Ebolaepidemia on vaatinut jo yli 180 lapsen hengen Kongon demokraattisessa tasavallassa
22.7.2026 05:05:00 EEST | Pelastakaa Lapset ry | Tiedote
Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa riehuva ebolaepidemia on vaatinut jo ainakin 189 lapsen hengen. Tuhannet lapset elävät pelon, surun ja trauman keskellä sen jälkeen, kun he ovat joutuneet todistamaan sairautta ja kuolemaa omissa yhteisöissään, kertoo Pelastakaa Lapset.

Ebolaepidemian seuraukset ovat olleet lapsille erittäin vakavia. Kongon demokraattisen tasavallan terveysministeriön uusimpien tietojen mukaan 476 lapsella on vahvistettu Ebola-tartunta ja yli 189 lasta on kuollut. Lasten osuus on yli 20 prosenttia kaikista vahvistetuista kuolemantapauksista.
Epidemian keskuksessa Iturin maakunnassa lapset joutuvat elämään jatkuvan pelon ja epävarmuuden keskellä. Pelastakaa Lasten työntekijöiden mukaan monet lapset ovat nähneet sairautta ja kuolemaa omissa yhteisöissään. Lapset joutuvat usein myös välttelemään läheistä kanssakäymistä ja pitämään etäisyyttä muihin.
Epidemia aiheuttaa ahdistusta myös perheissä. Monet ovat huolissaan siitä, voivatko lapset palata kouluun niiden avautuessa jälleen syyskuussa. Osa lapsista tarvitsee todennäköisesti tilapäistä hoitoa perheen ulkopuolella, koska he ovat joutuneet eroon vanhemmistaan tai muista huoltajistaan huoltajan sairastumisen, eristämisen tai kuoleman vuoksi.
”Lapsilla on luonnostaan kyky selviytyä vaikeuksista, mutta siihen vaikuttavat heidän ikänsä, kehitysvaiheensa, mahdollinen vammaisuutensa sekä perustarpeiden ja hengissä säilymisen kannalta välttämättömien asioiden saatavuus. Riittävä sosioemotionaalinen ja lapsen tarpeisiin vastaava hoiva pysyvältä huoltajalta on kuitenkin ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan välttää välittömät ja haitalliset vaikutukset lasten ja nuorten kehitykseen, hyvinvointiin ja mielenterveyteen”, kertoo Babou Rukengeza, Pelastakaa Lasten ebolan vastaisten toimien johtaja ja lääkäri Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Tuhannet lapset tarvitsevat apua mielenterveyteen ja psykososiaalista tukea
Pelastakaa Lapset ylläpitää Iturissa yli 18 pysyvää ja liikkuvaa lapsiystävällistä tilaa. Yli 4 000 lasta saa niissä apua mielenterveyteen ja psykososiaalista tukea sekä osallistuu toimintaan, kuten tarinankerrontaan, opettavaisiin lauluihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen, piirtämiseen, savitöihin ja rentoutusharjoituksiin.
Leikkien, taiteen ja ohjattujen keskustelujen avulla lapsia tuetaan käsittelemään vaikeita kokemuksia, vahvistamaan selviytymiskykyään ja löytämään uudelleen yhteys ikätovereihinsa. Ebolaepidemian vuoksi toimintaa on mukautettu, jotta sitä voidaan järjestää turvallisesti. Käytössä ovat asianmukaiset infektioiden ehkäisy- ja torjuntatoimet, kuten tehostetut hygieniakäytännöt ja fyysistä etäisyyttä koskevat toimintatavat.
Pelastakaa Lapset muistuttaa, että lapsuudessa koetun pitkittyneen stressin ja henkisen kuormituksen vaikutukset voivat ulottua huomattavasti välitöntä kriisiä pidemmälle. Ilman riittävää tukea toistuva altistuminen vaikeille kokemuksille voi vaikuttaa pitkäkestoisesti lasten kognitiiviseen kehitykseen, emotionaaliseen hyvinvointiin sekä fyysiseen ja mielenterveyteen.
Epidemian jatkuessa Pelastakaa Lapset vetoaa kansainväliseen yhteisöön, jotta rahoitusta lastensuojeluun sekä mielenterveyden ja psykososiaalisen tuen palveluihin lisätään. Itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa avun tarve kasvaa edelleen nopeammin kuin käytettävissä olevat resurssit.
Lisätietoja:
Pelastakaa Lapset on toiminut Kongon demokraattisessa tasavallassa vuodesta 1994 lähtien. Järjestö tekee yhteistyötä 13 paikallisen järjestön sekä kansainvälisten järjestöjen ja viranomaisten kanssa tarjotakseen lapsille ja heidän perheilleen elintärkeää tukea terveyden, ravitsemuksen, koulutuksen, lastensuojelun, ruokaturvan sekä veden, sanitaation ja hygienian aloilla.
Delfhin Mugo, Afrikan alueen mediapäällikkö, Delfhin.mugo@savethechildren.org
Kongon demokraattisessa tasavallassa toimiva Babou Rukengeza on käytettävissä haastatteluja varten.
Tiedotusvälineiden yhteyshenkilö työajan ulkopuolella (BST): media@savethechildren.org.uk / +44(0)7831 650409
Yhteyshenkilöt
Mira AhlstedtViestinnän asiantuntijaPelastakaa Lapset ry
Kansainväliset teemat, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja kontaktit maatoimistoihin
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset: Lasten määrä sodan uhreina Ukrainassa korkeimmillaan sitten huhtikuun 202215.7.2026 13:57:24 EEST | Tiedote
Ukrainassa lasten määrä sodan uhreina on jälleen voimakkaassa kasvussa, varoittaa Pelastakaa Lapset. Kesäkuussa lapsia kuoli tai loukkaantui enemmän kuin minään kuukautena sitten kevään 2022.
Tilanne Sudanissa pahenee: Yli 5 500 lasta joutunut pakenemaan taisteluita Obeidissa7.7.2026 12:16:10 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lasten mukaan noin 11 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Sudanin Obeidin kaupungissa. Heistä yli 5 500 on lapsia, ja tuhansien muiden arvioidaan olevan vaarassa joutua pakenemaan.
1000 päivää sotaa: Gazan lapset haaveilevat paremmasta tulevaisuudesta, vaikka maailma on epäonnistunut heidän suojelemisessa2.7.2026 09:36:41 EEST | Tiedote
Tuhat päivää sotaa on vienyt Gazan lapsilta kodit, koulunkäynnin ja turvallisuuden tunteen. Toivoa se ei kuitenkaan ole sammuttanut. Pelastakaa Lasten tukemat lapset haaveilevat yhä rauhasta, koulutuksesta ja paremmasta tulevaisuudesta.
Venezuelan maanjäristys: Pelastajat ponnistelevat löytääkseen raunioihin loukkuun jääneitä, samalla kun lapset ovat joutuneet pakeneman kodeistaan25.6.2026 11:43:50 EEST | Tiedote
Pelastustyöntekijät kilpailevat aikaa vastaan yrittäessään etsiä sortuneiden rakennusten raunioihin jääneitä ihmisiä. Kaksi voimakasta maanjäristystä ovat aiheuttaneet suuria tuhoja Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Järistykset ovat pakottaneet lapsia ja heidän perheitään pakenemaan kodeistaan. Pelastakaa Lapset on käynnistänyt toimet maanjäristysten johdosta.
Ebolaepidemia uhkaa erityisesti pieniä lapsia Kongon demokraattisessa tasavallassa16.6.2026 06:49:00 EEST | Tiedote
Ainakin 52 lasta, mukaan lukien 16 taaperoa ja vauvaa, on sairastunut ebolaan sen jälkeen, kun epidemia julistettiin Kongon demokraattisessa tasavallassa. Yhteensä 19 lapsen kuolema on vahvistettu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme