Kansanedustaja Mari Holopainen: Pääministerin on vastattava eduskunnalle Garden-päätöstä koskeviin kysymyksiin – asian vierestä puhuminen on lopetettava
21.7.2026 12:07:33 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) vaatii pääministeri Petteri Orpoa vastaamaan Garden Helsinki -hankkeen 35 miljoonan euron valtiontukea koskeviin kysymyksiin tänään eduskunnassa. Holopaisen mukaan keskustelua on pyritty viemään sivuraiteille.

– Pääministerillä on ollut usein tapana väittää eduskunnassa silmät kirkkaina, ettei oppositio ole tuonut budjetin osalta vaihtoehtoja pöytään, vaikka oppositio on toimittanut ne hänelle henkilökohtaisesti useaan kertaan, Holopainen sanoo.
– Vastuuta Garden-päätöksenteosta on yritetty hämärtää nostamalla esiin muun muassa Uniper. Tämä kritiikki on kokoomukselta kuitenkin vaimentunut, kun julkisuudessa on muistutettu, että Fortumin tasaisen tulovirran tuoneiden sähkönsiirtoverkkojen myynti tehtiin Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen aikana. Myöhempi Uniperin omistuksen epäonninen loppu käsiteltiin perusteellisesti eduskunnassa, ja silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vastasi eduskunnan ja talousvaliokunnan kysymyksiin. Nyt on Orpon vuoro vastata kysymyksiin ja selittää, miksi hän on antanut hallituksen Garden-tuesta virheellistä tietoa, Holopainen korostaa.
Holopainen muistuttaa, että kyse ei ole areenahankkeiden vastustamisesta vaan päätöksenteon avoimuudesta.
– Helsingin kaupunginvaltuusto ei ole päättänyt 35 miljoonan euron valtiontuesta. Valtuusto päätti kaavoituksesta ja tontin myynnistä, jotka mahdollistavat yksityisen hankkeen toteuttamisen, jos sille löytyy rahoitus. Oppositio on kritisoinut valtiontukipäätöstä, ei areenahankkeita. Hallituspuolueiden edustajat eivät voi olla tästä tietämättömiä. Valtiontukipäätöksen teki Orpon hallitus, ja siitä hallituksen on kannettava vastuu, Holopainen toteaa.
– Kun valtio myöntää kymmenien miljoonien eurojen tuen yksittäiselle hankkeelle, päätöksenteon on oltava avointa ja perustuttava riittäviin tietoihin. Tässä tapauksessa näin ei ollut. Kyse on siitä, miksi hallitus myönsi 35 miljoonan euron valtiontuen ilman riittäviä selvityksiä hankkeesta. Yksi dia ei riitä. Pääministerin pitää vastata myös siihen, miksi kokoomus johtaa talouspolitiikkaa vaillinaisiin tietoihin perustuen, Holopainen sanoo.
– Suomalaisen päätöksentekokulttuurin ja lobbaamisen on muututtava. Talouspolitiikkaa ei voi johtaa tuloksellisesti ilman riippumatonta tietoa. Julkiset investoinnit on kohdennettava sinne, missä niillä saavutetaan paras yhteiskunnallinen hyöty, ei kavereiden hankkeisiin. Toivon, että tämän farssin lopputuloksena päätöksenteon avoimuus vahvistuu. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus jatkaa toistensa tukemista avoimuuden kustannuksella, Holopainen päättää.
Yhteyshenkilöt
Mari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452mari.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Ministeri Häkkäsen Israel-matka on epäluottamustason kysymys19.9.2026 17:06:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta vastausta siihen, onko se linjannut puolustusministeri Antti Häkkäsen tapaamisesta Israelin puolustusministeri Israel Katzin kanssa. Myös Vihreiden Atte Harjanne on tänään aiemmin tiedotteella kritisoinut Häkkäsen päätöstä voimakkaasti.
Vihreiden Harjanne kritisoi puolustusministeri Häkkäsen Israel-vierailua: "Kuka tämän maan Israel-politiikkaa johtaa?"19.9.2026 11:03:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto tiedotti puolustusministeri Häkkäsen vierailleen Lähi-Idässä 13.-18.9. Osana matkaa ministeri tapasi Israelin puolustusministeri Israel Katzin.
Hyrkkö: Talouden säännöt täytyy valjastaa ratkomaan Euroopan ja Suomen kohtalonkysymyksiä – ehdottaa uudistuksia EU:n velkasääntöihin18.9.2026 15:54:06 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän sekä valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö esittää, että EU:n taloussääntöjen puolustuspoikkeamaa jatketaan myös vuoden 2028 jälkeen ja että energiapoikkeama laajennetaan koskemaan ympäristöturvallisuutta. Hyrkkö patistaa hallitusta aktiivisiin toimiin EU:ssa.
Virta tuoreista kaivospaljastuksista: Orpon hallituksen käsissä historiallinen ennakkotapaus – avaako Suomi ovet kansainvälisille kaivosjäteille myös luonnonsuojelualueilla18.9.2026 13:27:03 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan ympäristöjärjestöjen tuore paljastus osoittaa, että Orpon hallituksen käsissä on historiallinen ennakkotapaus siitä, onko luonnonsuojelualueilla Suomessa enää arvoa. Hän vaatii hallitusta lupaamaan, ettei Viiankiaavan kaivoshankkeelle anneta poikkeuslupaa.
Sofia Virta vaatii: Googlen datakeskustyömaan laittomat hakkuuepäilyt selvitettävä välittömästi17.9.2026 19:31:59 EEST | Tiedote
Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan Googlen datakeskustyömailla epäillään toteutettaneen laittomia hakkuita Kajaanissa ja Muhoksella. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii, että Suomi on hereillä tilanteessa, jossa monikansallinen yhtiö uhkaa tuhota suomalaista luontoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme