Kaikki rankkasateissa vaurioituneet maantiet Somerolla on avattu liikenteelle
20.7.2026 13:44:48 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Rankkasateet aiheuttivat vaurioita maanteille Somerolla 12.7.2026. Kaikkein pahimmat vauriot syntyivät maantielle 2810 (Turuntie), mutta myös muita teitä jouduttiin sulkemaan liikenteeltä. Turuntie avattiin liikenteelle varhain sunnuntaina 19.7.2026. Muut tiet oli avattu liikenteelle jo tätä ennen.

Korjaustyöt jatkuvat erityisesti Turuntiellä, jossa on käytössä toistaiseksi yksi ajokaista. Turuntien jalankulku- ja pyöräilyväylä vaatii vielä korjauksia, samoin tien kuivatusjärjestelmä kaivoineen. Korjaukset saadaan todennäköisesti pitkälti valmiiksi tämän viikon aikana.
Muut vaurioita kokeneet Someron maantiet on pääosin saatu korjattua. Nyt murskepinnalla olevat kohteet päällystetään lähiviikkoina.
Ajantasaisen tiedon liikennetilanteesta löydät Fintraffic Liikennetilanne.
Yhteyshenkilöt
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
päällysteinsinööri Tero Ahokas
puh. 0295 022 777
tero.ahokas@elinvoimakeskus.fi
Kuvat

Linkit
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Kesäkuu nosti Varsinais-Suomen työttömyyttä reippaasti21.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyys kasvoi kesäkuun aikana reippaasti verrattuna toukokuuhun, kuten pidemmän aikavälin tarkastelussa yleensä trendinomaisesti tapahtuu. Myös pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kesäkuun aikana voimakkaasti. Julkisten palveluiden kautta mitattava työvoiman kysyntä pysyi edelleen melko vaisuna, mutta avoimien työpaikkojen määrä nousi kuitenkin hieman verrattuna vuodentakaiseen.
Satakunnassa voimakasta nousua työttömyydessä kesäkuussa21.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Satakunnassa työttömyys kääntyi kesäkuussa tavanomaiseen kausittaiseen nousuun. Työttömien määrä on noussut myös vuotta aiempaan verrattuna. Etenkin nuorten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys on edelleen selvästi kasvanut.
Viikonlopun vesisateiden aiheuttamien vaurioiden korjaustyöt etenevät Somerolla15.7.2026 10:00:51 EEST | Tiedote
Viikonlopun runsaiden sateiden aiheuttamat tieverkon vauriot on pääosin saatu kartoitettua hoitourakoitsijan toimesta. Korjaustyöt ovat käynnissä ja vaurioiden korjaamisessa on edistytty. Tienkäyttäjät voivat ilmoittaa havaitsemistaan maantieverkon vaurioista Tienkäyttäjän linjalle (p. 0200 2100).
Analyysi paljastaa muutoksia Lounais-Suomen riskialttiissa liittymissä15.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen tuore analyysi osoittaa, että alueen onnettomuusalttiimpien liittymien joukossa on sekä uusia kohteita että pitkään riskialttiina säilyneitä liittymiä. Noin puolet kohteista on uusia verrattuna edelliseen tarkastelujaksoon. Samalla liikenneturvallisuudessa on havaittavissa kokonaisuutena myönteistä kehitystä.
Lounais-Suomen päällystystyöt viikolla 2913.7.2026 14:53:23 EEST | Tiedote
Viikolla 29 päällystystöitä tehdään Merikarvialle, Ulvilassa ja Kaarinassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme