe 10–16, la ja su suljettu)
Vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla Väätäinentaiteilija
Puh:+358 4432 11748ulla.vaatainen@midday.fiwww.midday.fiAnna HilskakirjastonhoitajaNaantalin kaupunki
Puh:044 4171313anna.hilska@naantali.fiKuvat
Naantalin kaupunki
Naantali on perustettu jo 1400-luvulla. Se on viehättävä ja kasvava yli 20 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Merellisyys on vahvasti läsnä kaupungin arjessa: Naantaliin kuuluu 1 000 saarta ja 1 000 kilometriä rantaviivaa. Naantalissa voi valita, asuuko kaupungissa vai saaristossa – meillä jokainen pääsee nauttimaan vahvasta yhteisöstä, hyvistä palveluista ja ainutlaatuisista kulttuuri- ja virkistysmahdollisuuksista.
Naantali on yrittäjämyönteinen ja kehittyvä satamakaupunki. Sujuvat liikenneyhteydet maitse ja meritse tukevat elinvoimaista arkea ja yritystoimintaa: kaupungissa toimii jo yli 1 600 yritystä.
Naantalissa on tilaa kasvaa ja ilo olla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Aurinkotien työmaa etenee Piispantien risteykseen4.9.2026 10:45:46 EEST | Tiedote
Aurinkotien jalankulku- ja pyöräilyväylän uudistaminen jatkuu, ja kaivuutyöt siirtyvät seuraavaksi Piispantien risteykseen. Työt aiheuttavat tilapäisiä muutoksia jalankulun, pyöräilyn ja Piispantien ajoneuvoliikenteen järjestelyihin.
Naantalin yrittäjyyskasvatuksen polku lapsille ja nuorille on valmistunut2.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki on jo usean vuoden edistänyt lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatuksen mallia. Yrittäjyyskasvatus otetaan osaksi opetusta jokaisella opetusasteella. Mallin tarkoitus ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan edistää yritteliäisyyttä ja yrittäjämäistä ajattelua sekä auttaa nuoria löytämään oma suuntansa.
Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.
Kalevanniemen kampus ja upea liikuntahalli valmistuvat Naantalissa31.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kalevanniemen kampus on Naantalin lähihistorian suurimpia rakennusprojekteja, jossa on paranneltu vanhaa ja rakennettu paljon uutta. Uusi, maakunnan hienoimpiin kuuluva liikuntahalli parantaa merkittävästi liikuntatilojen kapasiteettia ja urheilumahdollisuuksia Naantalissa. Kampuksen vastuullisiin ratkaisuihin kuuluu aurinkovoimala ja rakennusten esteettömyys.
Brändi uudistui ja naantalilaiset näyttävät, mikä on heidän "Ilo olla Naantalissa"27.8.2026 10:09:55 EEST | Tiedote
Naantalin uusi, keväällä julkistettu brändi on elävä kokonaisuus ja koko kaupungin yhteinen. Pyysimme naantalilaisia lähettämään valokuvia, joissa näkyy mikä on heille "Ilo olla Naantalissa".
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


