Kemianteollisuus päästökauppaesityksestä: Hyvä pohja jatkovalmistelulle – hiilivuotosuoja ja investointien edellytykset varmistettava
20.7.2026 12:00:02 EEST | Kemianteollisuus ry | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi 17. heinäkuuta esityksensä päästökauppadirektiivin (ETS) uudistamiseksi kaudelle 2030–2040. Kyseessä on yksi tämän vaalikauden merkittävimmistä energia- ja ilmastopoliittisista esityksistä, ja se vaikuttaa suoraan Suomen kemianteollisuuden kilpailukykyyn, investointeihin ja toimialan transitioon kohti hiilineutraaliutta.
Päästökauppadirektiivi on EU:n keskeisin keino vähentää teollisuuden kasvihuonekaasupäästöjä, ja se kattaa muun muassa koko energiaintensiivisen teollisuuden, energiantuotannon ja meriliikenteen. Päästökauppaa ollaan myös laajentamassa polttoaineen jakelijoille.
Komission esitys jatkaa odotetusti päästövähennysuraa vuoteen 2040 asti. Esitetty päästövähennysura on komission mukaan linjassa EU:n ilmastotavoitteiden kanssa, mikä on toimialamme kannalta oleellinen lähtökohta. On tärkeää, että samaan aikaan varmistetaan riittävä hiilivuotosuoja teollisuudelle. Lisäksi lainsäädännön on laajasti tuettava teollisuuden siirtymää kohti hiilineutraaliutta.
Kemianteollisuus ry pitää tärkeänä, että päästökauppadirektiivissä turvataan teollisuuden kilpailukyky niin kauan kuin päästöille ei ole globaalia hintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa riittävää maksuttomien päästöoikeuksien tasoa ja epäsuorien vaikutusten huomioimista. Maksuttomien päästöoikeuksien määrä vähenee myös jatkossa, mutta komissio olisi mahdollistamassa oikeuksia vielä 2040 jälkeen, mikä on perusteltua. Suomessa epäsuorat kustannukset voitaisiin kompensoida järkevästi laaditulla sähköistämistuella. On hyvä, että komissio velvoittaisi jäsenmaat käyttämään huutokauppatuloja yhä enemmän päästökauppasektorin toimiin, mistä raha on myös peräisin.
– Direktiiviesitys antaa hyvän pohjan jatkovalmistelulle. Huomiota tulisi erityisesti kiinnittää teollisuuden siirtymän tarpeisiin ja hiilivuodon torjuntaan, jotta tarvittavat investoinnit saadaan maaliin, jolloin myös päästövähennysura on realistinen, sanoo johtava asiantuntija Tuomas Tikka Kemianteollisuus ry:stä.
Myönteistä esityksessä on, että se edistää hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen (CCU) asemaa osana päästökauppaa. Jatkovalmistelussa onkin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että päästövähenemät saadaan integroitua mahdollisimman toimivasti ja laajasti osaksi päästökauppaa. Toimiva CCU-sääntely on tärkeä kannustin investoinneille.
Puhdas siirtymä vaatii kuitenkin valtavia investointeja, ja ne toteutuvat vain, jos toimintaympäristö on kansainvälisesti kilpailukykyinen. Se edellyttää kokonaisvaltaista eurooppalaista teollisuuspolitiikkaa, jonka keskeinen osa komission nyt ehdottama päästökauppadirektiivin muutos on. Kemianteollisuus toivoo päättäjiltä vastuullista ja kokonaisuuksia hahmottavaa valmistelutyötä direktiivin jatkokäsittelyssä, jotta teollisuuden investoinnit saadaan toteutumaan Eurooppaan.
LISÄTIEDOT:
Tuomas Tikka
Johtava asiantuntija
Kemianteollisuus ry
+358 45 131 6683
Twitter: @Kemianteollisuu - https://twitter.com/Kemianteollisuu Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä. Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa. Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuudessa piristymisen merkkejä – hallituksen toimista vetoapua5.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden tuotantomäärät ovat kääntyneet kasvuun ja uusien tilausten määrä on kehittynyt myönteisesti. Kemianteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan tilanteensa hyväksi tai erittäin hyväksi arvioivien yritysten osuus on korkeimmillaan sitten vuoden 2023. Yritysjohtajat arvioivat, että hallituksen kasvua tukevat politiikkatoimet, etenkin yhteisöveron ja työn verotuksen keventäminen, vaikuttavat myönteisesti alan kannattavuuteen, investointeihin ja työllisyyteen.
Kemianteollisuuden päästöt laskussa – tuotanto kasvoi samaan aikaan27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Responsible Care -ohjelmassa mukana olevat kemianteollisuuden yritykset vähensivät kasvihuonekaasupäästöjään lähes 10 prosenttia vuodesta 2024, vaikka alan tuotanto kasvoi samaan aikaan 10 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi kemianteollisuuden Responsible Care -vastuullisuusohjelman uusista tuloksista.
Kemianteollisuus kehysriihestä: Ennakoitavuuden säilyminen tärkeä viesti teollisuudelle – luvitukseen tarvitaan uudistuksia22.4.2026 22:25:32 EEST | Tiedote
Kemianteollisuus pitää myönteisenä, että hallitus teki kehysriihessä investointiympäristön ennakoitavuutta tukevia ratkaisuja. Erityisen tärkeä viesti teollisuudelle on päätös säilyttää liikenteen jakeluvelvoitteen taso ennallaan.
Nuorisoala ja Kemianteollisuus: Nuorten hyvinvointi on ratkaisevaa myös yrityksille15.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten hyvinvointi ja työllistyminen ovat ratkaisevia tekijöitä sekä yhteiskunnan kestävyyden että talouskasvun näkökulmasta. Kemianteollisuus ry:n ja Nuorisoala ry:n yhteisessä hankkeessa pureuduttiin yritysten nuorivastuullisuuteen: miksi nuorten hyvinvointi kuuluu myös yrityksille ja miten sitä voidaan vahvistaa. Nuorten jaksaminen, osallisuus ja työkyky eivät ole vain yksilön haasteita, vaan ratkaisevia tekijöitä yrityksille, osaavan työvoiman saatavuudelle ja koko Suomen kilpailukyvylle.
Jakeluvelvoitteen alentaminen olisi tehoton keino laskea polttoaineiden hintoja15.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Polttoaineiden viimeaikainen hinnannousu johtuu raakaöljyn maailmanmarkkinahinnoista, joita Iranin konflikti on kasvattanut merkittävästi. Yhtenä ratkaisuna liikenteen polttoaineiden hintojen alentamiseksi on esitetty jakeluvelvoitteen keventämistä. Tämä ei kuitenkaan ole toimiva eikä tehokas keino vähentää autoilijoiden ja ammattiliikenteen kustannuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme